Passiivinen väkivalta: syvät haavat, jotka näyttävät pinnallisilta

Passiivinen väkivalta kuulostaa melkein paradoksaaliselta. Väkivalta saa meidät ajattelemaan jotakin “aktiivista”, joten periaatteessa nämä kaksi sanaa tuntuvat kahdelta yhteensopimattomalta ajatukselta. Jokapäiväisessä elämässämme kohtaamme kuitenkin ihmisiä, jotka tuntuvat hyökkääviltä korottamatta ääntään tai käyttämättä loukkaavia sanoja. Passiivisen väkivallan uhri tuntee epämääräistä, vaikeasti osoitettavaa kipua.

“Maailmassa on kaksi voimaa: miekka ja ajatus. Ajan mittaan ajatus voittaa aina miekan.”

-Napoleon Bonaparte-

Passiivinen väkivalta tai passiivis-aggressiiviset asenteet ovat seurausta kyvyttömyydestä ratkaista auktoriteettikonfliktia sen yhdessä tai useammassa ilmenemismuodossa tai epäsuotuisassa tilanteessa. Tulee tunne avuttomuudesta tai puolustuskyvyttömyydestä, mikä johtaa luovuttamiseen. Tämä luovuttaminen on kuitenkin täynnä vihaa ja turhautumista, jotka tulevat esille ennemmin tai myöhemmin.

Passiivinen väkivalta arkisissa tilanteissa

Ilmeisimmät esimerkit passiivisesta väkivallasta tulevat ilmi teinien kanssa. Heidän äitinsä tai isänsä pyytää heitä esimerkiksi siivoamaan huoneensa, ja he vastaavat jotakin sellaista kuin “teen sen nyt!”, sitä kuitenkaan tekemättä.

Tämä on yleistä myös pienten lasten kanssa. He kiukuttelevat, ja jos et anna heille periksi, he heittelehtivät ympäriinsä satuttaakseen itseään. Tai sitten he myöhemmin rikkovat kalliin maljakon “vahingossa”.

Tietenkin myös aikuisten kanssa on olemassa lukuisia esimerkkejä passiivisesta väkivallasta. Kun puhut jollekulle, joka teeskentelee ettei kuule. Tai kun joku antaa sinulle murskaavaa palautetta naamioituneena neuvoksi tai ehdotukseksi. Tai kun joku laittaa sinut puun ja kuoren väliin ja pyytää sinua ystävällisesti tekemään päätöksen. Tiedät kyllä monia muitakin esimerkkejä!

Passiivinen väkivalta ja auktoriteetti

Yleisesti ottaen passiivinen väkivalta lisääntyy tilanteissa, joihin liittyy valtadynamiikkaa. Juuri tämä valta estää tai rajoittaa aggressiivisten tunteiden ilmaisua. Tästä syystä ne ilmenevät valheellisena kunnioituksena, joka sitten usein kääntyy passiiviseksi väkivallaksi.

Myös auktoriteettihahmot ovat usein passiivisen väkivallan uhreja. Vanhemmat tietenkin, mutta myös esimiehet, opettajat, lääkärit yms. Joskus heillä ei ole muodollista valta-asemaa, mutta heillä on tällainen rooli johonkin toiseen ihmiseen. Siis kuten suhteessa, jossa yhdellä henkilöllä on enemmän vaikutusvaltaa kuin toisella.

Nämä vallankäyttäjät voivat myös aiheuttaa passiivisen väkivallan ilmentymisen. He tietävät, ettei hierarkiassa heidän alapuolellaan olevilla ole täyttä vapautta reagoida heidän käytökseensä. Esimerkiksi kun pomo pyytää sinua työskentelemään yhden tunnin lisää joka päivä muiden auttamiseksi. Tai kun kumppanisi sanoo, että hänen on parempi auttaa sinua, koska et selviä yksin.

Passiivista väkivaltaa harjoitetaan luomalla syyllisyyttä, kieltämällä, nöyryyttämällä tai hyväksikäyttämällä toista, vaikkakin epäsuorasti. Joskus sitä on hyvin hankalaa havaita, koska se on usein kiedottu lempeään puheeseen ja hyviin tapoihin. Se ei myöskään juuri koskaan ole tietoista.

Passiivisen väkivallan vaikutukset sosiaalisissa ympyröissä

Monia passiivisen väkivallan käyttäytymismalleja siirretään ja kasvatetaan yhteiskunnassamme. Kuten silloin kun kävelet kadulla ja koditon henkilö pyytää sinulta rahaa. Joskus et halua tai pysty auttamaan. Sitten koditon henkilö sanoo sinulle “Jumalan siunausta.” Tässä tapauksessa hän ei oikeasti halua sinulle Jumalan siunausta, vaan jotakin täysin vastakkaista. Tämä on myös se viesti, jonka hän rivien välistä sinulle antaa.

Sopimaton tai passiivisesti väkivaltainen käytös luo myös samanlaisia vastauksia. Stressaantunut pomo pakottaa ainoastaan joitakin alaisistaan työskentelemään myöhään. Autoritaarinen opettaja aiheuttaa huonoa käytöstä, joko avoimesti tai ei. Kontrolloiva äiti saattaa saada aikaan ongelmallisia lapsia. Poliitikko, joka ostaa ääniä, antaa ihmisille syyn olla maksamatta veroja.

Kaikista vahingollisin asia passiivisessa väkivallassa on se, että ollessaan epäselvää se aiheuttaa hämmennystä, eikä ole ilmeistä. Rangaistessasi teiniä tottelemattomuudesta hän kertoo sinulle “sanoin, että teen sen!”. Jos kerrot pomollesi, että hänen arviointinsa on epäreilua, hän todennäköisesti läksyttää sinua kurista ja tehokkuudesta. Ja kumppanisi saattaa tuntea olevansa uhri tai aidosti yllättyä kun kerrot hänelle hänen kohtelevan sinua kuin olisit tyhmä.

Meidän on opittava tekemään loppu tällaiselle manipuloivalle käytökselle. Meidän on toimittava konfliktitilanteissa siten ettemme luo tai ruoki tämän tyyppistä väkivaltaa. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun on sanottava kaikki mikä mieleesi juolahtaa suodattamatta sitä lainkaan. Meidän on yksinkertaisesti kehitettävä kykyämme kommunikoida selkeästi ja rauhallisesti.