Pakko-oireisesta häiriöstä (OCD) kärsivän miehen sydäntäsärkevä rakkausruno

Pakko-oireinen häiriö (OCD) on eräänlainen ahdistushäiriö, joka manipuloi ajatuksia, tunteita ja käytöstä. Yksi tästä häiriöstä kärsivien ihmisten kaikkein rajoittavimmista oireista on pakottava tarve toistaa jatkuvasti sanoja, ajatuksia tai toimintoja lievittääkseen sitä ahdistusta, jota heidän järkeilynsä ja tunteensa aiheuttavat.

Mutta mitä nämä pakkoajatukset eli obsessiot ovat? Ne ovat ajatuksia, mielikuvia tai mielijohteita, jotka ovat toistuvia, sitkeitä tai absurdeja. Ne ovat myös tahdosta riippumattomia tai luonteeltaan egodystonisia (epämiellyttäviä tai tungettelevia). Ne eivät ole liiallista huolta todellisista ongelmista, vaan pelkoja, jotka nousevat ennakoiduista tai epätodennäköisistä ongelmista. Ne kykenevät aiheuttamaan merkittävää ahdistusta siitäkin huolimatta, että henkilö itse pystyy tunnistamaan näiden ajatusprosessien olevan lähtöisin hänen omasta päästään.

“Kliinisimmissä tapauksissa potilas voi lakata vastustamasta pakko-oireita, sillä kamppailu niiden poistamiseksi mielestä voi olla uuvuttavaa.”

Toinen tämän häiriön määritelmään kuuluva termi on “kompulsio” eli pakkotoiminta. Pakkotoiminta voidaan ymmärtää toistuvaksi käytökseksi, joka tapahtuu pakkoajatuksen seurauksena, tiettyjen sääntöjen mukaan tai stereotyyppisellä tavalla. Sillä ei ole lopullista tavoitetta, vaan sen tarkoituksena on pikemminkin tuottaa tai ehkäistä tiettyjä tilanteita tai olosuhteita. Tämäntyyppinen “ratkaiseminen” ei ole rationaalista (auton oven avaaminen ja sulkeminen x kertaa), tai jos se on, se on selkeästi suhteeton ratkaisu ongelmaan (käsien peseminen x kertaa).

Katsotaan havainnollistavaa esimerkkiä tästä obsessio-kompulsio -kaksikosta. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä henkilö saattaa olla ajamassa autoa, kun yhtäkkiä hänen mieleensä tulee ajatus, että jotain pahaa saattaa tapahtua hänen perheelleen. Hän tietää, että tämä tunne on hänen oman mielensä tuotosta, mutta hän kokee tarvetta purra auton ikkunaa kolme kertaa peräjälkeen “ehkäistäkseen mitään tapahtumasta heille”. Tämä on irrationaalista päättelyä, mutta pakonomainen ärsyke, yhdessä vastustamisen kanssa, saa henkilön toimimaan näin. Toiminto itsessään ei ole miellyttävä, mutta se vähentää hänen ahdistustaan tehokkaasti sillä hetkellä.

Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän miehen sydäntäsärkevä ja tunteikas runo

Rakkaus ja sydänsurut ovat syviä tunteita, joita kaikki, tai lähes kaikki, meistä ovat kokeneet tai haluaisivat kokea. Mutta hyvin vähän puhutaan siitä, kuinka pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät ihmiset kokevat rakkauden ja sydämen särkymisen.

Olemme sitä mieltä, että nämä tunteet muodostavat ihmisen tunnekokemuksen yhden peruspilarin. Joten jos on totta, että on mahdotonta kuvailla tai teoretisoida näin ainutlaatuista tunnekokemusta, se että joku jakaa tuntemuksensa koko maailman kanssa tiedostaen oman sairautensa, auttaa meitä pääsemään lähemmäksi heitä ja validoimaan heidän kokemuksensa.

Se ei voi olla helppoa OCD:stä kärsivälle henkilölle tai hänen kumppanilleen. Neil Hilborn tekee tämän selväksi runossaan. Hän on Yhdysvalloista kotoisin oleva kirjailija ja runoilija, jolla on pakko-oireinen häiriö ja joka halusi antaa äänen sille, mitä hänen mielessään tapahtui hänen rakastuessaan. Hän puhuu myös siitä, mitä ero merkitsi hänelle ja hänen päivittäisistä pakkoajatuksistaan ja -toiminnoistaan.

Ensimmäisen kerran kun näin hänet…
Kaikki päässäni hiljeni.
Kaikki ticit, kaikki jatkuvasti toistuvat mielikuvat vain katosivat.
Kun kärsii pakko-oireisesta häiriöstä, pää ei oikeastaan koskaan hiljene.

Jopa sängyssä mietin:
Lukitsinko ovet? Kyllä.
Pesinkö kädet? Kyllä.
Lukitsinko ovet? Kyllä.
Pesinkö kädet? Kyllä.

Mutta kun näin hänet, ainoa mitä pystyin ajattelemaan oli se hänen huuliensa neulansilmämutka…
Tai ripsi poskella—
ripsi poskella—
ripsi poskella.

Tiesin, että minun piti puhua hänelle.
Pyysin häntä ulos kuusi kertaa puolen minuutin aikana.
Hän sanoi kyllä kolmannen kerran jälkeen, mutta mikään niistä ei tuntunut oikealta, joten minun oli jatkettava.

Ensimmäisillä treffeillämme käytin enemmän aikaa ruokani järjestämiseen värin mukaan kuin sen syömiseen, tai edes hänelle puhumiseen.
Mutta hän rakasti sitä.
Hän rakasti sitä, että minun oli suudeltava häntä hyvästiksi kuusitoista tai kaksikymmentäneljä kertaa jos oli keskiviikko.
Hän rakasti sitä, että minulta kesti ikuisuus kävellä kotiin koska jalkakäytävällä on paljon halkeamia.

Kun muutimme yhteen, hän sanoi tuntevansa olonsa turvalliseksi, ettei kukaan koskaan ryöstäisi meitä, koska lukitsin varmasti oven kahdeksantoista kertaa.

Katsoin aina hänen suutaan kun hän puhui—
kun hän puhui—
kun hän puhui
kun hän puhui;
kun hän sanoi rakastavansa minua, hänen suunsa reunat käpristyivät.

Iltaisin hän makasi sängyssä ja katsoi kun sammutin kaikki valot… ja sytytin ne, sammutin ne, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin, sytytin, sammutin.
Hän sulki silmänsä ja kuvitteli että päivä ja yö vaihtelivat hänen edessään.
Joinain aamuina aloin hyvästellä häntä suukolla, mutta hän vain häipyi koska muuten myöhästyisi töistä…

Kun pysähdyin jalkakäytävän halkeamalle, hän vain jatkoi kävelyä…
Kun hän sanoi rakastavansa minua, hänen suunsa oli suora viiva.
Hän sanoi, että vein liikaa hänen aikaansa.

Viime viikolla hän alkoi nukkua äitinsä luona.
Hän kertoi minulle, ettei hänen pitäisi antaa minun kiintyä häneen niin paljon, että koko juttu oli virhe, mutta…
Kuinka se voi olla virhe, kun minun ei tarvitse pestä käsiäni kun olen koskettanut häntä?

Rakkaus ei ole virhe, ja se syö minua sisältä että hän voi vain paeta tätä ja minä en.
En kykene – en kykene menemään ulos etsimään uutta, koska ajattelen aina häntä.
Tavallisesti kun asiat kiusaavat minua, näen bakteerien ryömivän ihooni.

Näen loppumattoman autojonon ajavan ylitseni…
Ja hän oli ensimmäinen kaunis asia, johon koskaan jäin jumiin.
Haluan herätä joka aamu ajatellen tapaa, jolla hän pitelee rattia…

Kuinka hän kääntää suihkuhanaa kuin avaisi kassakaappia.
Kuinka hän puhaltaa kynttilät sammuksiin—
puhaltaa kynttilät sammuksiin—
puhaltaa kynttilät sammuksiin—
puhaltaa kynttilät sammuksiin—
puhaltaa kynttilät sammuksiin—
puhaltaa kynttilät…

Nyt mietin vain kuka muu häntä suutelee.
En voi hengittää koska mies suutelee häntä vain kerran — välittämättä siitä onko se täydellistä!
Haluan hänet takaisin niin kovasti…
Jätän oven lukitsematta.
Jätän valot päälle.

Tekijä: Neil Hilborn

Kuinka elää OCD:stä kärsivän kanssa?

Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän ihmisen kanssa elävien on ymmärrettävä, ettei häiriöstä kärsivä hallitse pakkoajatuksiaan ja -toimintojaan. OCD:stä kärsivä saattaa tai ei saata tietää, että hänen ajatuksensa ja toimintansa on irrationaalista, mutta hän ei kykene hallitsemaan niitä ilman apua.

Sinun ei tulisi arvostella OCD:stä kärsivää tai yrittää estää häntä suorittamasta rutiinejaan. Tämä voi lisätä hänen stressiään ja avata vielä syvemmän haavan. Et voi taivutella häntä ajattelemaan tai toimimaan eri tavalla; on tärkeää kohdella häntä kärsivällisesti ja lempeästi.

Sinun ei tulisi olla osa hänen rituaalejaan. Tuen tulisi olla osa jokaista päivää, eikä sinun tulisi piiloutua tai antaa passiivisten kommunikointitapojen tukahduttaa ymmärrystä ja hyväksyntää. Jotkut kirjailijat puhuvat siitä, kuinka rajoista voidaan neuvotella OCD:stä kärsivän kanssa seuraavalla tavalla: “Koska rakastan sinua, en osallistu haitalliseen käytökseen”; “Tiedän, että se on vaikeaa ja se saattaa pahoittaa mielesi, mutta on parempi jos en suorita tätä rituaalia puolestasi”; “Lääkäri käski minun olla osallistumatta, ja hän tietää mistä puhuu, olemme päättäneet luottaa hänen arviointikykyynsä”.

Lopuksi, emme voi päättää tätä artikkelia korostamatta avun hakemisen tarvetta psykologilta tai psykiatrilta, joka on erikoistunut OCD:n hoitoon. Näin OCD:stä kärsivä ja hänen läheisensä saavat apua ammattilaiselta, joka voi auttaa heitä hallitsemaan tilannetta ja parantamaan arkea.