Logo image
Logo image

Älä yritä hallita jotain sellaista, mitä et pysty hallitsemaan

4 minuuttia
Älä yritä hallita jotain sellaista, mitä et pysty hallitsemaan
Viimeisin päivitys: 21 syyskuuta, 2017

 

Mahdollisuus hallita jotain tarkoittaa sitä, että asioita voi muuttaa ajatusten, tuntemuksien ja tekojen kautta. Se merkitsee sitä, että sinulla on valtaa tiettyjen asioiden suhteen ja että pystyt muuttamaan ajatustesi ja tuntemustesi suuntaa silloin kun haluat.

Meistä jokainen haluaisi varmasti hallita ympärillämme olemaa maailmaa, mutta totuus on se, että on olemassa vain muutamia sellaisia asioita, joita pystymme oikeasti hallitsemaan. Teoreettisella tasolla tämä ei ole mikään uutinen ja olemme enemmän tai vähemmän tietoisia tästä, mutta psyykkisellä tasolla olemme taipuvaisia unohtamaan tämän tosiasian, joka puolestaan saa meidät tuntemaan surua ja pettymystä.

Yleisesti ottaen osaamme käsitellä epävarmuutta ja turhautumista melko huonosti tilanteissa, joissa odotuksemme eivät täyty siten kuin toivoisimme. Kun näin käy, tuntuu se melkoisen epämiellyttävältä, aivan kuten silloin kun emme tiedä, miten jossain tietyssä tilanteessa tulee käymään.

Mitä kaikkea voin hallita?

Ulkoisessa maailmassa? Et yhtään mitään. Voit kuitenkin hallita itseäsi hyvinkin helposti. Voimme tuntea olevamme vapaita ja tyytyväisiä, mikäli pidämme mielessämme tämän asian ja uskomme siihen täysillä. On olemassa loputtomasti ongelmia, stressaavia tilanteita tai epäonnisia asioita joita voi tapahtua, ja on täysin normaalia herkistyä silloin kun niin käy. Tunteet, joita nousee pintaan uhan tai menetyksen partaalla ovat täysin normaaleja. Ne auttavat meitä hallitsemaan ongelmaa paremmin.

“Terveet tunteet kuten suru, turhautuminen tai alakuloisuus auttavat meitä ratkaisemaan ongelmia, kunhan ne eivät ole liian intensiivisiä, pitkäkestoisia tai jatkuvasti toistuvia.”
Some figure

Siinä vaiheessa kun sisällä olevat tunteet äityvät liian intensiivisiksi, pitkäkestoisiksi tai toistuviksi, kertoo se niiden “sisäisen ohjelmiston” olevan jollain tapaa vioittuneita. Se taas johtuu luultavasti siitä, että yrität hallita asoita joiden kontrolloiminen on todellisuudessa täysin mahdotonta. Vakuuttelet luultavasti itsellesi, että asioiden täytyy olla jollain toisella tavalla, juuri siten kuin haluaisit niiden olevan. Tällainen ajattelutapa saa lopulta sinut tuntemaan vain pettymystä, sillä asiat eivät tule olemaan toisin vain siksi, että sinä haluat niiden muuttuvan.

Kuten totesimme jo aiemmin, voit hallita ja yrittää saada aikaan muutoksia tavassa, jolla itse näet maailman, koska kenelläkään muulla ei ole pääsyä sinun ajatuksiisi. On kuitenkin täysin absurdia yrittää muuttaa ympärilläsi olevaa ulkoista maailmaa.

Kun sisäistät ajatuksen siitä, ettei sinulla tosiasiassa ole valtaa hallita mitään muuta kuin itseäsi, sinusta tulee henkisesti joustavampi ja vahvempi. Pystyt siten nauttimaan kaikesta siitä, johon muutoksien tekeminen todella on omissa käsissäsi.

Opettele sietämään epävarmuutta ja turhautumista

Jotta voisit voida henkisesti terveemmin, täytyy sinun opetella sietämään epävarmuutta ja turhautumista. Epävarmuutta syntyy silloin kun emme ole varmoja siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Jotkut ihmiset reagoivat tähän tunteeseen ahdistumalla, koska he stressaavat suunnattomasti “valmistautumisesta” siihen mitä ikinä tapahtuukaan, koska se voi pahimmillaan olla jotain todella pelottavaa tai vaarallista.

Tämän ajatusmallin myötä he kehittävät itselleen tavan olla jatkuvasti huolissaan kaikesta. Faktaa on kuitenkin se, että riippumatta siitä miten paljon olet huolissasi jostain asiasta ja murehdit sitä, ei se kuitenkaan estä sitä tapahtumasta, mikäli sen on määrä tapahtua joka tapauksessa.

Vaikka olisin valtavan huolissani siitä että minulla on poikkeuksellisen voimakas päänsärky, ei se estäisi minua tulemasta kipeäksi. Aivan toinen asia on se, jos minun kohdallani vihdoin diagnosoidaan jokin sairaus. Tällöin minä olen itse vastuussa itsestäni ja hyvinvoinnistani, mikä on täysin loogista ja järkevää.

Some figure

 

Tunnemme olomme turhautuneiksi silloin kun odotuksemme eivät tule kohdatuiksi. Minä odotan elämän, muiden ihmisten ja minun itseni käyttäytyvän itse luomieni normien mukaisesti, ja mikäli näin ei tapahdu, on minulla taipumusta suuttua, masentua tai ahdistua. Kävi miten kävi, elämä kuitenkin jatkuu ja maailma pyörii entiseen malliin, mutta minä olen onnistunut luomaan itselleni aivan turhaan epämiellyttävän vihantunteen. Nyt minulla on kaksi ongelmaa sen sijaan, että niitä olisi vain yksi. Onko se todella sen arvoista?

Kuinka vähentää tarvetta yrittää jatkuvasti hallita asioita?

Tässä on muutamia vinkkejä, jotka saattavat auttaa sinua vähentämään yrittämistä kontrolloida jatkuvasti kaikkia asioita ja vähitellen oppimaan epävarmuuden tunteen sietämistä:

  • Hyväksy ja opettele sietämään sitä tosiasiaa, että mikään asia ei ole koskaan täysin varma. Tässä maailmassa on vain yksi asia, josta voimme olla varmoja: me kaikki tulemme jonain päivänä kuolemaan. Siinä kaikki. Et voi koskaan olla täysin varma siitä, että kumppanisi tulee rakastamaan sinua maailman tappiin asti eikä ikinä jättäisi sinua. Et voi myöskään täysin varmistua siitä, että saat elää elämäsi loppuun asti terveenä ilman suurempia sairauksia. Siitäkään ei voi olla varma, tuleeko työelämässä menestymään haluamallaan tavalla.
  • Vaikka näkisit valtavasti vaivaa jonkin asian eteen, et välttämättä sittenkään tule menestymään. Toki on niin, että mikäli teet jonkun asian huolella alusta loppuun, tulet todennäköisesti saavuttamaan parempia tuloksia. Aina asiat eivät tapahdu kuitenkaan odotetunlaisesti, koska maailma on varsin usein epäreilu paikka. Siksi onkin parempi unohtaa lopputulokset ja vain keskittyä nauttimaan siitä mitä on juuri nyt tekemässä ja olla välittämättä niinkään siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.
  • Unohda päässäsi kehittelemät kankeat normit ja odotukset itseäsi, muita ja maailmaa kohtaan. Juuri mikään ei tule ikinä menemään prikulleen niin kuin olit suunnitellut sen menevän. Suuttuminen, masentuminen tai asioista ahdistuminen silloin kun sinulla ei ole valtaa tehdä asian hyväksi mitään on täydellistä energian tuhlaamista ja ajanhukkaa.
  • Ota vastuu omasta itsestäsi. Hyvä uutinen tässä on se, että sinulla on valtaa hallita omaa itseäsi ja että voit aloittaa sen vaikka heti paikalla. Todellisuutta voi tarkastella monesta eri kulmasta käsin. Yritä olla joustavampi ja piitata hieman vähemmän turhista yksityiskohdista. Muista kuitenkin tehdä tämä muuttumatta täysin apaattiseksi, sillä se on myös yksi tapa antaa pelolle valtaa.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.