Minussa on kaikki maailman unelmat

Minussa on kaikki maailman unelmat

Viimeisin päivitys: 22 heinäkuu, 2017

Sisälläsi on kaikki maailman haaveet. Unelmat, joiden eteen taistelet, voivat muuttua todeksi. Vaikkakaan se ei ehkä tapahdu niin kuin kuvittelit. Sillä maailma on täynnä loputtomia mahdollisuuksia. Ja vaikka nuo mahdollisuudet yllättäisivät sinut, jos et anna periksi, ne voivat johtaa sinut taistelemiesi asioiden pariin.

Se voi kuulostaa utopiselta. Saatat olla yksi noista ihmisistä, jotka ajattelevat ettei kaikki mitenkään voi muuttua todeksi, sillä kaikki ei ole mahdollista. No, ilman todellisuuden menettämistä, toivon että lukemasi saa sinut muuttamaan mielesi. Ajattele, joskus mahdollisuudet on yksinkertaisesti naamioitu eri tavoin. Siksi jotkut niistä saattavat jäädä huomaamattomiksi.

Kutsun sinut ajattelemaan unelmiasi lukiessasi tätä artikkelia. Saatat tutkia erilaista tietä matkallasi niiden saavuttamiseen. Et voi koskaan tietää. Joka tapauksessa, elämällä on erilaisia yllätyksiä varallesi, ja sinä et ole edes tietoinen niistä. Nyt, avaa silmäsi ja mielesi ymmärtääksesi mitä olet todella aikeissa lukea.

“Saatat sanoa, että olen unelmoija
Mutta en ole ainoa.
Toivon, että joku päivä liityt meihin
Ja maailma tulee olemaan yhtenäinen”

-Imagine, John Lennon-

unelmat

Pyöreät ideat eivät sovi nelikanttisiin mieliin

Pyöreät ideat eivät sovi “nelikanttisiin mieliin”, sillä nelikanttisten mielten elämässä on vain yksi tapa ajatella. Nämä ovat ihmisiä, jotka käskevät sinua lopettamaan unelmoinnin. Ihmisiä, jotka toistamiseen kehottavat sinua pitämään jalkasi maassa. Sillä matka kaipaamiesi asioiden ja konkreettisen välillä on pitkä.

Ajatteletko lentämiseen kohdistuvien haaveiden olevan utopisia? Ne ovat, jos vakuuttelet niiden olevan. Ne ovat, jos yksinkertaisesti odotat siipien kasvavan selkäsi taakse valmiina lähtöön. Mutta jos et kuuntele nelikanttisia mieliä ja päätät taistella unelmiesi eteen, saatat todistaa kuinka väärässä he todella ovat.

Ihmiset ovat haaveilleet lentämisestä varmaankin siitä lähtien, kun kun he huomasivat lintujen olevan olemassa. Monet heistä ovat luovuttaneet ymmärtäessään, etteivät siivet kasva ihmisille. Eräs ei kuitenkaan antanut haaveen jäädä mielensä syvyyksiin. Ja hän onnistui kuin onnistuikin irroittamaan jalkansa maasta. Tämä eräs oli Leonardo Da Vinci, joka näki toiveidensa mahdollisuuden ja rakensi siivet, jotka mahdollistivat lentoon nousemisen.

Esimerkki voi tuntua sinusta yksinkertaiselta, mutta Da Vincin aikaan sitä pidettiin hulluna. Sama tapahtui myös niille, jotka halusivat kävellä veden päällä, kunnes joku teki ensimmäisen veneen rakentamisesta mahdollista. Historia on todistanut, että monet projektit, jotka nelikanttisten mielten saattelemana lokeroitiin hulluudeksi, eivät ainoastaan ole tulleet todellisiksi, vaan ovat myös muuttaneet maailmaa.

Jos voit unelmoida siitä, voit myös toteuttaa sen. Saatat olla nelikanttisten mielten, toivon vampyyrien ja unelmien hirviöiden ympäröimä. Silti sinä olet se, joka voi taistella omien unelmiensa puolesta. Kukaan ei tule antamaan sinulle mitään nelikanttisten mielten maailmassa.