Minä annan sinulle siivet

31.8.2016 en Tunteet 252 Jaetut

Jos olet joskus rakastanut, niin tiedät että on olemassa sellaisia tilanteita, jolloin sinun on pakko päästää irti, antaa tuolle ihmiselle siivet ja sallia hänen lentää minne ikinä haluaakin mennä. Tai ehkä kohdallesi on koittanut aika, jolloin sinun on täytynyt päästää jostain ihmisestä irti, jotta hän voisi olla oma itsensä, jotta hän voisi huomata ja tutkia hänen ympärillään pyörivää maailmaa.

Meidän pitäisi olla todella ylpeitä itsestämme siitä hyvästä, että olemme päästäneet irti ihmisestä jota todella rakastamme tai sallineet heidän olla oma itsensä ehdoitta, koska rakkaus ei ole omistamista, vaan paljon enemmän; se on kunnioittamista, auttamista, yhteistyötä ja toiselle parhaan toivomista siitä huolimatta, että haluamme pitää heidät rinnallamme.

Irti päästämisen oppiminen

Pääasiallinen syy siihen, että emme pysty päästämään rakastamastamme ihmisestä irti, on meidän oma egomme. Me ajattelemme itseämme ja sitä miltä meistä tulee tuntumaan kun tuo ihminen lähtee, emme sitä miltä tuosta ihmisestä tuntuu jos he eivät saa lentää minne ikinä heidän sielunsa halajaa.

Irti päästäminen on jotain, mitä meidän pitäisi oppia tekemään silloin tällöin. Koska halki elämämme tulee olemaan monia hetkiä, jolloin meidän pitäisi päästää irti, vaikka se tekisi kipeää, vaikka meidän sydämemme anelee että emme tekisi sitä. Mutta tällä ei ole väliä; meidän pitäisi kysyä omalta sielultamme mikä olisi parasta tilanteen toiselle osapuolelle, hänestä irti päästäminen vai hänen pidättelemisensä omista itsekkäistä syistämme johtuen?

Toisesta irti päästämisessä on pitkälti kyse itsetunnosta. Jos me osaamme nauttia yksinolosta, meillä on omat paikkamme, mielenkiinnon kohteemme ja ystävämme, sekä ennen kaikkea, jos me todella rakastamme tuota toista ihmistä, emme me ainoastaan päästä heistä irti, vaan annamme heille lisäksi siivet.

Tyttö, sydän ja siivet

Miten vapauttaa itsensä egosta jotta voi päästää irti

Meitä hallitsee usein oma egomme. Se ei anna meidän ajatella ketään muuta kuin itseämme ja omaa napaamme. Mutta nyt on aika muuttua ja ajatella muita, päästää heistä irti ja tarpeen tullen auttaa heitä kasvattamaan siivet. Alla tarjoamme kolme neuvoa auttamaan omasta egostasi vapautumisessa:

Älä koeta olla oikeassa

Todella monet ihmiset eivät kuuntele kun heille puhutaan; he keskittyvät ainoastaan siihen, että ovat oikeassa, sen kummemmin pohtimatta muiden ihmisten mielipiteitä, ja toisinaan jopa antamatta heille edes puheenvuoroa. Mutta sinun pitäisi asettaa itsesi sivuun. Älä halua ehdon tahdoin olla oikeassa, koska monet tilanteet on mahdollista nähdä varsin erilaisista näkökulmista, joissa jokainen voi olla oikeassa. Ole suvaitsevainen ja empaattinen, ja yksinkertaisesti kuuntele.

Vapauta itsesi siitä, että haluat jatkuvasti enemmän

Ego vaatii aina vain lisää: lisää huomiota, lisää rahaa, lisää rakkautta, lisää aikaa, lisää aineellisia asioita. Mutta meidän pitää tehdä töitä päättääksemme tämän jatkuvan janon omaisuutta kohtaan ja kysyä itseltämme: mitä minä todella tarvitsen?

Koska on olemassa monia asioita, joita me emme todella tarvitse, ja on aikoja jolloin näin käy myös ihmisten kohdalla. Me koetamme pidätellä heitä vaikka meidän oikeastaan pitäisi antaa heidän lentää ja auttaa heitä löytämään oma polkunsa.

Älä samaista itseäsi saavutuksiisi

Toisinaan meistä tulee pakkomielteisiä sen suhteen, että olemme menestyneitä, kysymättä itseltämme mitä tämä menestys itse asiassa on. Meidän saavutuksemme ei ole yhtä kuin me itse. Älä roiku saavutuksissasi, jatka vain määrätietoisesti eteenpäin polullasiMenestys ei ole rahaa tai valtaa, se on sellaisten ihmisten ympäröimänä olemista, jotka rakastavat meitä, ja heidän kanssaan jakamastamme läheisyydestä nauttimista.

Jos rakastat jotakuta, niin ymmärrät että kunnia kulkea hän rinnallasi ei ole saavutus, koska ihmiset eivät ole omaisuuttaTodellinen saavutus olisi auttaa tekemään tuo ihminen onnelliseksi.

Anna rakastamiesi ihmisten levittää omat siipensä

Pariskunta lentää sateenvarjoilla

Jos jollain rakastamallasi ihmisellä on unelma, niin anna heille ne siivet, joita he tarvitsevat tehdäkseen tästä haaveesta totta. Tee näin jopa jos tämän unelman eläminen tarkoittaa, että hänen pitää muuttaa pois sinun luotasi. Kyse ei ole sinusta, kyse on tuon toisen ihmisen onnellisuudesta.

Tämä on monimutkaista ja tulee luultavasti aiheuttamaan sinulle kipua, mutta ajan myötä sinä tulet ymmärtämään, että olet kasvanut ja olet oppinut näkemään rakastamasi ihmisen silmien kautta, sekä osoittamaan hänelle miten paljon häntä rakastat antamalla hänelle siivet, joilla lentää.

UUTISIA VERKOSSA