Painostetut lapset, täydelliset lapset?

“Miksi et saanut kymppiä kokeesta?”, “Sinun iässäsi olin luokkani paras oppilas”, “Sinun täytyy tehdä yhä lujemmin töitä”, “Ennen kuin olet täydellinen matematiikassa, älä lakkaa opiskelemasta”, “Et saa tehdä virheitä”… Painostetut lapset kuulevat tällaisia lauseita useasti lapsuutensa ja nuoruutensa aikana.

Totta kai lasten vanhemmat toivovat heille vain parasta ja rohkaisemalla lapsia olemaan eteviä vanhempien tarkoitus ei ole aiheuttaa heille kärsimystä. Paineen ja odotusten takana piilottelee kuitenkin käsittelemättömiä asioita aikuisten menneisyydestä. Käsittelemättömät asiat ovat saattaneet aiheuttaa heille kompleksin ja samanlainen asenne tulee todennäköisesti toistumaan myös heidän oman jälkikasvunsa kohdalla.

Painostetut lapset: kun täydellisyys ei ole tarpeeksi

Opiskeltuaan yötä päivää useiden viikkojen ajan, Pertti sai vihdoin kympin jota hänen vanhempansa häneltä vaativat. Kun hän palasi kotiin kokeen kanssa ja oli iloinen saavutuksestaan, Pertin vanhemmat katsoivat häntä ja onnittelujen sijaan sanoivat, “toivomme että tästä lähtien nämä ovat ainoita arvosanoja joita tuot mukanasi koulusta”.

Aune on tyttö, jonka vanhemmat pakottivat hänet aloittamaan tanssin opiskelun. Siitä asti kun Aune oli pieni, hän on käyttänyt kapeakärkisiä kenkiä ja sitonut hiuksensa siististi. Hän osallistuu jokaiselle tunnille ja jää vielä tuntien jälkeenkin harjoittelemaan peilin edessä. Kotona hän kuuntelee uudelleen ja uudelleen vain sitä melodiaa joka hänen täytyy oppia vuoden lopussa pidettävää esitystä varten.

Kauan odotettuna päivänä koko perhe tulee teatteriin katsomaan Aunen esitystä. Kun esitys on loppu, vanhemmat menevät hänen luokseen ja varoittavat: “Ensi kerralla sinun on paras suoriutua paremmin kuin ystäväsi”, vaikka opettaja oli valinnut Aunen päärooliin.

Marian ja Erkin lasten tulee osallistua pianotunneille ja tennikseen koska ne olivat heidän vanhempiensa omia unelmia kun he olivat pieniä. Lapset eivät pidä koskettimista tai mailoista mutta sillä ei ole väliä. Heidän täytyy osallistua tunneille koska se on heidän vanhempiensa tahto. Vanhempien toive on, että lapsista tulee menestyneitä pianisteja ja tenniksen pelaajia koska vanhemmilla itsellään ei ollut siihen mahdollisuutta.

Edellä mainitut tilanteet saattavat vaikuttaa siltä kuin ne olisivat vain kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta, mutta ne ovat ikävä kyllä totta. Monissa tapauksissa vanhemmat eivät ymmärrä että haluamalla lastensa olevan täydellisiä he vahingoittavat heitä tavalla joka jää vaivaamaan heitä heidän loppuelämänsä ajaksi.

Lasten kannustaminen vai painostaminen?

Totta kai monien vanhempien tarkoituksena ei ole kohdella pienokaisiaan väärin, mutta tietämättömyyttään, sen sijaan että he auttaisivat, vanhemmat luovat tulevaisuuden aikuisen jolla on monia komplekseja, surua ja kykenemättömyyttä hyväksyä virheitään.

Milloin vanhemmat stimuloivat lapsiaan ja milloin he painostavat heitä? Ohut viiva näiden kahden teon välillä perustuu asenteeseen. Jotta voisit paremmin ymmärtää tämän, Madeline Levine kertoo kirjassaan “The Price of Privilege” eli suomeksi “Etuoikeuden hinta”, näiden kahden asian eron. Jos aikuisilla on yhteys lapsiinsa ja he osallistuvat lasten aktiviteetteihin prosessista käytetään nimeä “stimulointi”.

Jos henkilökohtaiset toiveet menevät lapsen hyvinvoinnin edelle tai samalla kun aikuinen on vaativainen lastaan kohtaan, hän on itse keskittynyt toiseen aktiviteettiin kuten omiin töihinsä tai kotiaskareisiin, kyseessä on “painostaminen”.

Onko painostus jotakin uutta?

2000-luvun tapa on, että pienillä lapsilla on varhaisesta iästä lähtien tusinoittain kerhotoimintaa: englannin opiskelua, urheilua, musiikkia, maalaamista, partiota, tanssia, ja lista vain jatkuu. Toisaalta tämä johtuu siitä että vanhemmat työskentelevät monta tuntia päivässä eivätkä voi huolehtia lapsistaan ja toisaalta siitä että heistä tuntuu että tämä “tuo esiin lasten parhaat puolet”.

Ei ole huono asia että lapset treenaavat tai että he osaavat puhua toista kieltä. Se mikä ei voi olla täysin oikein on että heitä painostetaan tai patistetaan tekemään jotakin josta he eivät pidä. Ja jos he eivät onnistu täydellisesti, he ovat “tuhmia lapsia”, “kiittämättömiä” tai “eivät ansaitse mitään”.

Miten välttää “täydellisten lasten” havitteleminen

Ennen yritystämme saada aikaan ihanteellisia lapsia, meidän tulisi kysyä mikä meidän mielestämme on täydellistä. Eikö olisi parempi että lapset ovat onnellisia tehdessään sitä mistä he pitävät? Totta kai on olemassa rajoja. Emme puhu koulun kesken lopettamisesta tai korkeakouluun menemättä jättämisestä.

Suurenmoisten asioiden toivominen lapsillemme on tyypillistä kaikille vanhemmille. Mutta mikä hinta on maksettava niiden saavuttamiseksi? Rohkaise lapsiasi tekemään parastaan tulosten ulkopuolella. Älä käytä kielteisiä adjektiiveja heidän kanssaan kun he eivät onnistu saamaan parasta lopputulosta. Kysy miltä heistä tuntuu kun he osallistuvat tunneille tai mitä he haluaisivat tehdä kun he pääsevät koulusta.

Tällä tavalla tulet kasvattamaan tulevia aikuisia jotka voivat voittaa kaikki kohtaamansa esteet ja saavuttamaan täyden potentiaalinsa ilman että he vertaisivat itseään toisiin ja olisivat ennen kaikkea onnellisia ja tyytyväisiä valitsemaansa tulevaisuuteen.