Pahan olon tunteminen on normaalia

Pahan olon tunteminen on normaalia. Mielialojen vaihtelu on osa ihmisen biologista luontoa, joten hyväksymällä sen rakentaaksemme omaa tarinaamme, sitä tukahduttamatta, sisäinen myrskymme tulee viimein lannistumaan.
 

Joskus syytämme itseämme syvän ahdistuksen tuntemisesta; emme aina ymmärrä, että joissain tilanteissa pahan olon tunteminen on aivan normaalia.

Oletko koskaan miettinyt, mitä tiettyjen ilmaisujen takaa todellisuudessa löytyy: ”näytät rumalta itkiessäsi”, ”tosimies ei koskaan itke” tai ”piristy jo ja anna asian olla”… Nämä ovat ilmeisen viattomia lauseita, jotka ovat yhtä ohjailevia kuin haitallisia, samalla sekä sensuroivia että makaabereja henkisen kidutuksen välineitä.

Jotenkin ne kertovat meille, että pahan olon tuntemisessa on jotain vikaa ja että jostakin syystä meidän ei pitäisi tuntea niin. Että meidän ei pitäisi tuntea surua menetyksen jälkeen saatikka vihaa tai raivoa petoksen jälkeen. Eikö meidän tosiaan pitäisi tuntea niin?

 

Tunnistamalla kaikki tunteemme, lisäämme askelmia omaan itsetuntemukseemme.

Yhteiskunta on jo pitkään kertonut meille, kuinka pahan olon tuntemisessa on jotain vikaa ja että jostakin syystä meidän ei pitäisi tuntea niin

Miksi pahan olon tunteminen on normaalia?

Me kaikki käymme läpi hyviä ja huonoja hetkiä. Se on osa normaalia luontoamme, vuorottelu on johdonmukaista sen dynaamisuuden kanssa niissä olosuhteissa, joita käymme elämämme aikana läpi. Tunteiden ja mielialojen vaihtelussa ei periaatteessa ole mitään vahingollista, toisin kuin mitä tietyt kulttuurit ja ilmaisut voivat väittää.

Tästä syystä voimme tuntea olomme useaan otteeseen erittäin huonoksi, ei vain menetyksen tai petoksen vuoksi, vaan myös sen avuttomuuden takia, jota tuosta ikävästä ja ahdistavasta mielentilasta pois pääsemättömyys meille voi aiheuttaa. Näissä tapauksissa suuntaamme kaiken vihamme itseämme kohti ja näin syvennämme haavaamme ja teemme viillosta paljon kivuliaamman.

Joten toisinaan pahan olon tunteminen on normaalia; esimerkiksi silloin kun:

  • Haluamme ilmaista, mitä tunnemme.
  • Joku haluaa kertoa, miltä hänestä tuntuu.
  • Kun meille tapahtuu jotain epämiellyttävää.
  • Kun jotain tapahtuu meille läheiselle ihmiselle.
  • Kun käymme läpi hetkiä, joiden aikana tunnemme motivaation laahaavan maassa.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä niistä hetkistä, jolloin on aivan normaalia tuntea pahaa oloa. Itse asiassa tärkeä asia tunteissa silloin, kun ne saavat arvon, on se, kun hyväksymme ne sellaisenaan ja kuuntelemme niitä. Tärkeää on toisin sanoen se, että ymmärrämme ja näemme tunteemme viestinviejinä eikä huonojen uutisten syynä.

Pahan olon tunteminen, kaukana kärsimyksestä

Kun muutamme näkökulmaamme ja näemme, että pahan olon tunteminen on suuri ikkuna kohti oppimista, myös kärsimyksen voimakkuus heikkenee. Tämä ei tarkoita sitä, että automaattisesti pahan olon tunne katoaa. Mutta kyllä, me siirrymme kauemmas kärsimyksestä. Mielessä kannattaa siis pitää, että kärsimys, tai ainakin hyvä osa siitä, voi olla valinnaista.

Näin ollen voimme hyödyntää tilaisuutta hyväksemme ja tehdä sinnikkyydestä yhden suurimmista hyveistämme. Toisin sanoen voimme voittaa pahan olon, löytää merkityksen elämällemme ja oppia jokaisesta kokemuksesta.

Kun muutamme näkökulmaamme ja näemme, että pahan olon tunteminen avaa uusia ovia oppimiseen, myös kärsimyksen voimakkuus heikentyy

Kuinka voimme hallita pahaa oloa?

Pahan olon hallitsemiselle on olemassa useita eri keinoja. Voimme esimerkiksi aloittaa matkan olemuksemme syvimpiin syövereihin. Itsetuntemus on voimakas avaintekijä, joka korostaa meidän tietämystämme siitä, millaisia olemme ja mihin suuntaan haluamme mennä.

Toinen tapa pahan olon hallitsemiseen on tunnistaa, millaisia olemme emotionaalisella tasolla. Tämän jälkeen voimme aloittaa tavoitteiden asettamisen, joiden avulla kykenemme olemaan varmempia valitessamme strategioita pahan olon kohtaamisen edessä. Esimerkiksi, jos tiedämme että virheiden edessä muutumme ärsyyntyneiksi, voimme aloittaa tunteidemme käsittelyn seuraavalla tavalla; voimme esimerkiksi ilmaista vihaamme ja turhautumistamme hallitummin, mutta samalla myös estää näitä negatiivisia tunteita saavuttamasta liian korkeita tasoja.

Voimme myös pyytää apua. Esimerkiksi alan ammattilaisen puheille, kuten psykologille tai psykiatrille, suuntaaminen voi auttaa merkittävällä tavalla. Jokainen meistä voi tarvita tätä tukea jossakin vaiheessa elämäänsä, ja kaiken lisäksi nämä ammattilaiset eivät pelkästään tarjoa tukea ikävissä tilanteissa, vaan opastavat meitä samalla ottamaan kaiken irti parhaista puolistamme.

Toisaalta voimme tehdä aktiviteetteja ja harrastaa sellaisia asioita, jotka nostavat mielialaamme edes hiukan. Näitä mielenkiintoisia aktiviteetteja voivat olla esimerkiksi liikunta, maalaaminen, tanssi tai yksinkertaisesti ajan viettäminen läheisen ystävän tai perheenjäsenen kanssa. Oleellista on, että suuntaamme sellaisiin aktiviteetteihin ja harrastuksiin, joista juuri itse pidämme eniten ja tiedämme, että ne auttavat rauhoittamaan mieltämme.

Tärkeintä on, että löydämme merkityksen sille suunnalle, jota piirrämme ajassa, ja tällä tapaa alamme hiljalleen sanoa hyvästit kärsimykselle. Tästä aiheesta meille puhuu lisää esimerkiksi Viktor Frankl kirjassaan Ihmisyyden rajalla (saksaksi Ein Psycholog erlebt das Konzentrationslager), joka on samalla sekä karmiva että upea tarina kirjailijan omasta elämänkokemuksesta.

Lyhyesti sanottuna, pahan olon tunteminen on normaalia, kun kohtaamme sen hyväksymällä sen olemassaolon. Tällä tapaa jätämme tilaa tunteillemme, jotta ne pääsevät nousemaan esille ja lähettämään viestiään; voi olla että joku on satuttanut meitä tai että tunteet yrittävät kertoa meille, että joku tai jokin tärkeä meille on nyt poissa. Näin ollen niillä ei ole enää mitään sanottavaa, ne jättävät meille energiansa omaa pohdintaamme tai toimintaamme varten ja antavat meidän lopuksi vain olla.

Frankl, V. (2015). El hombre en búsqueda de sentido. Barcelona: Herder.