Opittu avuttomuus: toivoton, syvä kuilu

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Alicia Garrido Martín

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Opittu avuttomuus on yksi pahimmista kuiluista, jonne voimme pudota. Se on täydellinen kasvualusta ahdistukselle ja masennukselle. Ja itse asiassa se on sekä itsevarmuuden puutteen seuraus että syy (“Miksi aiheuttaa konflikti ilmaisemalla oma mielipide, jos siitä ei ole edes mitään hyötyä?”). Se tekee meistä kuolleita sieluja tyhjissä kuorissa.

Tämä tila voitaisiin tiivistää seuraavanlaisiksi lauseiksi: “mitä tahansa teetkin, se on väärin” tai “mitä tahansa teetkin, sillä ei ole väliä, siitä ei ole mitään hyötyä; tulos on aina sama.”

Ja näin opittu avuttomuus syntyy. Avuttomuus, jonka olemme oppineet yritettyämme eri toimintatapoja ja nähtyämme, etteivät ne vaikuta seurauksiin. Näin ollen meillä ei ole motivaatiota enää reagoida tilanteeseen.

Olet ehkä ollut joskus tällaisessa tilanteessa, esimerkiksi töissä tai ihmissuhteessa. Tilanteessa, jossa joku toinen henkilö toimii tuomarina sille, ovatko tekosi oikein vai väärin.

Se ei ole rationaalista eikä johdonmukaista. Mitä tahansa teetkin, se tulee olemaan lähes aina väärin, ja silloin kun se ei ole väärin, et käsitä lainkaan miksi niin on tai kuinka se on ok. Joten et voi toistaa sitä, vaikka miten kovasti yrittäisit.

Opittu avuttomuus saa meidät luopumaan ohjaksista

Tämän epäjohdonmukaisen asenteen taustalla on kuultavissa “Minä olen se, joka arvioi tekosi. Minä määrään säännöt.” Ihmiset, jotka saavat aikaan opittua avuttomuutta toisissa ihmisissä ovat niitä, joilla on vaikutusvaltaa heihin ja jotka tekevät arviointeja ilman selityksiä.

Mitä ihminen oppii saatuaan tämänkaltaista kohtelua? Että vaivannäkö ei kannata, sillä seuraus on sattumanvarainen. Hänestä tuntuu siltä, että mitä tahansa hän tekeekin, hän ei voi kontrolloida tulosta.

Tämä kontrollinpuute siitä, mitä tulee tapahtumaan, on kiduttavaa ja hyvin rajoittavaa, sillä henkilöstä tuntuu siltä, ettei hän ilmeisesti voi asialle mitään.

Tämä on usein psyykkisen väkivallan alku. “Minä päätän miltä sinusta tuntuu, et sinä. Minä määrään, et sinä.”

Lähteminen on ratkaisu, mutta opittu avuttomuus tekee siitä vaikeaa

Martin Seligman törmäsi tähän ilmiöön 70-luvulla. Kokeessa, jota ei voisi tehdä enää nykyään epäeettisyytensä takia, Seligman huomasi, että koirat, jotka altistettiin sähköiskuille riippumatta niiden yrityksistä paeta, omaksuivat lopulta passiivisen asenteen niitä kohtaan. Ne alistuivat kärsimään hiljaisuudessa.

Tämä ilmiö yhdistettiin pian monien masennuksen syövereihin joutuneiden ihmisten asenteisiin ja masennuksen aiheuttajiin. Ahdistus, masennus ja täydellinen motivaation puute alkavat lopulta ohjailla henkilön asennetta ja käyttäytymistä. Lopulta hänestä tulee täysin passiivinen.

Näin ollen, jos mahdollisuus tilanteen muuttamiselle tulee, ihminen ei näe sitä, vaan hän antaa sen mennä ohitseen. Hänen uskonsa ja toivonsa ovat kadonneet, sillä hänestä tuntuu siltä, että mitä tahansa hän tekeekin, minkä tahansa suunnan hän valitseekin, hän ei saa haluamiaan tuloksia.

Tämä psyykkinen ilmiö on hyvin voimakas, sillä se ryöstää täysin ihmisen kyvyn toimia. Se vie luovuuden nähdä vaihtoehtoja ja ratkaista ongelmia. Se tekee sokeaksi ongelmien ratkaisuille. Tätä tuhoisaa mielentilaa on äärimmäisen vaikea muuttaa.

Avuttomuus kaappaa ajatukset, käytöksen ja tunteet

Moni ihminen kokee olevansa kyvytön lähtemään pois heille harmia aiheuttavasta tilanteesta. He ovat täysin tämän opitun avuttomuuden ehdollistamia – avuttomuuden, joka kaappaa ajatukset, käytöksen ja tunteet.

Tämän kasvavan kierteen katkaisemiseksi on mentävä ongelman ytimeen. Pinnalla ei voi pysyä. Siitä ei ole hyötyä, että käskee jotakuta vain lähtemään vankilastaan sanomalla “kuinka et näe ongelmaa?”.

Tällainen ihminen ei halua tuntea näin. Hän ei pyrkinyt tähän. Näin ollen hänen on ymmärrettävä, kuinka hän sinne päätyi. Kuinka hän päätyi siihen, että antoi pois oman kohtalonsa ohjakset? Ratkaisu on voimaannuttaa hänet, antaa hänelle takaisin hänen oman elämänsä määräysvalta. Valta, jonka häntä kaltoinkohteleva ihminen häneltä joskus varasti.

Hänen elämänsä on kuitenkin aina ollut hänen omansa. Hän tarvitsee vain apua sen saamiseen takaisin. Ymmärrys tapahtuneesta ja sen hyväksyminen ovat ensimmäinen askel tällä tiellä.