Olemme mitä ajattelemme

· 28.5.2017
Donna R. Gabaccian kirjoittaman kirjan We Are What We Eat (”Olemme mitä syömme”) menestyksen myötä, esittelemme teille psykologisen version aiheesta: olemme mitä ajattelemme. Otsikko on kieltämättä ajatuksia herättävä, ja se kutsuu oppimaan lisää ajatustemme, tapahtumien ja itsemme määrittelyn välisistä suhteista. Kognitiivisten voimavarojen kautta mielelläsi onkin paljon valtaa kaikessa tässä.

Ajatuksemme voivat muuttaa käyttäytymistämme, päätöksiä, sekä kokemiamme tunteita. Lyhyesti, ajatustemme valta on suurempi kuin osasimme edes ajatella.

Mieli: ystävä vai vihollinen?

Se riippuu. Mistä? Siitä miten ajattelet! On normaalia todeta, ”olen väsynyt, en enää jaksa tätä,” ja nukkua sitten kolme päivää putkeen. Älä unohda, että keho ja mieli toimivat miellyttääkseen sinua, ja etenkin keho tekee sen hyvin lyhytaikaisesti. Se voi kuitenkin toimia myös lampun hengen tapaan, tottelemalla jokaista toivettasi protestoimatta.

mieli ja avaruus

Yleisen uskomuksen mukaan, mielemme ei kerro meille mitä tai kuinka meidän tulisi tuntea. Todellisuudessa asia on kuitenkin varsin päinvastainen! Olemme vastuussa siitä, kuinka tunnemme. Emme voi syyttää ympäristöä, politiikkoja, taloutta, tai pomojamme. Sillä se kaikki asuu itsessämme. Tietenkin on aina helpompaa syyttää ulkopuolelta tulevia asioita ja ihmisiä. Tällä tavoin emme kuitenkaan voi oppia, muuttua tai kehittyä.

Kaikki on mielesi sisällä

Maratonit ovat yksi eniten fyysistä ja henkistä kestävyyttä mittaavista testeistä. Hyvän fyysisen valmistautumisen lisäksi ne vaativat myös henkistä harjoittelua. Miksi? Kehon ollessa luovuttamaisillaan, mieli voi auttaa sitä jatkamaan eteenpäin, vaikka kipu ei rauhoittuisikaan särkylääkkeillä.

Sinun ei tarvitse tulla maratoonariksi testataksesi teoriaa. Ajattele aikoja, jolloin olit luovuttamassa väsymyksestä, uupumuksesta tai rutiininomaisuudesta johtuen, ja vakuuttelit itsellesi ”Pystyn jatkamaan”, tai ”Olen kunnossa,” tai ”Lopetan tämän.” Siinä hetkessä, sait toisen henkäyksen – joka ei tullut kupillisesta kahvia – päättääksesi tehtävän ja vajotaksesi sänkyysi nukkumaan muutamiksi tunneiksi.

Sinun ei myöskään tarvitse olla maailman positiivisin ihminen tai kokea elämää lasi puoliksi tyhjillään. Tärkeintä on ymmärtää, että jotkut ajatuksistamme auttavat, kun taas toiset satuttavat. Lakkaa kiinnittämästä huomiota järjettömiin asioihin ja keskity siihen, mikä todella merkitsee. Jos jokin painaa mieltäsi, ota aikaa ratkaistaksesi ongelma ja siirry sitten toisiin asioihin.

Mieli hyväksyy järjettömiä ajatuksia

Jos et pysty hallitsemaan ajatustesi pyörremyrskyä, pidä pientä vihkoa yöpöydälläsi ja hyödy luovuuden kipinästä ratkaistaksesi ongelmia. Älä tuhlaa energiaasi roikkumalla huonoissa asioissa. On parempi käyttää aika ja voimavarat löytääkseen todellisia ratkaisuja ongelmiin.

Muista, ettei kaiken tarvitse olla järkevää. Salli elämääsi hieman improvisaatiota! Loogisimpien asioiden lisäksi elämämme pitää sisällään myös asioita, jotka ovat läheisemmin yhteydessä tunteisiin ja intuitioon.

positiiviset ajatukset

Opi elämään epätietoisuuden kanssa, vaikka ihan pikkuisenkin. Tee päätöksiä, jotka sisältävät hieman riskejä, ja katso virheitä osana pelin sääntöjä. Vältä painostamasta itseäsi ja hyväksyä epätäydellisyytesi. Tämä vähentää pelko- ja ahdistuneisuustasojasi, sekä vähentää tekemiesi virheiden määrää.

Kuinka hyötyä ajatuksista

Yksi erinomaisimmista harjoituksista negatiivisten ajatusten poistamiseksi on nauraa itselleen. Kuinka absurdeja ajatuksemme voivatkaan olla! Asioiden hauskan puolen näkeminen vapauttaa jännitystä ja auttaa näkemään tilanteita positiivisuuden kautta.

Onko sinulla taipumusta puhua itsellesi? Käveletkö kadulla riidellen itsesi kanssa tai puhutko peilin edessä aivan kuin joku toinen olisi kanssasi huoneessa? Älä anna mielesi pelien sekoittaa sinua… ne ovat todellinen ansa! Negatiiviset, oikukkaat ja itsekkäät tunteet saavat poikkeuksetta sinut surulliseksi, ahdistuneeksi ja vihaiseksi. Joskus myös kostonhimon tunteet saattavat nousta pintaan.

Voit hallita mieltäsi ohittamalla negatiiviset sanat ja keskittymällä olennaiseen. Tällöin voimattomuus ei pääse ottamaan sinusta ylivaltaa. Huolehtimalla tärkeimmästä työkalustasi, voit hyödyntää kognitiivisia voimavaroja enemmän asioihin, joista sekä mielesi että kehosi pitävät.