Neuroosi: emotionaalisen epävakauden vankila

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 10 joulukuuta, 2021

On hyvin mahdollista, että neuroosi terminä muistuttaa monia meistä niistä päivistä, jolloin Sigmund Freud keskitti osan työstään psykoneuroosiin. Meillä onkin edessämme erittäin klassinen psykologinen ulottuvuus, jonka vuonna 1769 loi skotlantilainen lääkäri William Cullen. Tuolloin neuroosilla pyrittiin luokittelemaan saman etiketin alle kaikki ne häiriöt, jotka vääristävät sitä, mitä tuolloin pidettiin rationaalisena ajatteluna.

Neuroosi tai neuroottisuus on psykologinen taipumus, jolle ominaista on huono emotionaalisten tilojen hallinta sekä selkeät vaikeudet ylläpitää kontrollia.

Nykyään kansainvälinen psykologia on korvannut neuroosin käsitteen toisella nimikkeellä, vaikka Suomessa siihen voidaan törmätä edelleen samalla nimellä. Siksi kansainvälisen DSM-5-luokituksen edellisessä nimityksessä neuroottisuus oli jo jaoteltu joukoksi erilaisia häiriöitä ja kliinisiä aspekteja, johon voitiin luokitella sellaisia potilaita, jotka kärsivät esimerkiksi somatoformisista häiriöistä, ahdistuneisuushäiriöistä, masennuksesta sekä dissosiaatiosta. Tänä päivänä neuroosista puhutaan paljon joko neuroottisena häiriönä tai ahdistuneisuushäiriönä.

Neuroosi ja sen käsite koko historian ajan

Tänä päivänä meillä on käsissämme useita eri mekanismeja, joiden avulla voimme ymmärtää paljon paremmin neuroottisuuden piirteitä sekä tarjota tällä tapaa asianmukaisinta terapeuttista hoitoa potilaskohtaisesti. Vielä muutama vuosi sitten neuroosin käsite kuitenkin muistutti pikemminkin “katastrofien laatikkoa”, johon oli luokiteltu kaikki sellaiset ihmiset, jotka osoittivat psyykkisiä muutoksia, olivatpa ne sitten kuinka merkittömiä tahansa.

Jo Hippokrates omana aikanaan loi perustan tälle psykologiselle tilalle puhuessaan melankolisesta temperamentista. Melankolinen temperamentti oli hänen mukaansa sellainen ihminen, jonka “kehon nesteet” olivat kroonisesti häiriintyneitä. Jollakin tapaa ja tuhansien vuosien ajan on katsottu, että ne ahdistuneimmat ja hermostuneimmat ihmiset, joilla oli taipumusta masennukseen tai liialliseen huolestumiseen, tuomittiin paitsi siitä, etteivät he kyenneet hallitsemaan omaa elämäänsä, vaan samalla he myös sabotoivat muiden ihmisten elämää.

Sana “neuroottinen” itsestään on negatiivinen nimitys, ja se onkin ilmiö joka meidän tulisi korjata. Tästä syystä monet mielenterveysalan ammattilaiset ympäri maailmaa näkivät itsensä pakotetuiksi karkottamaan termin “neuroosi” luodakseen laajemman, loogisemman ja integroivamman terapeuttisen (ja samalla myös sosiaalisen) lähestymistavan vastauksena tälle tilalle, joka itsessään on hoidettavissa.

Neuroosin ominaisuudet

Neuroottisuus on osa spektriä eli toisin sanoen on niitä, joilla esiintyy tässä psykologisessa ulottuvuudessa useita vakavia oireita, kun taas toisilla esiintyy näistä oireista vain muutamia piirteitä. Vaikka monet kuvittelevat että neuroosi on pohjimmiltaan emotionaalista epävakautta, voidaan sanoa, että se kätkee sisälleen monimutkaisempia ja mielenkiintoisempia juuria.

Ymmärtääksemme tätä psykologista tilaa hiukan enemmän, voimme viitata erääseen mielenkiintoiseen vasaratarinaan, jonka itävaltalainen psykoterapeutti ja sosiologi Paul Watzlawick selitti aikoinaan. Kuvitellaanpa, että naapurimme tarvitsee vasaraa taulun ripustamiseen ja haluaa pyytää meiltä vasaraa lainaksi. Me ihmiset olemme kuitenkin jonkin verran pessimistisiä ja alamme ajatella ettemme halua antaa vasaraa lainaksi, ja alamme samalla keksiä yhä useampia monimutkaisempia tilanteita, joissa vastaus on joka kerta kielteinen.

Loppujen lopuksi naapuri kerää sisäänsä niin paljon turhautumista ja vihaa, että hänen saapuessaan ovelle hän yksinkertaisesti huudahtaa: “voit pitää kirotun vasaran itselläsi!“. On selvää, että kuka tahansa meistä jäisi tämän käyttäytymisen edessä sanattomaksi ja joka jopa voi herättää pelästystä. Ennen kuin päädymme siihen johtopäätökseen että naapuri “ei voi hyvin”, tätä tilannetta tulisi kuitenkin tarkastella hieman lähempää. Katsotaanpa joitakin ominaisuuksia:

• Puhumme profiileista, joille ominaista on suuri negatiivisuus ja katastrofaaliset ajatukset
• Jatkuva surun ja avuttomuuden tunne
• Fobiat
• Herkkyys
• Ahdistus
• Apatia ja säännöllinen väsymys
• Emotionaaliset ylä- ja alamäet
• Sosiaalisen eristyksen ajanjaksot
• Monimutkaiset tunne- ja perhesuhteet, asuminen “neuroottisten” ihmisten kanssa on usein hyvin monimutkaista
• Usein neuroottisuus sekoitetaan pakko-oireisiin häiriöihin
• Unettomuus
• Somaattiset häiriöt (kuten lihaskivut ja ihomuutokset)

Kuinka neuroosia hoidetaan?

Ensimmäinen asia, joka meidän tulisi pitää mielessä neuroosista on se, että jollakin tapaa kaikki meistä voivat jossakin vaiheessa osoittaa käyttäytymistä, jolle ominaista on liiallinen huolestuminen, asioiden märehtiminen tai herkkyys. Historioitsijoiden mukaan Newtonin tai Charles Darwinin kaltaiset hahmot olivat luonteeltaan erittäin herkkiä, epävakaita, aina huonolla tuulella ja aina huolissaan. Samalla kuitenkin heissä oli suurta nerokkuutta, jotain, joka antoi heille mahdollisuuden kanavoida kaiken tuon henkisen energian oikealle tielle.

Tästä syystä, ennen kuin näemme neuroosin jonakin puhtaasti patologisena, meidän on ymmärrettävä, että asianmukaisten muutosten näkemiseksi riittää, kun tarjoamme ihmiselle oikeita työkaluja, joiden avulla hän kykenee käsittelemään omaa emotionaalista maailmaansa. Neuroottisen profiilin todellinen ongelma syntyy silloin, että ammattilaisilla on edessään potilas, joka ei kykene kohtaamaan päivittäistä elämäänsä, joku, joka on pelkonsa ja huoliensa vankina kotinsa yksinäisyydessä uskaltamatta olla yhteydessä ulkomaailmaan, työskennellä tai yleisesti ottaen ylläpitää toimivaa elämää.

Neuroosia voidaan hoitaa psykoterapialla, joista kognitiivinen käyttäytymisterapia on yksi kaikkein suositelluimmista. Siksi, ja kuten olemme jo aikaisemmin huomauttaneet, vaste tämänkaltaisiin psykologisiin hoitomenetelmiin on yleensä erittäin tehokas. Sinä hetkenä, kun ihminen onnistuu palauttamaan tunteidensa hallinnan siihen soveltuvien tekniikoiden avulla, suurin osa neuroottisista oireista menettää intensiteettinsä, kunnes ne lopulta katoavat.

On tärkeää pohtia, millainen ihmisen elämä ja oppiminen ovat aikaisemmin olleet. Tällä tavalla hoidossa voidaan löytää ongelman alkuperä ja kehittää ratkaisu, joka keskittyy juuri kyseisen tapaukseen. Yleisesti ottaen psykologisella terapialla tämäntyyppiset potilaat paranevat, vaikka joissakin tapauksissa oireiden vakavuusasteesta riippuen menetelmän täydentäminen lääkehoidolla voi olla tarpeellista.

Psykoterapia ja lääkehoito

Psykologisen terapian avulla potilaan vääriä ajatuksia voidaan alkaa hiljalleen muuttamaan. Hänen väärät kognitionsa ympärillä tapahtuvista asioita ovat juuri niitä, jotka aiheuttavat tuon suuren kärsimyksen. Toisin sanoen tämän vääristyneen tulkinnan hoito sekä todellisuutta että potilasta itseään kohtaan tulevat auttamaan häntä parantamaan elämänlaatuaan.

Lääkehoidon osalta pääasiallisena tavoitteena on vähentää akuutimpia oireita. Kun kärsimys on niin suurta, että henkilö ei kykene kohtaamaan sitä ja kun se tekee hänestä kyvyttömän jatkamaan normaalia päivittäistä toimintaansa, ammattilaisen määräämä lääkehoito voi auttaa näinä ensimmäisinä vaikeina hetkinä. Jotkut oireet voivat puolestaan vain tehostaa näitä samoja neuroottisia tulkintoja, joten tässä mielessä lääkkeet voisivat myös toimia “stoppina” tälle fantasialle.

Psykologisen ja/tai psykiatrisen hoidon ei tulisi pyrkiä poistamaan neuroosin vakavimpia oireita. Päinvastoin terapian tarkoituksena on ottaa potilas huomioon kokonaisuutena sekä pyrkiä parantamaan hänen henkistä rakennettaan niin, että sillä on positiivinen vaikutus potilaan elämänlaatuun.