Epävakaan persoonallisuuden kanssa eläminen

· 27.10.2018

Epävakaa persoonallisuus tekee siitä kärsivien ihmisten ja myöskin heidän perheidensä elämästä vaikeaa. Kyseessä on harvinainen psykologinen häiriö, joka vaikuttaa noin 2 % väestöstä, ja sitä havaitaan tavallisesti 20-25 -vuotiaissa ihmisissä. Mutta epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä on tavallisesti aikaisia oireita, jotka ovat saattaneet olla olemassa persoonallisuuden kehittymisen aikana jo 12-13 vuoden iässä.

Vaikka kyseessä on melko harvinainen häiriö, sitä on kuitenkin tutkittu perinpohjaisesti johtuen niistä vaikeuksista ja ongelmista, joiden kanssa tästä kärsivä henkilö joutuu olemaan tekemisissä päivittäin. Impulsiivisuus, voimakas hylätyksi tulemisen pelko ja psyykkisen hallinnan puute ovat erottavia tekijöitä, jotka löytyvät tästä häiriöstä kärsivistä potilaista. Voisimme sanoa, että se johtaa moniin ongelmiin, jotka estävä elämästä ’’normaalia’’ elämää.

Tässä artikkelissa käsittelemme sitä, mikä epävakaa persoonallisuus oikein on, ja annamme suosituksia siitä kärsiville. Tässä artikkelissa esiintyvät tiedot ovat peräisin epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviltä potilailta ja ne ovat tohtori Marsha M. Linehanin työn inspiroimia. Marsha M. Linehan on tämän häiriön asiantuntija.

Marsha Linehan

Ongelmat impulsiivisuuden kanssa

Ensiksikin, epävakaasta persoonallisuudesta kärsivällä on korkea impulsiivisuuden taso, joka riippuu henkilön mielialasta ja hänen kohtaamastaan tilanteesta. Epävakaan persoonallisuuden kanssa eläminen tarkoittaa impulsiivisen käyttäytymisen kehittymistä, joka saa henkilön tekemään valintoja, joita hän myöhemmin katuu. ’’Aivan kuin eläisin jatkuvasti käsissäni ilmapallo, joka räjähtää hetkenä minä hyvänsä,’’ sanoo yksi epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä henkilö.

Tämä impulsiivinen käyttäytyminen vaikuttaa heidän ihmissuhteisiinsa, sillä he tekevät hätäisiä päätöksiä heidän senhetkisiin tunteisiinsa perustuen. Töissä tai ammatillisella tasolla taas epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ihmiset saattavat vaihtaa työpaikkaa ilman mitään syytä. Tämän lisäksi kaikki saattaa johtaa jatkuvaan epävakaaseen tilaan, mikä saattaa vaikuttaa emotionaaliseen vakauteen.

“Epävakaan persoonallisuuden kanssa eläminen tarkoittaa voimasta taipumusta impulsiivisiin käytöksiin, jotka saavat henkilön tekemään hätiköityjä päätöksiä tai suorittamaan toimintoja, joita hän myöhemmin katuu.’’

Tässä mielessä epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä ihmisillä on oltava strategioita, kognitiivisia taitoja ja käyttäytymistaitoja, jotta he voivat hallita impulsiivista käytöstään. Tämän lisäksi on tärkeää, että epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ihmiset tietävät kuinka käyttää positiivisia ja joustavia vakuutuksia, kun he arvioivat päivittäisiä tilanteita ja kokemuksia.

Hylätyksi tulemisen pelon aiheuttama epävarmuus

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsiminen tarkoittaa usein sitä, ’’ettei henkilö voi nauttia ihmissuhteista, sillä tästä häiriöstä kärsivät henkilö pelkää, että hänen rakastamansa henkilö jättää hänet.’’ Näin kertoo eräs 37-vuotias epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät potilas. Näin olleen epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä henkilö pelkää jatkuvasti hylätyksi tulemista, eikä hän näe asiassa mitään positiivista.

Hylätyksi tulemisen pelkoa ei tarvitse ilmaista sanallisesti, eli epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän henkilön ei tarvitse kertoa rakkailleen, että hän pelkää heidän jättävän hänet. Tämä hylätyksi tulemisen pelko ilmenee usein kateellisuudessa, toisen kontrolloimisessa, yksilöllisten aktiviteettien välttämisessä ja yksinolossa. Tätä sairautta varten kehitetty terapia yrittää hallita tätä pelkoa ja pysäyttää mustasukkaisuus ja kontrolloivat käytökset.

Saattaa olla, että epävakaasta persoonallisuudesta kärsivä henkilö on kokenut hylkäämisen perhetasolla tai henkilökohtaisella tasolla. Ongelma on, ettei hän ole voinut päästä tästä tragediasta yli, ja siksi hän yleistää tämän kokemuksen melkein kaikkiin hänen henkilökohtaisen elämänsä alueisiin. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsiville ihmisille on tärkeää terapian avulla parantaa menneisyyden haavat, käyttämällä eri tekniikoita tästä pelosta ylipääsemiseksi.

ei enää!

Vuoristoratamaiset tunteet

Yksi tämän häiriön suurimmista oireista ovat vaikeudet hallita omia tunteita, jotka ovat voimakkaita ja suhteettomia verrattuna todelliseen tilanteeseen. Siksi ’’epävakaan persoonallisuuden kanssa eläminen on intensiivistä, joko hyvässä tai pahassa.’’

Lisäksi tunteiden hallinnan ongelmat alkavat lapsuudessa, jossa lapsen tunteita ei arvostettu, sillä hän uskoi että hänen tunteensa eivät olleet tärkeitä. Lapsi menetti kyvyn luokitella tunteensa, hän ei tiennyt kuinka pehmentää niitä, eli epävakaasta persoonallisuudesta kärsiminen aikuisuudessa tarkoittaa ’’tunneryöppyjen tuntemista, jotka ymmärrämme väärin, sillä ne ilmenevät samaan aikaan.’’

“Epävakaan persoonallisuuden kanssa eläminen on intensiivistä, joko hyvässä tai pahassa.’’

Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ihmiset kokevat tunnemaailmansa parhaat ja huonot puolet, sillä he eivät onnistu hallitsemaan emotionaalisia reaktioita, sillä heidän tunteensa ovat todella voimakkaita. Monet terapiasessiot keskittyvät emotionaalisen hallinnan taitoihin.

Viimeiseksi on tärkeää korostaa sitä, että epävakaan persoonallisuuden kanssa eläminen vaatii muilta paljon kärsivällisyyttä ja empatiaa. Aivan kuten muissakin persoonallisuushäiriöissä, ihmiset näiden potilaiden ympärillä jakavat osan häiriön ongelmista.

Jos sinä kärsit epävakaasta persoonallisuudesta, muista, että ihmiset jotka rakastavat sinua eniten, eivät välttämättä tiedä mitä tehdä tai kuinka auttaa sinua. On suositeltavaa käydä ammattilaisen puheilla.