Muuttuuko valhe totuudeksi, jos kerron sen tuhansia kertoja?

Aiheena totuus ja valhe on monimutkaisempi kuin voisi kuvitella. Se mitä ihmiset pitävät totuutena riippuu monista tekijöistä. On olemassa tieteellisiä totuuksia, mutta myös filosofisia, henkilökohtaisia ja ideologisia totuuksia.

Kaikki “totuudet” eivät ole pätevyydeltään samalla tasolla. Esimerkiksi tieteessä voit sanoa jonkin olevan totta vasta kun fyysistä tai teoreettista näyttöä löydetään. Sama periaate pätee myös filosofiassa. Näin ei kuitenkaan ole muilla aloilla. Esimerkiksi uskonnollisissa ja ideologisissa yhteyksissä totuuden on tultava asiantuntijan suusta. Ei väliä voidaanko sitä osoittaa vai ei.

“Voit päästä hyvin pitkälle valheella, mutta toivoa paluun suhteen ei ole.”

-Juutalainen sanonta-

Ero testatun totuuden ja valheen välillä voi joskus olla minimaalinen. Tästä huolimatta monet ihmiset eivät välitä. Itse asiassa he ovat halukkaita uskomaan, vaikka heidän uskonsa rikkoisi kaikkia todisteita. Näin tapahtuu, kun valheet tuntuvat lohduttavilta, kun taas totuus voi olla hämmentävää. Tämä on puhtaasti pelon ja syyllisyyden peliä. Lisäksi valheita on helpompi ymmärtää kuin totuutta.

Tämä johtaa tilanteeseen, jonka monet ihmiset käyttävät hyödykseen. Niinpä, usein riittää, kun kerrot ihmisille mitä he haluavat kuulla. Me kaikki haluamme uskoa viestejä, jotka miellyttävät meitä. Ei väliä kuinka kaukana ne ovat todellisuudesta. Tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Ihmiset, jotka hyödyntävät tätä ihmispsykologian osa-aluetta, onnistuvat juurruttamaan valheita niin kulttuurisesti kuin sosiaalisestikin. Ja monet ihmiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa pitääkseen valhetta yllä. He eivät ymmärrä, tai eivät halua nähdä, ettei valheesta ole heille mitään hyötyä. Se hyödyttää ainoastaan heitä, jotka pitävät showta yllä.

Valta ja valheet

Lause “Kerran kerrottu valhe pysyy valheena, mutta tuhansia kertoja kerrottu valhe muuttuu todeksi” on lähtöisin natsien propagandajohtajalta Joseph Goebbelsilta. Konkreettista näyttöä lauseen alkuperästä ei ole, mutta se tiivistää hyvin Goebbelsin teot toisen maailmansodan aikana. Hänen työnsä oli jopa niin tehokasta, että yhä tänä päivänä riittää ihmisiä, jotka puolustavat kolmannen valtakunnan “totuuksia”.

Goebbelsin työ oli niin menestynyttä, että monet maailmamme johtajista ovat kopioineet hänen strategioitaan. Voimakkaat alat, jotka vielä tietoisesti arvostavat valheita, manipuloivat niiden ihmisten mieltä, joihin he haluavat vaikuttaa. Tällä tavoin he onnistuvat vakuuttamaan ihmiset ja kehottavat heitä tukemaan suunnitelmia, joista on hyötyä ainoastaan muutamille.

Natsikokemuksen myötä voimakkaat yhteiskunnan sektorit ymmärsivät, että ihmiset uskovat mitä tahansa, kunhan se esitetään asianmukaisesti. Heidän tuli vain ylläpitää täydellistä määräysvaltaa tiedotusvälineissä ja tukea instituutteja, jotka lähettävät samaa ideologiaa. Esimerkiksi koulut. Se riitti luomaan pelkoa, vihaa ja turvattomuutta. Kun tämä on tehty, he keksivät “totuuden” ja toistavat sitä hamaan kuolemaan asti.

Valhe, joka on kerrottu tuhansia kertoja

Toisto synnyttää hyvin syviä uskomuksia. Epätasapaino syntyy, kun aivot kohtaavat uuden tilanteen. Tämän jälkeen tulee assimilaatio, majoitus ja sopeutuminen. Aivan kuin saapuisimme uuteen kaupunkiin, jossa tunnemme olevamme aluksi hukassa. Mutta vähitellen, kun alamme nähdä samoja paikkoja uudelleen ja uudelleen, myös kaupunki alkaa tuntua tutulta. Lopulta uudesta ympäristöstä tulee osa meitä. Itse asiassa teemme eräänlaisen henkilökohtaisen kartan siitä mitä opimme.

Jotakin hyvin samanlaista tapahtuu myös valheiden kanssa. Mieli mukautuu kuuntelemaan valhetta, havaitsemaan sen ja sisällyttämään sen uuteen ajatusmalliin. Se on tuttu, hyvin tunnettu. Kaikki muut ovat samaa mieltä asiasta. Valheet, jotka koskettavat suuria osa-alueita, ovat myös vastaus pelkoon ja epävarmuuteen. Valhe voi olla siis ymmärrettävä selitys jollekin, jota emme oikeastaan ymmärrä.

Vallan ja median välinen suhde ei ole ilmainen. Lähes kaikissa maissa perinteisesti voimakkaat talousryhmät tai poliitikot ovat niitä, jotka hallitsevat lehdistöä. Tähän asti itsenäinen media on ollut hyvin eksoottinen kukka. Sosiaalisen median kynnyksellä tämä on kuitenkin muuttunut. Itsenäiset äänet ovat nyt paljon yleisempiä, ja vaihtoehtoisia tapoja saada tietoa on paljon.

Sosiaalisella medialla on kuitenkin omat valheensa. Päivän päätteeksi ei ole väliä, millä tiedotusvälineellä hankit tietoa, vaan sillä mikä on heidän aikomuksensa. Lisäksi, ja mikä tärkeintä, on kysymys siitä, kuinka paljon lukija tai kuuntelija välittää totuudesta. Vanhan sanonnan mukaan “Ei ole pahempaa sokeaa miestä kuin hän, joka ei halua nähdä.” Tämä on aina totta sosiaalisten totuuden ja valheiden alalla.