Logo image
Logo image

Mustasukkaisuus ei ole rakkautta

3 minuuttia
Mustasukkaisuus ei ole rakkautta
Viimeisin päivitys: 02 syyskuuta, 2016

 

Mustasukkaisuuden aiheuttaa epävarmuus, omistushaluisuus ja pelot, jotka etäännyttävät meitä rakkaudesta, saastuttavat suhteemme ja tuhoavat oman vapautemme. Tästä johtuen se ei voi olla synonyymi rakkaudelle. Lähempänä totuutta olisi todeta, että meille on hyväksi avata mustasukkaisuuden solmut.

Mustasukkaisuus tuntuu viittavan tiettyyn menetyksen pelkoon, aivan kuin se koettaisi saattaa jotain tärkeää meidän tietoisuuteemme. Sen tarkoituksena on tiedottaa meille, että me olemme vaarassa menettää rakastamamme ihmisen hellyyden ja huomaavaisuuden jonkun toisen ihmisen hyväksi.

Kun tämän kaltaista turhautumista ilmaantuu, on varsin yleistä tuntea olonsa hylätyksi, torjutuksi ja ulkopuoliseksi kolmannen osapuolen läsnäollessa. Tämä on kivulias tunne, joka synnyttää ahdinkoa. Se merkitsee, että jokin suhteessa ei toimi ja että tämä epäkohta pitäisi korjata jollain tapaa.

Mistä mustasukkaisuus johtuu?

Some figure

Alkujaan mustasukkaisuuden on tarkoitus viestittää meille, että meidän pitää selvittää jotain suhteessamme toiseen ihmiseen, ratkaisemattomia ongelmia jotka olemme jättäneet huomiotta, jotka saavat meidät tuntemaan olomme epävarmoiksi ja epäluottavaisiksi. Mustasukkaisuus voi olla ainoastaan varoitus, joka katoaa kun kyseinen asia on ratkaistu, tai siitä saattaa kehittyä ongelmallisempaa ja sairaalloista.

Eräs laajalle levinnyt virheellinen uskomus on, että mustasukkaisuus merkitsee samaa kuin rakkaus. Mustasukkaisuuden tunteminen jotakuta kohtaan ei kuitenkaan tarkoita, että rakastaisimme kyseistä ihmistä enemmän; se ainoastaan aktivoi meidän pelkomme, jotka ovat usein yhteydessä tunnepohjaiseen epävarmuuteen. Kun ihmiset, suhteet ja rakkaus kypsyy, niin samalla mustasukkaisuus vähenee.

Terve ja mukautuva mustasukkaisuus

Mustasukkaisuutta on mahdollista käsitellä kypsästi, ja aivan kuten kaikkia mielenliikutuksia ja tunteita, voidaan siitä ottaa hyöty irti tavalla, joka tarjoaa oman panoksensa suhteen uudelleen vakiinnuttamiseen ja vahvistamiseen, jotta voitte jatkaa etenemistä yhdessä ja päihittää vaikeutenne. Tämän tyyppinen mustasukkaisuus ei ole kuviteltua, vaan sen laukaisee todellinen etäisyyden kokeminen toisen osapuolen taholta.

Kun me koemme rakastamamme ihmisen laiminlyövän meitä ja keskittävän huomionsa toisiin ihmisiin, tulee mustasukkaisuus kuin luonnostaan. Hälytystila aktivoituu, mikä saa meidät liikkeelle ja valaisee meidän pelkojamme.

Hetken ajaksi me palaamme lapsuuteen. Mitä yleensä tapahtuu kun taloudessa on kaksi lasta ja aikuiset kiinnittävät huomiota ainoastaan heistä toiseen? Silloin kun ainoa lapsi tajuaa, että ei olekaan enää ainoa lapsi? Näin se kaikki alkaa, aikeella varmistaa oma selviytymisemme.

Mustasukkaisuus on tervettä silloin, kun me kiinnitämme tähän hälytysmerkkiin huomiota ja koetamme käyttää sitä avuksemme kypsyäksemme. Tietoisena pysyminen omista peloistamme – joista vain me olemme vastuussa – ja kyky ilmaista ne sanoin, voi auttaa meitä yhdistämään mustasukkaisuus älykkyyden kanssa tilanteessa tai asiayhteydessä, joka sen sai aikaan.

Ongelmallinen ja sairaalloinen mustasukkaisuus

Tämän tyyppinen mustasukkaisuus on enemmän yhteydessä itsetunnon puutteeseen, epävarmuuden tuntemiseen tilanteessa, on se sitten todellinen tai kuviteltu. Siitä tulee ongelma kun alamme tulkita ja olettaa asioita, mikä vääjäämättä johtaa väärinkäsityksiinkoska me jatkuvasti vahvistamme sitä tilaa johon olemme joutuneet.

Tällöin me emme koeta ratkaista tilannetta tai kypsyä tulemalla tietoisiksi omista peloistamme. Sairaalloinen mustasukkaisuus vangitsee meidät pelkoon ja saa meidät reagoimaan suhteettomasti mihin tahansa tekoon, jonka me tulkitsemme huomion puutteena.

Some figure

Mustasukkaiset ihmiset, jotka tekevät muista mustasukkaisia

Monet ihmiset koettavat tehdä kumppaninsa mustasukkaisiksi keinona mitata heidän rakkauttaan. Tällaiset ihmiset uskovat vahvasti, että tämä tunne tuo heidät yhteen, ja että ilman mustasukkaisuutta ei ole rakkauttakaan. Mustasukkaiset ihmiset pitävät yllä tätä uskomusta ja näin he oikeuttavat lapsellisen rakkauden ominaispiirteet.

Tarve saada huomiota ja jatkuvia hellyydenosoituksia voi johtaa tämän kaltaiseen tilanteeseen manipuloinnin kautta. He koettavat saada toisen osapuolen murehtimaan, saada tämän tuntemaan kuin heidän suhteensa voisi päättyä hetkenä minä hyvänsä jos tämä ei jatkuvasti kiinnitä huomiotaan toiseen.

Ihmiset, jotka luovat epäluottamusta, vahingoittavat lopulta yhdyssidettä ja luovat etäisyyttä suhteeseen. Murehtimiseen ja jatkuvaan pelkoon kumppaninsa menettämisestä perustuva rakkaus ei voi kestää.

Jos me pystymme ymmärtämään mustasukkaisuuden toiminnon, mitä se tekee, mitä se meille kertoo ja miten me voimme ratkaista sen, ymmärrämme me myös miksi sitä tapahtuu. Ja mikä vielä tärkeämpää, me voimme ymmärtää miten käyttää sitä hyödyksemme, me voimme kontrolloida sitä ja näin me vältämme lankeamasta sen tuhoisaan otteeseen.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.