Tunnustuksen saamisen tärkeys itsetunnon kannalta

Tunnustuksen saamisen tärkeys itsetunnon kannalta

Viimeisin päivitys: 02 toukokuuta, 2016

Me kaikki tarvitsemme tunnustusta muilta ihmisiltä. Kyse ei ole ylpeydestä, itsekkyydestä tai epäkypsyydestä. Ihminen tarvitsee ilman muuta elämänsä ensi hetkistä alkaen kunnioitusta ja läheisyyttä ympärillään olevilta ihmisiltä ja tästä syystä tunnustuksen saaminen muilta ihmisiltä on tärkeää.

Meidän arvomme ihmisenä, josta välitetään ja jota rakastetaan, tulee tulla tunnustetuksi. Hyveemme sekä kykymme liikkua eteenpäin ja saavuttaa asioita tulee tulla tunnustetuksi. Kykymme olla onnellinen kypsällä ja aidolla tavalla tulee tulla tunnustetuksi. Näistä saatu vahvuus antaa meille itsevarmuutta ja auttaa meitä kasvamaan. Vanhempamme ja perheemme ovat läheisin sosiaalinen ympyrämme, josta meidän tulisi saada tunnustusta, arvostusta sekä läheisyyttä.

Mikäli saamme tunnustusta ja arvostusta, itsetuntomme voi puhjeta kukkaan. Mutta ole tarkkana! Samalla tavalla kuin me sitä vastaanotamme, meidän tulee osata antaa tunnustusta myös toisille ihmisille: “Minä arvostan sinua ihmisenä ja uskon sinuun. Tiedän, mihin kaikkeen sinä pystyt ja tästä syystä kunnioitan sinua. Sinä olet osa minun elämääni.”

Paneudutaanpa tänään tähän aiheeseen tarkemmin. Mistä tunnustuksen antamisessa todella on kyse?

Tunnustus ja itsetunto

Muistutetaanpa aluksi itseämme niistä tukipilareista, jotka muodostavat pohjan itsevarmuudelle:

  1. Kunnioitus itseä kohtaan: on välttämätöntä. Mikäli et itse arvosta itseäsi ja pidä itseäsi tärkeänä ja kykeneväisenä ihmisenä, emme pääse tässä asiassa edes alkuun. Rakkaus alkaa aina rakkaudesta itseä kohtaan. Mikäli arvostan itseäni ja kykenen näkemään omat lahjani sekä oikeuteni olla onnellinen, kykenen melkein mihin vain.
  2. Itsevarmuus: Olen tietoinen kyvyistäni ja rajoistani. Luotan siihen, että etenen elämäni polulla vakaasti ja tasapainoisesti. Mikäli minulla ei ole itsevarmuutta, menetän kontrollin omasta elämästäni. Tai mikä on vielä pahempaa, jätän sen muiden ihmisten armoille.
  3. Vastuu omasta elämästä: Olet oman laivasi kapteeni. Et ole merimies etkä todellakaan salamatkustaja. On välttämätöntä, että osaamme pienestä pitäen tehdä itse päätöksiä, arvostaa itseämme ja että olemme rohkeita.
  4. Usko siihen, että meitä kunnioitetaan: Älä ikinä katsele elämääsi häviön näkökulmasta, vaan mahdollisuuksien ja kykyjen. Tunnista omat kykysi ja vahvuutesi, älä keskity heikkouksiisi. Meillä kaikilla on oikeus olla onnellisia tässä monimutkaisessa elämässä. Kaikki mitä tarvitaan, on itsevarmuus ja rohkeus. Älä ikinä ajattele, että joku toinen ansaitsee enemmän kuin sinä. Sillä hetkellä kun ajattelet niin, alat rakentaa muuria ympärillesi. Älä tee sitä virhettä.

Kuten voit huomata, me kaikki tarvitsemme tunnustusta, ja ennen kaikkea tunnustusta itseltämme. Meidän kaikkien tulee olla varmoja siitä, että ansaitsemme menestystä, tasapainoa ja onnellisuutta. Ehkä et ole saanut nauttia perheesi antamasta arvostuksesta ja tunnustuksesta elämäsi alkutaipaleella. Voi olla, että nuo läheissuhteet eivät olleet kaikkein parhaita sinun kohdallasi.

Vaikka olisikin ollut näin, älä ikinä jää jumiin onnettomaan menneisyyteen. Pohdiskele omaa itseäsi, yritä löytää ne vahvuudet, joita jokaisen meidän sisältä löytyy. Löydä tunnustus itseäsi kohtaan – se, joka kertoo sinulle, että olet upea ihminen, että ansaitset vain parasta ja että rakkaus alkaa aina itsestä.

Terveen tunnustuksen saamisen tarve

Kuten voit huomata, olemme kertoneet välttämättömästä tunnustuksen tarpeesta, joka tukee itsetuntoa, mutta meidän täytyy myös eritellä asiaa hieman tarkemmin. Tunnet varmasti ainakin yhden tai useampiakin ihmisiä, jotka kaipaavat taukoamatta tunnustusta muilta ihmisiltä.

Kun tarpeemme saada tunnustusta liittyen tekoihimme, sanoihimme, asenteisiimme tai jopa ulkomuotoomme muuttuu pakkomielteiseksi, olemme ylittäneet terveen tunnustuksen tarvitsemisen rajan. Etsimme ulkomaailmasta sitä, mitä emme onnistu löytämään sisältämme.

On täysin totta, että me kaikki tarvitsemme perheeltämme, ystäviltämme ja puolisoltamme saatavaa tunnustusta, mutta emme pakkomielteisesti tai jatkuvasti, sillä tämä osoittaa selkeää epävarmuutta henkilössä itsessään. Tällöin yksi itsetunnon peruspilari on musertunut.

Tunnustuksen saaminen on välttämätöntä ihmiselle. Se auttaa meitä kasvamaan varmasti. On kuitenkin myös tärkeää, että annamme itse itsellemme tunnustusta niin, että se antaa meille itsevarmuutta, voimaa ja tasapainoa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.