Mitä on murderabilia?
Quentin Tarantinon uusin elokuva on jälleen nostattanut “hypen” Charles Mansonin lahkon tekemien murhien historiasta. Se on tapahtuma, joka järkytti koko Hollywoodia ja joka jollakin tapaa kiehtoo ihmisiä edelleen.
Tässä mielessä se on johtanut lukemattomaan määrään teorioita, joilla on usein yksi yhteinen nimittäjä: Sharon Taten kuolemaan liittyvien olosuhteiden kuvottava sairaalloisuus. Viittaamme siis tapaukseen, joka on käynnistänyt ilmiön nimeltä murderabilia, jota käsittelemme tässä artikkelissa.
Onneksi terävämpi ja kypsempi Tarantino, joka ei ole koskaan tiennyt juonenkäänteistä, välittää valkokankaalla kaiken sen ilon ja lahjakkuuden, jota näyttelijä pursui sekä ystäviensä kanssa että työssään ennen kuolemaansa. Tällä tapaa Tarantino on onnistunut liittämään Sharon Taten muiston näyttelijän elinvoimaan eikä hänen traagiseen kuolemaansa. Veri ja väkivalta on varattu niille, jotka sen ansaitsevat (ja jotka tähän asti voidaan laskea).
Kuolemaan liittyvä liiketoiminta ja sarjamurhaajiin kohdistuva viehätys ovat luoneet joukon faneja ja traagisiin tapahtumiin liittyvien esineiden keräilijöitä. Nämä piirteet tunnetaan toiselta nimeltään myös murderabiliana.
Mitä on murderabilia?
Murderabilia, joka tulee englanninkielisten sanojen “murder” (murha) ja “memorabilia” (muistoesineet) yhdistelmästä, on sellaisten esineiden keräilyä, jotka liittyvät läheisesti sarjamurhaajiin. Murhaajien elämää jäljittävät dokumentit ja muu fiktio tulvivat näytöillämme ja kiehtovat katsojia. Jotkut näistä keräilijöistä päätyvät jopa palvomaan näitä rikollisia hahmoja.
Kaikki makaaberi ja ihmisen pimeä puoli kiehtovat monia. Koko teollisuus perustuu yhteen ja samaan sanaan: murha. Se, että toiset ihmiset hankkivat omaisuutta joka on kuulunut tuosta kärsimyksestä vastuussa olevalle rikolliselle, on uhrien perheille ja rikoksesta selviytyneille yhtä tuskaa. Elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa, mutta rahaa ei pitäisi voida ansaita raiskauksella tai murhalla.
Myyjät vetoavat sananvapauteen tai pikemminkin markkinoiden kysyntään. Myyjille kysymys on kysynnän tyydyttämisestä. Koko tämän liiketoiminnan tuloksena näistä makaabereista sarjamurhaajista tulee tähtiä. Toisaalta taas näiden murhattujen ihmisten ruumiit – etenkin jos kyseessä ovat naisiin kohdistuneet raiskaus- ja murhatapaukset – leimaantuvat ikuisiksi ajoiksi ja niistä syntyy seuraavan sukupolven nuorten kauhutarinoiden kärkijoukkoa.
Murhien sisältö, keskinkertainen sisältö
“Tunnetuimpien” yhdysvaltalaisten murhaajien ja rikollisten taiteelliset teokset ovat osoittautuneet vain vähän enemmän kuin tavallisiksi ja tylsiksi. Ne osoittavat merkittävää mentaalisen vaahdon puutetta. Niiden taiteellisuuden puute kertoo enemmän meistä kuin heistä. Yleisönä emme ole valmiita hirviöiden keskinkertaisuuteen. Meille oikea työ kalpenee legendan vierellä.
Esimerkiksi John Wayne Gacyn maalaukset eivät olisi minkään arvoisia, jos niillä ei olisi selkeää yhteyttä johonkin niin pahamaineiseen ihmiseen. Kukaan ei osta sitä kuvan kauneuden vuoksi. Murderabilia vaikuttaa samanlaiselta kuin meidän lähes uskonnollinen halukkuutemme muistaa kuolemaa, aina pyhimysten reliikeistä julkisten teloitusten kauhistuttavaan kaikuun. Sen lisäksi, että väkijoukko paitsi vaatii marttyyrin ruumista, himoitsee se myös pyhää kuolinvaatetta.
Mistä murderabilia syntyy?
Tämänkaltainen taide ja keräily voivat olla potentiaalinen “silta” tavanomaisen ja normaalin ihmisen sekä pahamaineisen, tunteettoman ja epäsosiaalisen tappajan välillä. Taiteesta tulee tietoisuuden artefakti, yleensä niin katoavainen ja jonka kautta tukahdutettu materiaali eli elämämme pimeys, voidaan paljastaa. Toisin sanoen, taide voi toimia eräänlaisena peilinä taiteilijan ja katsojan välillä.
On totta, että tämä teoria tarjoaa yhden toiveikkaimmista näkökulmista. Siinä oletetaan, että murhaajan mielen kapseloitu tai syrjäytetty sisältö voidaan koota merkittävästi yhteen tavalla, joka ei ole väkivaltainen.
Toisaalta taas taide, elokuvat tai dokumentit tarjoavat meille kontaktin näiden rikosten ja väkivallan kanssa herättäen ja samalla tyydyttäen uteliaisuuttamme. Matka tällaisten tarinoiden kiehtovuudesta murderabiliaan on kuitenkin pitkä, aina katsojan normaaliudesta murhaajan tai rikoksen henkilökohtaiseen vetovoimaan.
Miksi murhaajalle kuuluneita esineitä ostetaan?
Murhaajalle kuuluneet esineet voivat yksinkertaisesti herättää keräilijän mielessä positiivisia assosiaatioita, kuljettaen hänet toivottuun henkiseen maailmankaikkeuteen. Niille, joille veriset uutiset ovat persoonaton “viihteen” muoto, voisi selittää, miksi murhia kohtaan tunnetaan vetovoimaa.
Keräilijöitä motivoivat myös essentialistinen päättely ja tartunnan käsitteet. He odottavat, että julkisuuden henkilöiden omistamat ominaisuudet ja esineet, olivat ne sitten hyviä taikka huonoja, voivat jollakin tapaa tarttua heihin esineen hankinnan myötä. Viime kädessä näiden esineiden sisällyttäminen omaan elämään antaa näille ihmisille erityisen sisäänpääsyn tai yhteyden tähän kuuluisuuden henkilöön.
Millaisia esineitä murderabilia saa ostamaan?
Tämän murhaajiin kohdistuneen vetovoiman vaarana on murderabilian aiheuttama sympaattinen perversio sarjamurhaajan elämästä vedetyillä elementeillä, niin hiusjuovista aina rikollisten alkuperäisiin taideteoksiin.
Joitakin näiden ihmisten ostamista kalleimmista esineistä ovat esimerkiksi BTK-kuristajan kirjekuoret, Albert Fishin nimikirjoitus, Krayn veljesten valokuvat, Jack Rubyn Colt Cobra -revolveri, Ted Bundyn joulukortti, Charlesin Mansonin hiusjuova, Ed Geinin Ford Sedan sekä John Wayne Gacyn piirrokset.
Vuonna 1996 pidätetyn Ted Kaczynskin jälkeen jättämät esineet ovat muodostaneet tähän päivään mennessä kaikkein korkeimman profiilin murhahuutokaupan. Vuoden 2011 verkkohuutokaupassa myytyihin tavaroihin kuuluivat muun muassa Kaczynskin huppari, aurinkolasit, Smith Corona -kirjoituskone, puinen lehtisaha, hänen Frida-tädilleen osoitetut kirjeet sekä Kaczynskin itsensä käsin kirjoittama manifesti.
Vaikka Ted Kaczynski – joka tuli tunnetuksi Unabomberina – oli murhaaja muiden joukossa, hänen korkea älykkyytensä ja manifestinsa tarjoamat hypoteesit ovat saaneet keräilijät tuntemaan suurempaa vetovoimaa enemmän häntä kuin muita julmia, kömpelöitä ja verenhimoisia sarjamurhaajia kohtaan.
Sukupuolten väliset erot
Naisia kiehtovat enemmän raiskaukset, sieppaukset ja murhat. Miehet taas, jos heillä on siihen mahdollisuus, kallistuvat enemmän sotaan liittyviin tarinoihin. Lisäksi sellaisia kirjoja suositaan enemmän, joissa rikoksia kuvaillaan yksityiskohtaisen tarkkaan verrattuna taas sellaisiin kirjoihin, joissa rosoisia kysymyksiä käsitellään kiertelevällä tavalla.
Tätä seikkaa voidaan ymmärtää paremmin luottaen siihen, että vaikka miehet joutuvat tilastollisesti todennäköisemmin väkivaltaisten rikosten uhreiksi, naiset pelkäävät enemmän joutuvansa raiskauksen uhreiksi.
Mitä sarjamurhaajien ympärille rakentuviin ryhmiin tulee, naiset ovat niissä melkein aina mukana. Jotkut tutkijat ovat väittäneet, että nämä naisten pakkomielteet valtavan väkivaltaisiin miehiin voidaan selittää anakronistisena evoluutiostrategiana; ainakin esi-isiemme menneisyydessä väkivaltaisuus teki miehistä arvostetuimpia.
Vielä lopuksi tutkijat ovat esittäneet myös toisen teorian, jossa nainen tuntee vetovoimaa sellaista miestä kohtaan, joka ei kykene parantamaan lapsuutensa aiheuttamia haavoja, jolloin nainen osoittaa omat kykynsä, ikään kuin hän sopisi ihanteellisesti “hoitamaan tätä petoa” ja parantamaan tämän “väärinkäytetyn lapsen”.