Quentin Tarantino ja hänen mieltymyksensä väkivaltaa kohtaan

· 19.3.2019
Miksi me pidämme väkivallasta elokuvissa? Onko sillä tekemistä tunteidemme kanssa? Tutkimme hieman Quentin Tarantinon maailmaa ja hänen väkivaltaisia elokuviaan oppiaksemme, miksi nautimme väkivallan näkemisestä.

Quentin Tarantino on elokuvaohjaaja, joka on onnistunut luomaan oman tavaramerkkinsä. Kun menemme katsomaan hänen elokuviaan, tiedämme sen sisältävän elokuvaa, musiikkia, fetissinomaisia näyttelijöitä, lähikuvia naisten jaloista, useita kunnianosoituksia, yms. Tarantino rakastaa osoittaa kunnioitustaan muille elokuvantekijöille, kuten Alfred Hitchcockille, kung-fu elokuville, spagettiwesterneille, ja jopa Kivisille ja Sorasille.

Tarantino tekee mitä haluaa. Hän tekee ruutukuvia, leikkii värien kanssa ja kierrättää suunnitelmia. Hän keksii kohtaukset uudelleen, ja sekoittaa kaikkea keskenään, kunnes hän löytää etsimänsä. Monet syyttävät häntä plagioinnista, ja hän myöntääkin, että muut elokuvat inspiroivat häntä.

Kaikki käyttävät mieltymyksiään ja vaikutteitaan hyödykseen, ja käyttää niitä omaksi hyödykseen. Täten kun joku luo jotain täysin uutta 2000-luvulla, hän ”kopioi” melkein aina, tai muokkaa jotain sellaista, mikä on jo tehty.

Tarantino on huomauttanut useammin kuin kerran, että henkilön ei tarvitse käydä kouluja voidakseen tehdä hyviä elokuvia, hänellä on oltava vain intohimoa. Hänen intohimonsa näkyy hänen elokuvissaan. Nyt kun olemme sanoneet kaiken tämän, esitetäänpä tämä kysymys: miksi pidämme niin paljon väkivallasta? Miksi Quentin Tarantinon elokuvat ovat niin erityisiä?

Tarantinon elokuvien erityispiirteet

Quentin Tarantino kävi näyttelykursseilla ja työskenteli elokuvakaupassa, paikassa, jota hän kutsui hänen inspiraationsa lähteeksi. Ajatus Reservoir Dogs –elokuvasta tuli hänelle mieleen eräänä päivänä hänen ollessaan ystäviensä kanssa. Tuohon aikaan Tarantino ei ajatellut olevan mahdollista tehdä oikeaa elokuvaa, joten hänelle kelpasi järjestelyt halvalla tuotannolla ystäviensä kanssa. Tuottaja Lawrence Bender luki hänen käsikirjoituksensa, ja antoi hänelle tilaisuuden.

“Sinun ei tarvitse tietää kuinka tehdä elokuva. Jos todella rakastat elokuvateollisuutta koko sydämelläsi ja suurella intohimolla, et pysty olemaan tekemättä hyvää elokuvaa.”

-Quentin Tarantino-

Hän osoittaa kunnioituksensa monelle eri elokuvalle. Mainitkaamme muutama esimerkki. Kuuluisa Pulp Fiction – tarina väkivallasta poimi osia Fellinin elokuvasta 8 1/2, ja Uma Thurmanin puku elokuvassa Kill Bill muistuttaa meitä Bruce Leestä.

Tarantinon elokuvissa on kyse katsojan uppoutumisesta intertekstuaalisuuden maailmaan. Hänen elokuvillaan on omat juonensa ja identiteetti, kun taas samaan aikaan ne ovat täynnä viittauksia ja vihjauksia. Pulp Fictionin (1994) jälkeen ihmiset viimeinkin siunasivat Tarantinon ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hän sai yleisön ja kriitikkojen huomion, ja tämä johti siihen, että hän voitti parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon.

Pulp Fiction

Muut elokuvat, kuten Jackie Brown (1997), Kunniattomat paskiaiset (2009) tai Kill Bill (2003) päätyivät olemaan perusta Quentin Tarantinon tavaramerkille. Lopuksi, hänen viimeisimmät elokuvansa Django Unchained (2012) ja The Hateful Eight (2015) olivat rakkaudenjulistus unohdetulle elokuvagenrelle: spaghettiwesternille. Näillä elokuvilla Tarantino palautti tämän genren ytimen ja elokuvatekijät, kuten Sergio Leonen ja Ennio Morriconen, jotka sävelsivät kaikkein tunnistettavimmat ääniraidat.

Seuraava mielenkiintoinen fakta Tarantinon elokuvista on se, että hän on henkilökohtaisesti vastuussa elokuvien ääniraidoista.

Toisaalta, anakronismi ei ole asia, joka saisi Tarantinon murehtimaan. Lopussa hän saa aina kaikki palapelin palaset loksahtamaan täydellisesti yhteen.

Quentin Tarantino ja hänen mieltymyksensä väkivaltaan

Jos on jotain, joka määrittelee Quentin Tarantinon elokuvat, niin se on väkivalta. Täysin avoin väkivalta ja verilöylyt ovat joskus niin absurdeja, että ei voi muuta kuin nauraa. Yksi yksityiskohta hänen elokuvistaan on, että hänen elokuvissaan on harvoin hahmoja, joita kohtaan pitäisi tuntea sympatiaa, ja tämän takia katsojaa ei kiinnosta kuka kuolee ja kuka jää henkiin. The Hateful Eight on täydellinen esimerkki tästä.

Jos olet aikeissa katsoa Quentin Tarantinon elokuvia, älä odota löytäväsi mitään rakastettavia hahmoja. Ole valmis näkemään verta ja väkivaltaa, ja nauramaan samalla.

Hauskaa on, että sekavasta kerronnasta ja suorasta väkivallasta huolimatta katsoja rakastuu aina hänen elokuviinsa. Kohtaukset ovat kuin kaunis taiteen muoto. Kuuluisa Reservoir Dogsin korvanleikkauskohtaus on tehty ainutlaatuiseksi sen taustamusiikin ja tanssin ansiosta, kun samaan aikaan se oli ”jäljennös” eräästä kohtauksesta elokuvassa Django (Corbucci, 1966).

Quentin Tarantinon elokuvia

Voiko väkivalta olla hauskaa? Onko väkivallalla rajoja? Tarantino on sanonut useaan otteeseen, että hänen elokuvansa ovat puhdasta kuvitelmaa, josta katsojat voivat nauttia. Sen sijaan että kyseenalaistaisimme onko hänen väkivaltansa moraalista vai ei, meidän pitäisi vain nauttia siitä. Tarantinon käyttämä musiikki tekee hänen kuvaamastaan väkivallasta kaunista ja esteettisesti miellyttävää. Niiden elokuvien välillä, jotka kuvaavat väkivallan realistisella ja raa’alla tavalla, ja niiden elokuvien, joka käyttävät väkivaltaa yksinkertaisesti viihdykkeenä, on selvä ero.

“Väkivalta on yksi hauskimmista asioista mitä voi katsoa.”

-Quentin Tarantino-

Väkivalta viihdytysteollisuudessa

Lisäksi Tarantino on puhunut siitä tosiasiasta, että kung fu -elokuvat ovat todella väkivaltaisia, mutta kukaan ei koskaan kyseenalaista niiden moraalisuutta, sillä ne ovat puhtaasti viihdyttäviä. Kun on kyse raaoista ja väkivaltaisista elokuvista, kuten The Passion of the Christ (Mel Gibson, 2004), Das Experiment (Oliver Hirschbiegel, 2001), tai Irréversible (Gaspar Noé, 2002), yleisö ei tunne nautintoa lainkaan, vain epämukavuutta.

Tätä ei tapahdu, kun katsomme esimerkiksi Martin Scorsesen tai Quentin Tarantinon ohjaamia elokuvia. Nämä elokuvantekijät käyttävät väkivaltaa katarttisena metodina kuvatakseen vapautta ja puhdistautumista mielikuvien avulla.

Lisäksi Aristoteles on tehnyt muutamia viittauksia väkivaltaan hänen työssään Runousoppi. Tässä hän analysoi kreikkalaisia tragedioita ja kaikkea, mitä ne toivat mukanaan. Miksi kreikkalaiset nauttivat nähdessään väkivaltaa tai kohtauksia, jotka sisälsivät insestiä? Tarkalleen ottaen siitä syystä, että ne olivat tabuja. Tästä huolimatta ne ovat tunnusomaisia intohimoja, jotka ihmisillä on tapana tukahduttaa johtuen niiden epämoraalisuudesta. Väkivaltaiset näytelmät olivat kreikkalaisille katarttisia, ja siksi he nauttivat niiden näkemisestä.

Useat psykoanalyyttiset kirjailijat, kuten Freud, uppoutuivat tähän aiheeseen. Hän ja monet muut asiantuntijat päättelivät, että mieltymys väkivaltaan näyttäisi olevan ihmisille luonteenomaista, jotain, jonka tavalla tai toisella olemme yrittäneet muokata taiteeksi.

Tarantino muistuttaa meitä aina siitä, että elokuvat eivät ole muuta kuin fantasiaa. Niiden epärealistiset puolet ovat tarkalleen sitä, mistä hänen faninsa nauttivat eniten. Ne ovat katarttisia, intohimoisia ja emotionaalisia. Tarantinon elokuvat ovat epäilemättä nautittavaksi tarkoitettuja.

  • Corral, J.M., (2013): Quentin Tarantino, glorioso bastardo. Palma de Mallorca, Dolmen.
  • Serrano Álvarez, A., (2014): El cine de Quentin Tarantino. Caracas, Universidad Católica Andrés Bello.