Mitä mindfulness on? Keskittynyttä huomiota kiireisessä maailmassa

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2024

Tietoisena oleminen siitä mitä tapahtuu tässä ja nyt, ei ole helppo tehtävä. Elämmehän kuitenkin yhteiskunnassa, jossa onni ohjelmoidaan viikonlopuksi tai loma-ajaksi. Meitä ympäröivät jatkuvasti ärsykkeet, ilmoitukset ja tehtävälistat. Onneksi mindfulnessin (ts. tietoinen läsnäolo, tietoisuustaito) periaatteiden sisällyttäminen omaan elämään voi saada aikaan hyvin positiivisia, lähes hämmästyttäviä muutoksia.

Tyypillinen esimerkki: Alberto ja mindfulness

Alberto on myyntipäällikkö tunnetussa yrityksessä. Lähes kahdenkymmenen raskaan, tehokkaan työvuoden jälkeen hänen on täytynyt pyytää lomaa selkävamman takia. Hänelle tehtiin leikkaus ja hän on ollut toipumassa neljä pitkää kuukautta. Mutta hän kärsii edelleen voimakkaasta kivusta, ja vaikka hän harrastaa uintia joka päivä, hänen olonsa ei parane.

“On mahdotonta tulla joksikin toiseksi. Ainoa toivomme piilee siinä, että olemme enemmän omia itsejämme.”

-Jon Kabat-Zinn-

Työkaveri on ehdottanut, että Alberto menisi mindfulness-kurssille. Kun Alberto kuulee tuon sanan, hän ei voi olla nauramatta, sillä hän on aina nähnyt tuollaiset asiat hieman turhina, epätieteellisinä, pelkkänä trendinä ihmisille jotka eivät keksi parempaakaan tekemistä ajallaan. Hän ei myöskään näe itseään istumassa lootusasennossa kämmenet yhdessä. Mutta hänen ystävänsä on sinnikäs. “Et menetä mitään, jos kokeilet sitä viikon.”

No, 7 päivää kestänyt kokeilu tapahtui kaksi vuotta sitten, ja siitä saakka Alberto on harjoittanut mindfulnessia. 49-vuotiaana hän on oppinut elämään elämäänsä rauhallisemmin, hänellä on vähemmän stressiä ja lihaskireyttä, ja mikä tärkeintä, hän ei tunne niin paljon kipua selässään ja on palannut taas töihin. Suurin asia, jonka hän huomasi soveltaessaan mindfulnessia arjessaan on se, että hän näkee elämän eri tavalla. Hänestä tuntuu kuin hän olisi jollakin tavalla painanut “käynnistä uudelleen” -painiketta elämässään.

Alberton tapaus on tavallinen esimerkki. Useimmat ihmiset löytävät mindfulnessin sattumalta tai uteliaisuudesta, tai ehkäpä se oli heille välttämätöntä tai sitten ystävät ja muut tutut suosittelivat sitä. Ja tavallisesti ihmiset eivät tiedä mitä tulee tapahtumaan, tai onko siitä mitään hyötyä. He eivät tiedä millaisia muutoksia tällainen meditaatio voi saada aikaan.

Jatka lukemista, mikäli haluat tietää lisää mindfulnessista.

Kuka “keksi” mindfulnessin? Onko sen tehosta mitään tieteellistä näyttöä?

Kukaan ei keksinyt mindfulnessia. Se on itse asiassa kehitetty muinaisesta, perinteisestä zenistä ja vipassana-meditaatiosta. Huomionarvoista on se, että alun perin tämän eri tekniikoista ja harjoituksista peräisin olevan yhdistelmän tarkoituksena ei ollut vain kohentaa ihmisen oloa, vaan edistää henkilökohtaista vapautumista… Siihen liittyi siis spirituaalinen elementti.

Ja sitten 70-luvulla Jon Kabat-Zinn, lääketieteen emeritusprofessori ja biologi, sekä stressiklinikan perustaja Massachusettsin yliopistoon, alkoi mainostaa mindfulnessia. Hän oli harjoittanut zen-meditaatiota 20-vuotiaasta asti. Siitä asti hän on väsymättä tutkinut ja tieteellisesti osoittanut sen terveyshyötyjä.

Siitä asti tuhannet ihmiset ympäri maailmaa ovat suorittaneet hänen ohjelmansa, MBSR:n (Mindfulness-Based Stress Reduction, eli stressinlievitys mindfulnessin avulla). Ohjelma on auttanut heitä hoitamaan kroonista kipua, vähentämään ahdistusta ja stressiä sekä parantamaan uniongelmia ja masennusta.

Tämän lisäksi, siitä lähtien kun professori Kabat-Zinn julkaisi ensimmäisen tieteellisen artikkelin mindfulnessista vuonna 1980, joka vuosi on julkaistu 200-800 artikkelia koskien mindfulnessin hyötyjä.

Tällä hetkellä MBSR (Mindfulness-Based Stress Reduction) ja MBCT (Mindfulness-Based Cognitive Therapy, mindfulnessiin perustuva kognitiivinen terapia) ovat kaksi mindfulnessiin pohjautuvaa terapiaa, joista on eniten tieteellistä näyttöä.

Keskittyminen on lihas, jota täytyy vahvistaa

Daniel Goleman sanoi kerran, että huomio on lihas, jota meidän on työstettävä joka päivä ollaksemme vastaanottavaisempia asioille ympärillämme ja sisällämme.

Tämä buddhalaisuudesta peräisin oleva, yli 2500 vuotta vanha harjoitus ei saapunut länteen sattumalta. Se johtui siitä, että tohtori Kabat-Zinnin kaltaiset tiedemiehet ymmärsivät, että yhteiskuntamme on vaativa ja stressaava. Se pakottaa meidän toimimaan nopeasti ja kiduttaa meitä päänsäryillä, ahdistuksella ja loputtomilla tehtävälistoilla.

Me tuskin puristamme puoltakaan tuntia päivästämme syödäksemme lounasta ja menemme nukkumaan keskiyön jälkeen, vilkaistuamme viimeisen kerran puhelintamme. Ja sitten nukumme vain muutaman tunnin. Aamu saapuu taas kaikkine kiireineen, syömme hätäisen aamiaisen ja melkein myöhästymme bussista töihin. Samaan aikaan mieleemme nousee ajatuksia kuten “minulta jää jotakin paitsi”, “tunnen oloni tyhjäksi” tai vielä pahempaa, “kaikki on hyödytöntä.”

Hyvät uutiset mindfulnessista

Mutta tähän liittyen on hyviä uutisia. Et ehkä ole vielä antanut mindfulnessille mahdollisuutta, koska et näe sitä oikeana sinulle tai sinun elämäntapaasi sopivana… Kuinka voin istahtaa alas tunniksi kun minulla on niin paljon tekemistä?

Muista, että mindfulnessia ei välttämättä tarvitse harjoittaa jalat ristissä istuen, silmät kiinni ja kädet ristissä. Et käytä siinä kehoasi vaan mieltäsi, aivojasi. Tavoitteena on “treenata keskittymistä”.

Sillä voi olla niin suuri vaikutus elämään, että Jon Kabat-Zinn itse taistelee meditoinnin puolesta, jotta se huomioitaisiin perinteisessä lääketieteessä. Hän sanoo, että sillä on kyky parantaa terveyttä.

Sen kokeileminen ei maksa mitään, ja se voi olla sinulle erittäin hyväksi…

Lähteet

-John Kabat-Zinn (2006) Mindfulness for Beginners, Louisville, CO: Sounds True

-Bhante Henepola Gunaratana (1992) Mindfulness in Plain English, Charlottesville, VA: The University of Virginia

-Thich Nhat Hanh (2014)  The Miracle of Mindfulness, Boston, MA: Beacon Press

-Javier García Campayo (2014) Mindfulness y ciencia, Alianza Editorial