Mitä elämästä opitaan ajan myötä
Nauraminen, itkeminen, loikkiminen, kompuroiminen, jäähyväisten jättäminen, palaaminen, odottaminen, elämän käsitteleminen, rakastuminen, suklaan syöminen, hajuveden haistaminen, virheiden tekeminen ja niiden korjaaminen, rakkauskirjeen kirjoittaminen, särkyneen sydämen korjaaminen, lempikappaleesi kuunteleminen, yllätetyksi tuleminen, suuttuminen, ajatteleminen, hengittäminen…
Voisimme jatkaa listaa loputtomiin, jos antaisimme mielikuvituksellemme vapaat siivet lentää minne mielii ja pohtisimme mikä kaikki tekee elämästä tärkeää ja ilontäyteistä. Mutta tämä artikkeli on ennen kaikkea toive. Toive, että sinä elät elämäsi jokaisen päivän täysin rinnoin.
Joka ikisen päivän pitäisi nostaa ihomme kananlihalle. Meidän pitäisi laulaa, tanssia, puhua ja huutaa. Mutta kuitenkin me muutumme turhan usein roboteiksi, joita kiinnostaa enemmän omat kiireiset aikataulumme kuin oman elämämme eläminen täysissä väreissä.
Elämä on katoavaista ja me tuhlaamme sitä aivan liian usein
Älä petä itseäsi; sinulla ei tarvitse olla markkinoiden parhaita ja viimeisimpiä tuotteita, käydä kalleimmilla mahdollisilla luksusmatkoilla, olla järkeä uhmaavan menestyksekäs tai olla ulkonäöltäsi täydellisesti veistellyn muusan kaltainen. Varsinkin saavuttaessasi tietyn iän, näiden asioiden huomaa olevan entistä merkityksettömämpiä. Mutta valitettavasti meillä tavallisesti kestää liian kauan ymmärtää tämä.
Kuten John Lennon joskus sanoi, “elämä tapahtuu sillä välin kun teet muita suunnitelmia.” Me teeskentelemme, että meidän aikamme ei ole rajattu, vaikka todellisuudessa aika on kaikkein rajallisin asia koko maailmassa ja se loppuu aina.
Me unohdamme, miten nopeasti hiekka valuu tiimalasin läpi, ja että on meidän päätöksemme siirrymmekö toiselle puolen ja alammeko kiivetä hiekkavuortamme ylöspäin. Me unohdamme myös, että juuri tämä hetki on ainut aika, joka meille on taattu yhdessä.
Mitä me opimme aikaa myöten
Tämän matkan aloittaminen vaatii aikaa ja itsensä rakastamista, vaikka matka alkaisikin välttämättömyyden pakosta. Jorge Luis Borges pohtii seuraavassa tekstissään, miten tämä tarve tiedostaa ajan kulku on usein juuri se tekijä, joka laajentaa meidän tietoisuuttamme elämän suhteen. Toivottavasti nautit siitä!
Ajan myötä minä olen oppinut hiuksenhienon eron sen välillä milloin tartutaan toista kädestä, ja milloin hänen sielunsa kahlitaan. Ajan myötä minä olen oppinut, että rakkaus ei tarkoita toiseen ihmiseen nojautumista, eikä seura tarkoita turvaa.
Ajan myötä minä olen alkanut ymmärtää, että suudelmat eivät ole sopimuksia, lahjoja tai lupauksia. Ajan myötä olen oppinut, että jonkun kanssa oleminen vain siksi, että hän voi tarjota sinulle hyvän tulevaisuuden tarkoittaa, että haluat palata omaan menneisyyteesi ennemmin tai myöhemmin.
Ajan myötä… Ymmärrät, että naimisiin meneminen vain koska “on sen aika”, on selvä varoitusmerkki siitä, että avioliittosi tulee epäonnistumaan.
Ajan myötä minä ymmärsin, että ainoastaan joku joka osaa rakastaa minua kaikkine vikoineni, koettamatta muuttaa minua, voi tarjota minulle kaiken sen onnellisuuden mitä toivon. Ajan myötä sitä oppii, että jos on toisen ihmisen kanssa vain koska tuntee olonsa yksinäiseksi, päätyy lopulta pisteeseen jolloin ei halua nähdä häntä enää lainkaan.
Ajan myötä opitaan, että todelliset ystävät ovat huomattavasti arvokkaampia kuin mikään summa rahaa. Ajan myötä minä opin, että todelliset ystävät voi laskea yhden käden sormilla, ja että jos heidän puolestaan ei taistele, ympäröi itsensä ennemmin tai myöhemmin pelkillä valheellisilla ystävyyssuhteilla.
Ajan myötä minä opin, että vihan hetkellä sanotut sanat voivat jatkaa toisen ihmisen satuttamista koko heidän elämänsä ajan. Ajan myötä minä olen oppinut, että kuka tahansa osaa pyytää anteeksi, mutta vain mahtavat sielut osaavat antaa anteeksi.
Ajan myötä minä opin, että jos todella satutat ystävää, ei tuo ystävyys luultavasti tule enää koskaan olemaan entisensä. Ajan myötä sitä oppii, että vaikka olisit kuinka tyytyväinen ystäviisi, tulet joku päivä itkemään niiden perään joista päästit irti.
Ajan myötä sitä oppii, että jokaikinen kokemus jonkun toisen ihmisen kanssa on uniikki. Ajan myötä sitä oppii, että ennemmin tai myöhemmin muita nöyryyttävät tai alentavat ihmiset tulevat kärsimään nelinkertaisena jakamansa nöyryytyksen ja halveksunnan.
Ajan myötä sitä oppii kiveämään kaikki polkunsa nykyhetkeen, koska huomisen maaperä on aivan liian epävarma suunnitelmien perustaksi. Ajan myötä minä ymmärsin, että jos koettaa pakottaa jotakin tapahtuvaksi, ei se tule tapahtumaan kuten odotti tai toivoi.
Ajan myötä sitä tajuaa, että todellisuudessa paras ei ole vasta tulossa; se on siinä hetkessä, jota elät juuri nyt. Ajan myötä sitä huomaa, että vaikka on tyytyväinen siihen mitä itsellään on, niin tulee silti kaipaamaan eilen omistamiaan asioita, jotka nyt ovat mennyttä.
Mutta valitettavasti kaiken tämän ymmärtää vasta ajan myötä.
Me viivyttelemme ja säästelemme asioita parempaan aikaan, jolloin meillä on enemmän tunteja päivissämme tai kun olemme onnistuneet saavuttamaan omat tavoitteemme. Ja tehdessämme näin, me unohdamme että kello ei tiedä mitään laskemiensa 24 tunnin ulkopuolista, ja että mahdollisuus valita omien unelmiemme puolesta taisteleminen on juuri se lahja, minkä kukin päivä meille tarjoaa.
Me olemme unohtaneet, että eläminen tarkoittaa sen ymmärtämistä, että aika jatkaa kulkuaan pysähtymättä, vaan tarjoaa silti vaihtoehdon arvostaa niitä pieniä asioita, jotka tekevät meille mahdolliseksi rakastaa toisiamme aidosti. Eläminen on sen tietämistä, miten tunnistaa ja arvostaa sitä leivänmurujen merkitsemää polkua, joka auttaa meitä ymmärtämään meidän toisen puoliskomme elävän jo sisimmässämme, eikä siis olevan järin mielekästä hakea itsensä ulkopuolelta sitä kaikkein tärkeintä asiaa, jonka ansiosta tunnemme olevamme elossa.