Minkä takia yrittää sopia muottiin, vaikka olemme kaikki syntyneet erityisiksi?

Minkä takia yrittää sopia muottiin, vaikka olemme kaikki syntyneet erityisiksi?

Viimeisin päivitys: 20 elokuuta, 2016

Tietyt säännöt ohjailevat yhteiskuntaamme. Vaikka kuvittelisimme, etteivät ne päde jokapäiväiseen elämäämme, ne ovat itse asiassa paljon enemmän läsnä kuin uskoisimme.

Sanotaan vaikka niin, että yhteiskunta on kehittänyt lautapelin, johon kuuluu sääntöjä, sekä pelaajia, eli me kaikki. Voimme nähdä, kuinka nämä säännöt muuttuvat maailman eri kolkissa, ja että mikä jossakin on ihanne, on toisaalla kamalaa. Tämä johtuu siitä, että emme saa ilmaista todellista yksilöllisyyttämme.

Jotkut ihmiset kuitenkin rikkovat näitä niin kutsuttuja “sääntöjä”. Nämä ihmiset ovat kaikkea muuta kuin mukavuudenhaluisia. Heillä on visio, joka saattaa ajaa heidät kohti pettymyksiä ja epämukavuutta, mutta he ovat valmiita ottamaan sen riskin ollakseen lojaaleja sille, mitä he tuntevat itseään kohtaan, elääkseen erityisinä ihmisolentoina. He eivät yritä täyttää muiden vaatimuksia.

Miksi sopeutua, mikäli et ole varma, että se on sitä, mitä haluat?

Olet varmasti monesti tuntenut olevasi eksyksissä yrittäessäsi määritellä itseäsi tai koettaessasi sopia joukkoon.

“Kun joku todella tarvitsee jotakin, hän löytää sen. Sattuma ei saa sitä aikaan, vaan henkilö itse. Hänen omat halunsa ajavat hänet sitä kohti.”
-Herman Hesse-

Todellisuudessa me kaikki olemme syntyneet uniikeiksi ja erityisiksi. Ainoa tapa sopia joukkoon on antaa sisältämme löytyvän totuuden säteillä ulkopuolellemme. Mikäli epäonnistumme, mukaudumme yhteiskuntaan, joka saattaa olla täysin erilainen kuin oma sisimpämme.

Olla oma itsesi

Mieti kaikkia niitä epäilyksiä, jotka ovat saaneet pääsi sekaisin. Ovatko ne johtaneet kohti muutosta tai saaneet vahvistuksen?

Se tuska, jota koet ollaksesi sinä itse, ei ole mitään verrattuna siihen kamalaan eksistentiaaliseen kuiluun, jossa et tiedä, mihin suuntaan olet menossa tai mitä todella haluat. Minkä takia sopeutuisit johonkin, jonka luulet tuovan sinulle turvaa, mutta ei nautintoa?

Miksi et sukella syvemmälle, vaan pysyttelet pinnalla?

Ajattele niitä ihmisiä, jotka ovat jättäneet jälkensä sinuun. Niitä loputtomia ristiriitoja, yllätyksiä, viisaita mietteitä ja hiljaisuuksia. Ehkäpä nämä ihmiset tulivat luoksesi, koska sinä vedit heitä puoleesi. Erityiset ihmiset eivät tapaa sattumalta.

Ehkä he olivat kuin henkäys raikasta ilmaa, ihmisiä, jotka erottuvat muiden ihmisten joukosta kykyjensä tai autenttisuutensa avulla. Ehkä he toivat järkeä iltapäiviisi, kävelylenkkeihin ja loputtomiin keskusteluihin.

“Kuolen vanhana, enkä siltikään kykene ymmärtämään kaksijalkaista eläintä, jota kutsutaan ihmiseksi. Jokainen yksilö on lajimuunnos.”
-Miguel de Cervantes-

Mikäli olet tavannut tällaisen ihmisen, vuoro on nyt sinulla… Sinun tulee pyrkiä olemaan sellainen ihminen, jollaisen haluaisit tavata. Älä altista itseäsi, älä muutu, vaikka maailma saattaakin joskus vaikuttaa absurdilta, koska taitoa ja hyvyyttä ei arvosteta tarpeeksi ja usein ulkonäkö tai pahat teot saavat sen sijaan palkintonsa.

Sinä voit tuoda valoa ja yllätyksiä kaikkien niiden ihmisten elämiin, jotka kohtaavat omasi kanssa. Nämä ihmiset taas voivat sinun valosi avulla olla iloisempia ja välittää tätä iloa eteenpäin.

Pidä huolta siitä, että pienten, inhimillisten palvelusten ketju ei katkea sen takia, että joku olisi saanut uskoteltua sinulle, että olet väärässä. Meillä kaikille on oikeus olla väärässä. Se, ettemme luottaisi siihen mitä ja kuka itse olemme, olisi teko, jota emme voisi antaa itsellemme anteeksi.

Miksi olla tavanomainen, kun voit olla erityinen?

Jokainen meistä tulee tähän maailmaan lahjan kanssa, ja on täysin anteeksiantamatonta, mikäli emme kehitä tätä lahjaa. Ei ole kyse siitä, että meidän tulisi olla parempia kuin toiset. Yksinkertaisesti kyse on omien kykyjen kehittämisestä, jotta voimme kasvaa ja jakaa tätä lahjaa muille.

Mikäli teet tämän hyvin, ihmiset tulevat olemaan kiitollisia. Maailmassa, jossa mauttomuus ja tiedonpuute ovat yleisempiä kuin niiden kuuluisi olla, tunnemme sisällämme muutoksen, kun näemme henkilön joka on kehittänyt lahjaansa taidokkaasti ja täydestä sydämestä.

nainen ja linna

On hyväksi sinulle olla tietoinen ympärilläsi tapahtuvista hyvistä ja huonoista asioista sekä muiden vaikeuksista ja realiteeteista. Mutta mitä omassa elämässäsi tapahtuu? Se on kysymys, joka sinun pitäisi kysyä itseltäsi.

Me emme voi tuomita niitä ihmisiä, jotka tuntevat toisten synkimmät surut. Mutta mikäli sinäkin antaudut pettymyksille, et voi olla osa inhimillisten palvelusten ketjua.

Älä siis anna maailman tuottaa itsellesi pettymystä. Mikäli tunnet, että sinusta löytyy jotakin erityistä, älä taistele sopiaksesi muottiin, vaan ole oma itsesi. Maailma tulee kiittämään sinua siitä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.