Miksi sovellamme aina samoja kaavoja, vaikka ne eivät olisi tehokkaita?

Ongelmat pysäyttävät ja estävät kehittymistämme ja kasvuamme, ja erityisesti silloin, kun niitä ei ratkaista; ihminen lopulta oppii elämään ongelmiensa kanssa ja kaikki hänen ekologiansa tulee kiertämään niiden harjoittaman mielivaltaisen itsehallinnon ympärillä.

Vaikeuksien muuttuminen ongelmaksi ja ongelman jatkuminen ovat molemmat tulosta epäonnistuneista ratkaisuyrityksistä. Tähän meidän on vielä lisättävä se raskauttava tosiasia, että myös näistä epäonnistuneista yrityksistä on jo itsessään tullut ongelma, sillä mitä enemmän yritämme ratkaista tätä ongelmaa, sitä useammin päädymme samaan tulokseen, jolloin sitä voimakkaammin myös alkuperäinen ongelma juurtuu elämäämme.

Ratkaisuyritykset ovat sarja erilaisia toimintoja ja vuorovaikutusta, joiden tarkoituksena on ratkaista edessämme olevat vaikeudet. Nämä toimet ovat tyypillisiä mekanismeja, joihin ihminen normaalisti turvautuu kohdatessaan esteitä.

Me ihmiset emme yleensä käytä hyväksemme luovuuttamme tilanteissa, joissa pyrimme luomaan ratkaisuja johonkin vaikeaan tilanteeseen tai ongelmaan. Käsitteelliset kehyksemme, joita hallitsee rationaalinen logiikka (ja lukuisia ovat ne mahdollisuudet, joissa logiikkamme osoittautuu tehottomaksi), rajoittuu hyvin kapeaan repertuaariin, joka ei suosi vaihtelua laadullisesta näkökulmasta katsottuna.

Liikumme kuitenkin paremmin nimenomaan määrällisellä kentällä, sillä meillä on taipumusta soveltaa aina samoja kaavoja, vaikka tulokset eivät osoittaisikaan odotettuun suuntaan, jolloin saamme aikaan pelkkiä epäonnistumisia. Seuraavat esimerkit ovat todisteita tästä.

• Huolimatta siitä, että lapsella on jatkuvia oppimisongelmia, vanhemmat kääntyvät yhä uudelleen yksityisten tukiopettajien puoleen, jolloin he onnistuvat saamaan lapsen opintoihin joko vain pieniä tai olemattomia muutoksia.
• Tytär ei halua syödä ja äiti jatkaa hänen painostamistaan uusilla ja taas uusilla ruoilla, mikä puolestaan lisää tyttären vastenmielisyyttä ruokaa kohtaa.
• Esimies jatkaa nuhtelun soveltamista sättiäkseen työntekijän tehottomuutta. Tämä taas lisää jännitystä ja hermostuneisuutta, mikä puolestaan lisää työntekijän tehottomuutta.
• Vanhemmat käskyttävät poikaansa olemaan huutamasta huutaen samalla hänelle.

Kuten voimme nähdä, nämä tavat toimia ongelmien ratkaisemiseksi synnyttävät itseään toteuttavia ennusteita; kyse on niin paljon itse aiheen välttämisestä, että se johtaa aiheen rakentamisen toiminnaksi.

Miksi sovellamme samoja kaavoja uudelleen ja uudelleen?

Mistä syistä seuraamme aina samoja kaavoja ja jatkamme niiden soveltamista tulosten tehottomuudesta huolimatta? Miksi näitä ratkaisuyrityksiä toistetaan, vaikka emme koskaan ole tyytyväisiä lopputulokseen?

Vastaukset löytyvät mielestämme. Ne löytyvät siitä tavasta, jolla käsittelemme tietoa. Siksi käyttämämme prosessit ja mekanismit perustuvat seuraaviin näkökulmiin:

• Syiden etsiminen: Ajattelumme perustuu lineaariseen miksi-logiikkaan, eli syyn ja seurauksen logiikkaan. Toisin sanoen, joka kerta kun näemme lopputuloksen, pyrimme selittämään niitä syitä miksi näin tapahtuu.
• Selittävä periaate: Taipumuksemme selittää itsellemme asioita yksisuuntaisesti ja yksinkertaistetusti.
• Analyyttinen menetelmä: Hajotamme osat, analysoimme jokaisen niistä ja liitämme ne siihen illuusioon, jonka mukaan voimme käsittää ja ymmärtää kaiken.
• Binaarinen ajattelu: Bineaarinen ajattelu heilahtelee lineaarisesti eri vastakkaisuuksien välillä (musta ja valkoinen, korkea ja matala, kiinni ja auki).
• Matemaattinen logiikka: Käytämme deduktiivista logiikkaa emotionaalisten ongelmien ratkaisemiseen.
• Objektiivinen todellisuus: Pidämme yllä etsintää ja uskoa ainutlaatuiseen ja silmiemme ulkopuolella olevaan todellisuuteen aina viimeiseen saakka, ja uskomme, että voimme tarkkailla sitä objektiivisella tavalla.
• Ainutlaatuisen totuuden etsiminen: Sen ymmärtäminen, että totuuksia on vain yksi ja että se on paljastettava ongelman ratkaisemisen illuusiossa.
• Syvempi ymmärrys: Usko siihen, että ulkoisen todellisuuden ja tuon ainutlaatuisen totuuden löytäminen, selittäminen ja ymmärtäminen on mahdollisuus ongelman ratkaisemiseen.
• Kognitiivinen vastahakoisuus: Taipumuksemme käyttää toistuvia ajattelutapoja ja stereotypisoida kognitiivisia domino-efektiä muistuttavia prosesseja.

Nämä komponentit muodostavat tavan käsitellä ongelmia, analysoida niitä sekä soveltaa erilaisia kaavoja niiden ratkaisemiseksi.

Loppujen lopuksi päädymme käyttämään muistiinpainettuja ratkaisuja ja toistamme aina samaa kaavaa jatkaen toistuvien mallien soveltamista. Tämä henkisen viitekehyksen jäykkyys muodostaa meidän kognitiivisen mallimme, ja jonka vangeiksi jäämme, jos emme käytä luovuutta ja ylitä henkisten rajojemme asettamia rajoituksia.

Vasen aivopuolisko on rationaalinen ja looginen aivopuolisko, joka hallitsee tilanteen analysointia todennäköisen ratkaisun löytämiseksi. Oikea aivopuolisko puolestaan on luovempi ja tunnepitoisempi, mutta se jätetään usein taustalle juuri sinä hetkenä, kun sitä olisi aktivoitava kaikkein eniten.

Kuinka pääsemme ulos kangistuneista kaavoistamme?

Tämä prosessi näkyy selvästi kekseliäisyyteen liittyvissä ongelmissa, esimerkiksi seuraavassa yhdeksän pisteen ongelmassa. Kyseessä on yksinkertainen ongelma, mutta samalla se on selkeä esimerkki epäonnistuneista ratkaisuyrityksistä.

Paperille tai muulle arkille muodostetaan yhdeksän pistettä (kuten seuraava kuva osoittaa). Tehtävän ideana on piirtää kaikkien pisteiden läpi neljällä suoralla viivalla, kynää nostamatta.

Kun analysoimme kuvaa edellä mainittujen ohjeiden ja pisteiden tarkastelun jälkeen on mahdotonta olla näkemättä neliötä. Tämä johtuu Gestaltin lakien läheisyyden käsityksestä: peräkkäiset pisteet muodostavat suoran linjan.

Näin ollen olemme loukussa ruudukon sisällä, jolloin harjoitukset ja ratkaisuyritykset rajoitetaan neliön kehään.

Nyt kuitenkin, tämän ongelman ratkaisemiseksi kyseisen kehän illuusio on ylitettävä, koska lopulta kyseessä on pelkkä illuusio. Linjojen, jotka piirrämme ongelman ratkaisemiseksi, on ylitettävä kuvitteellisen neliön asettamat rajat.

Näkemämme neliö ei ole pelkästään konkreettinen, vaan se on myös kielikuva omasta käsitteellisestä kvadratuuristamme. Tämä kvadratuuri on jäykkä viitekehyksemme, joka ei salli meidän pääsevän eroon tavastamme käsitellä tietoa.

Tämän kvadratuurin asettaman kehän ylittämiseksi tarvitsemme luovuutta. Jos luomme mielleyhtymän kahden aivopuoliskon teoriaan, kvadratuuri on meidän vasen aivopuoliskomme; aivopuolisko, joka on rationaalinen ja joka taitaa matemaattiset laskelmat. Puolestaan taas oikea aivopuolisko (kehää ylittävät viivat) on tunnepitoisempi ja juuri se osoittaa meille luovuuden polun.

Aivomme systematisoi sisällön lisäksi myös prosesseja, tarkemmin sanottuna erilaisia tiedon käsittelytapoja. Toisaalta, olemme niin uppoutuneita järkeen ja logiikkaan, että sovellamme siihen perustuvia kaavoja ja unohdamme, että inhimillisiä ongelmia hallitsevat pääasiassa tunteet.

Tältä pohjalta ja kunnioittamalla ilmausta “ihminen on tottunut eläin“, käytämme samoja kaavoja yhä uudestaan ​​ja uudestaan ​​huolimatta siitä, että saavutamme aina päinvastaisen tuloksen kuin mitä olisimme halunneet saavuttaa. Tällä välin kyseenalaistamme tulokset, emmekä niitä lähtökohtia, jotka ovat johtaneet meidät kyseisiin tuloksiin.

Tutkittaessamme samojen ratkaisuyritysten ylläpitämisen motiivia, henkisten toimenpiteiden systematisoinnin lisäksi, voimme havaita, että jotkut ratkaisuyritykset tarjoavat hetkellisen helpotuksen.

Esimerkiksi, nainen on ahdistunut ja etsii luonnollisesti merkitystä suruunsa. Tällä tapaa hän kääntyy katsomaan sateista ja harmaata päivää ja määrittele sen pahan olonsa syyksi. On selvää, että se ei muuta naisen tilaa, mutta väliaikainen perustelu antaa hänelle tiettyä mielenrauhaa.

Monet järjestelmät yrittävät epäonnistuneesti

Ratkaisuyritykset eivät seuraa vain henkilökohtaisia aloitteita. Kun ihminen on uppoutunut joukkoon epäonnistuneita henkilökohtaisia ​​yrityksiä systemoiden samaa prosessia vuosien ajan, hänestä on tullut haavoittuvaisempi ja riippuvaisempi ympäristöstään, jolloin hän turvautuu aina samaan kaavaan etsiessään vastauksia, jotka toisivat häntä lähemmäksi parannuksia.

Tämä tarkoittaa sitä, että epäonnistuneiden yritysten joukosta voidaan teoriassa havaita henkilökohtaisia ​​yrityksiä, joita ihminen soveltaa aina uudelleen ja uudelleen ratkaisun löytämiseksi. Näihin pyrkimyksiin kuuluu niitä hokemia, joita kutsutaan mantroiksi. Esimerkiksi: “sitä ei tapahdu minulle, sitä ei tapahdu minulle!” tai “toivottavasti kaikki menee hyvin, toivottavasti kaikki menee hyvin!”

Lisäksi toisilleen läheiset ihmiset (kuten naapurit, ystävät ja perhe) pyrkivät antamaan hyödyllisiä neuvoja, jotka osoittautuvat toisinaan turhiksi. Toisin sanoen he motivoivat ja pyrkivät ajamaan meitä eteenpäin, mutta antavat samalla tehottomia vastauksia tai ainakin ovat pahoillaan siitä, mitä meille on käynyt.

Monet heistä asettuvat meidät valmentajiksemme: “Sinä kyllä pystyt, sinä kyllä kykenet!“, mutta sen lisäksi että emme löydä ratkaisua, me jäämme loukkuun sen sisäisen vaatimuksen, että kaikki menee hyvin ja ulkoisen “sinä kyllä pystyt”-vaatimuksen, välille. Ja tämä tilanne taas herättää meissä ahdistuneisuutta, joka ei tule tuomaan meille mitään hyötyä ratkaisun kannalta.

Jos jatkamme samalla toimeettomuudella, ratkaisemme vain vähän. Katsotaanpa, selventäisikö seuraava kielikuva tilannetta enemmän: jos olemme keskellä jalkapallo-ottelua ja tunnemme häviävämme ottelun, laskemme päämme ja lakkaamme yrittämästä. Kyseessä on negatiivinen kaava. Mitä tässä tilanteessa tulisi sitten tehdä?

Suositus on seuraava: pidä pallo jalkojesi alla, hallitse sitä, jarruta ja nosta pääsi ylös tietääksesi, mihin suuntaan aiot lähteä; jos jatkat, siirrät sen ammattimaisemmille pelaajille tai jos ammut kohtia maalia tai… Mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin tehottomuuteen ripustautuminen.