Miksi meidän on opittava antamaan anteeksi ja jatkettava eteenpäin

24 joulukuu, 2018
 

Kun joku satuttaa meitä, olemme varmasti kysyneet itseltämme ”miksi minun pitäisi antaa hänelle anteeksi?” Olemme varmasti myös ymmärtäneet, että anteeksi antaminen ei ole helppoa, ja olemme ehkä jopa sekoittaneet unohtamisen ja anteeksiannon keskenään. Totuus on, että kun joku on satuttanut meitä, irti päästäminen ei ole helppoa.

Unohtaminen on muistin prosessi, joka riippuu melkein yksinomaan ajasta ja asiayhteydestä. Unohtamisessa on kyse siitä, kun lakkaamme turvautumasta tiettyyn aivoissamme säilöttyyn informaatioon, kun taas anteeksi antaminen on muistamista, mutta samalla emme jumitu niihin tunteisiin jotka nousevat muististamme.

Ei ole olemassa moniakaan vinkkejä jotka auttaisivat meitä unohtamaan jotain, sillä tämä tapahtuu vain, kun aikaa kuluu. On itse asiassa helpompaa unohtaa asioita, joiden kanssa emme ole tekemisissä. Jos esimerkiksi pysymme poissa jostain tietystä paikasta, voimme lakata näkemästä henkilöä joka aiheutti meille vahinkoa. Siksi meidän on helpompaa unohtaa. Siksi, voidaksemme unohtaa, meidän on otettava etäisyyttä ja oltava kärsivällisiä.

Mutta anteeksi antaminen on kuitenkin jotain täysin erilaista. Tämän tekeminen tarkoittaa, että muistamme edelleen mitä on tapahtunut ja muistamme tuntemamme kivun, mutta kykenemme silti elämään elämäämme. Tämä tarkoittaa, että lakkaamme ajattelemasta kostoa tai kuinka epäreilua kaikki oli, ja opimme muistamaan ne menneisyyden tunteet ilman että annamme niiden vaikuttaa nykyhetkeemme tai tulevaisuuteemme.

 

Oletko koskaan ajatellut tätä unohtamisen ja anteeksiannon eroa? Elämän jatkamisen kannalta on oleellista tiedostaa, että nämä kaksi sanaa eivät tarkoita samaa. Miksi? Koska emme koskaan unohda kuka meitä satutti ja emme koskaan unohda sitä tuskaa, mutta voimme oppia elämään sen kanssa, jos tiedämme kuinka jättää se taaksemme.

naisen siluetissa on syksyinen maisema

Miksi on oleellista oppia antamaan anteeksi?

Elämän jatkaminen auttaa meitä rikkomaan siteemme tuskaan. Tässä on kyse kivun jättämisestä taakse ja raivomme liekin ja kostonjanon sammumisesta hiljalleen. Tällä tavalla voimme aloittaa uuden vaiheen elämässämme.

Lisäksi anteeksi antaminen tekee meistä oman aikamme ja energiamme omistajia. Kun meillä on selvittämättömiä ongelmia, vaikka emme itse niitä oivaltaisi, mielemme kuluttaa liikaa aikaa ja energiaa yrittäen selvittää nämä ”odottavat tehtävät”. Kun meidän on annettava jollekin anteeksi, psykologiset resurssimme keskittyvät siihen, ja tämän seurauksena voimme kulua emotionaalisesti loppuun.  

Ongelmien selvittäminen auttaa meitä olemaan itsevarmempia ja rauhassa itsemme kanssa. Se rohkaisee meitä jatkamaan elämäämme ja visualisoimaan tulevaisuus ilman negatiivista emotionaalista taakkaa. Henkilö joka on antanut anteeksi tyhjentää emotionaalisen taakkansa ja on motivoitunut kohtaamaan tulevaisuuden haasteet. Hän tuntee sisäistä rauhaa voidakseen elää täydellistä elämää.

 

Anteeksi antaminen: tapa olla vastuussa omasta onnellisuudesta

On tärkeää pohtia anteeksiannon yhtä puolta, jota ihmiset eivät ota niin usein huomioon. Kun annamme anteeksi, teemme sen itsemme hyväksi emmekä meitä satuttaneen henkilön hyväksi. Anteeksi antaminen ei ole mikään lahja, jonka annamme meille kärsimystä aiheuttaneelle henkilölle, vaan se on lahja, jonka annamme itsellemme. Kun annamme anteeksi, hyödymme ensisijassa siitä itse. Sallimme itsemme hyväksyä kipu ja tuska, ja sitten voimme päästää näistä irti.

Anteeksi antaminen on perusteellinen askel, jotta voisimme olla itsemme ohjaajia ja johtajia. Meidän on itse asiassa ehkä annettava myös itsellemme anteeksi. Voidaksemme olla oman elämämme johtajia, meidän on annettava virheemme, epäonnistumisemme, heikkoutemme, katumuksemme ja itsellemme aiheutuneet vahingot anteeksi.

sydän kädessä

Voimme saavuttaa itsetäyttymisen vain anteeksiannon avulla sekä sovinnolla itsemme kanssa. Sitten kun olemme tehneet tämän, keskitämme energiamme luomaan parempaa näkemystä itsestämme. Kun annamme anteeksi, meillä on valtaa päättää mikä vaikuttaa meihin ja mikä ei, mikä pitää meidät liikkeessä ja mikä auttaa meitä unohtamaan. Tämän seurauksena kaikki virtaa vapaasti ja voimme keskittyä itseemme.

 

Anteeksi antaminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. On olemassa monia psykoterapiaharjoituksia, jotka voivat auttaa meitä oppimaan antamaan anteeksi. Ensimmäinen askel anteeksiantoon on keskittyä nykyhetkeen ja omien tunteidemme myöntämiseen. Voimme tehdä tämän, mutta olkaamme kärsivällisiä!

  • María Martina Casullo. (2005). La capacidad para perdonar desde una perspectiva psicológica. Revista de Psicologia de La PUCP.
  • Fincham, F. D., Hall, J. H., Beach, S. R. H., & Casullo, M. M. (2002). Las razones para perdonar. Concepciones populares o teorías implícitas. Psicodebate 7. Psicología, Cultura y Sociedad. http://doi.org/10.1111/1475-6811.00016
  • Hernandez, G. (2016). La Importancia del Perdon. CRZion Publishers.