Miksi itkemme onnesta?
Itkeminen liitetään yleensä negatiivisiin tunteisiin, kuten menetykseen, suruun, pettymykseen tai melankoliaan. Kyyneleet auttavat meitä ilmaisemaan surua, turhautumista tai ahdistusta ja kaikkia muita negatiivisia tunteita. On kuitenkin myös tilanteita, jolloin itkemme onnesta, liikutuksesta, illuusiosta tai helpotuksesta. Aivan kuten itkemme surusta ja pahasta olosta, voimme myös itkeä onnesta ja muista positiivisista ja miellyttävistä tunteista.
Kuinka on sitten mahdollista, että tällainen ristiriita syntyy? Kuinka negatiivinen ilmaus voi yhdistyä siihen täyttymyksen tunteeseen, jota tunnemme sisällämme? Tästä artikkelista tulet löytämään vastauksia, joita useat tieteelliset tutkimukset ovat tarjonneet tämän mielenkiintoisen ilmiön selittämiseksi.
Ristikkäiset tunteet
Moni meistä itkee silloin, kun kuulemme hyviä uutisia joita olemme odottaneet jo jonkin aikaa. Voimme myös itkeä silloin, kun toinen avautuu meille tunteistaan tai kun meidät yllätetään positiivisesti. On monia tapauksia, joissa jokin onnellinen tapahtuma saa meidät reagoimaan näennäisesti ristiriitaisella tavalla.
Itku ei kuitenkaan ole ainoa ulkoinen ilmaisu, jolla onnellisia tunteita voidaan ilmaista. Voimme tuntea esimerkiksi halua tarrata pienen lapsen poskiin, koska tämä herättää meissä hellyyden tunnetta tai esimerkiksi tuntea halua purra (hellästi) itsellemme rakasta ihmistä. Tätä tapahtuu myös päinvastaiseen suuntaan; toisinaan, äärimmäisen surun edessä, kasvoillemme nousee tarkoituksetta hymy tai päästämme ulos hermostuneen naurun.
Nämä ovat automaattisia reaktioita, joilla ei näyttäisi olevan mitään ilmeistä logiikkaa. Positiivisten tunteiden ja negatiivisten ilmaisujen (ja päinvastoin) välisellä yhteydellä on kuitenkin tärkeä tehtävä.
Miksi itkemme onnesta?
Itkemme onnesta palauttaaksemme tasapainon
Yalen yliopiston psykologi Oriana Aragón on suorittanut aiheesta useita eri tutkimuksia. Hänen nimellä Dimorfiset ilmaisut kulkevat tutkimuksensa arvioivat sekä surullisten ilmaisujen ilmenemistä iloisissa tilanteissa että iloisten ilmaisujen ilmenemistä surullisissa tilanteissa.
Kysymys ei ole mielentiloista, joissa positiivinen ja negatiivinen tunne ovat samanaikaisesti olemassa (sekoitetut ilmaisut). Puhumme tunteista, joissa on puhtaasti positiivista valenssia, ja jotka omaksuvat “negatiivisen” ilmaisutavan esille tullessaan. Aragónin suorittamassa tutkimuksessa osallistujille esitettiin positiivisia ärsykkeitä, minkä jälkeen heidän reaktiotapaansa arvioitiin.
Tulokset osoittavat, että ne ihmiset, jotka käyttivät negatiivisia reaktioita ilmaistakseen itseään, onnistuivat säätelemään tunteidensa voimakkuutta paljon vaivattomammin. Eli toisin sanoen silloin, kun itkemme onnesta, se on meille yksinkertaisesti tapa palauttaa tasapaino siihen tunteeseen, joka saa meidät huokumaan. Toisin sanoen, kuin negatiivinen ilmaisu auttaisi estämään positiivisen tunteen voimakkuutta, jonka kautta voimme saavuttaa uudestaan tunteiden tasapainon.
Näiden tulosten perusteella voimmekin esittää kysymyksen: miksi tätä täyttymyksen tunnetta tulisi ensikädessä edes rajoittaa tai torjua? No, äärimmäisen tai huokuvan ilon edessä ihmisen on vaikeaa hallita tuntemuksiaan, jolloin myös hänen kykynsä tehdä päätöksiä heikentyy. Emotionaalisen tasapainon palauttaminen on välttämätöntä, jotta tämä toiminta pystyisi jatkumaan normaalisti.
Itkemme onnesta kommunikoidaksemme
Toisaalta taas onnenkyynelten tarkoituksena ei ole pelkästään sisäisen homeostaasin ylläpitäminen, vaan negatiiviset tunteet onnellisissa tilanteissa ovat myös tärkeä kommunikaation lähde. Toisessa Oriana Aragónin ja Margaret Clarkin suorittamassa tutkimuksessa on havaittu, että se vaste, jota tarjoamme toiselle henkilölle, joka ilmaisee onneaan hymyillen tai nauraen, poikkeaa merkittävästi tilanteista, joissa toinen osoittaa onneaan onnenkyynelten kautta. Ensimmäisessä tapauksessa meillä on taipumusta liittyä tähän ilon juhlaan ja jakaa toisen hurmio, pyrkien pitkittämään onnellisen henkilön tuntemuksia.
Onnenkyynelten tapauksessa meillä on kuitenkin taipumusta reagoida tavalla, joka auttaa toista säätelemään ja laskemaan tämän emotionaalisen voimakkuuden tasoa. Enemmän tai vähemmän suoranaisesti havaitsemme, että toinen ei kykene hallitsemaan tunteitaan tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla, ja toimimme myös sen mukaisesti; myötävaikuttaen emotionaalisen tulvan säätelemiseksi.
Itkemme kun olemme iloisia, puremme kun olemme rakastuneita
Kuten voimme nyt huomata, monet näistä aiemmin niin selittämättömistä käyttäytymisistä, joita meillä on usein taipumusta ilmaista, näyttävätkin yhtäkkiä edellä mainittujen havaintojen valossa olevan järkeviä. Kun koemme positiivisen tunteen (oli se sitten naurua, itkua, hymyä tai riemua) äärimmäisessä määrin, meidän on pakko reagoida tilanteeseen päinvastaisella tavalla, jotta kykenemme palauttamaan mielentilamme aiemmalle tasolle.
Siksi silloin, kun tarkkailemme rakastamaamme kumppania, voimme huokua niin suuresta rakkauden, illuusion ja kiitollisuuden tulvasta, että tunnemme tarvetta purra kumppania hellästi käsivarteen, hartiaan tai poskeen. Tällä tavalla pyrimme tasapainottamaan tavalla tai toisella tuota valtavaa tunteiden purkausta.
Jos siis huomaat reagoivasi tietyssä tilanteessa aggressiivisesti tai surullisesti, vaikka kyseessä olisikin erittäin positiivinen kokemus, älä turhaan huolestu. Kyseessä on varsin välttämätön ja täysin normaali mekanismi. Samalla tavalla silloin, kun näet toisen itkevän ilosta, pidä mielessä että tämän kokema onnen tunne on niin voimakas, että se ylittää sen luonnollisen tavan, jolla ihmisillä on normaalisti tapana ilmaista tunteitaan.
Kyyneleet eivät ole merkki heikkoudesta tai draamasta. Päinvastoin, ne ovat suora ilmaus sekä ihmisen suuresta kyvystä tuntea että niistä tunnetiloista, joita tietyt olosuhteet aiheuttavat hänen elimistössään.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Aragón, O. R., Clark, M. S., Dyer, R. L., & Bargh, J. A. (2015). Dimorphous expressions of positive emotion: Displays of both care and aggression in response to cute stimuli. Psychological science, 26(3), 259-273.
- Aragón, O. R., & Clark, M. S. (2018). “Tears of joy” & “smiles of joy” prompt distinct patterns of interpersonal emotion regulation. Cognition and Emotion, 32(5), 913-940.