Miksi haukottelu on niin tarttuvaa?

Oletko joskus kuullut puhuttavan kaikuilmiöistä? Tämä on muiden sanojen tai tekojen automaattista toistamista. Esimerkki kaikuilmiöstä olisi muun muassa tilanne, jossa näemme jonkun toisen haukottelevan ja pian jäljittelemme häntä. Mutta miksi haukottelu on niin tarttuvaa? Onko olemassa hermopohjaa, joka selittäisi tämän ilmiön?

Psykologi Robert Provine (1986) mainitsi, että “Haukottelulla voi olla kyseenalainen kunnia siitä, että se on kaikista ihmisen yleisimmistä käyttäytymistavoista vähiten ymmärretty.” Voimmeko nyt vuosia myöhemmin ratkaista tämän ongelman neurotieteen avulla? Onko sille, miksi haukottelu on niin tarttuvaa, yksi vai useampi tieteellinen selitys? Otetaanpa selvää.

Miksi haukottelu on niin tarttuvaa?

Romeron ja muiden tutkijoiden (2014) teettämän tutkimuksen mukaan, vaikka monet eläimet haukottelevat, vain ihmiset, simpanssit, koirat ja sudet tartuttavat haukottelun muihin lajitovereihinsa. Mutta miksi haukottelu on niin tarttuvaa? Puhumme tässä tapauksessa pelkästään ihmisistä ja keskitymme siihen, mitä jotkut tärkeimmistä selityksistä ovat meille kertoneet haukottelun tarttuvuudesta:

Motoristisen alueen aktivointi

Current Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, jonka saattoi päätökseen ryhmä tutkijoita Nottinghamin yliopistosta Englannista vuonna 2017, pyrittiin löytämään vastaus kysymykseen siitä, miksi haukottelu on niin tarttuvaa.

Englantilaisten tutkijoiden mukaan tämä toiminta koostuisi aivojen tuottamasta refleksistä, joka aktivoituu juuri sillä alueella, joka on vastuussa motorisen toiminnan ohjaamisesta ja hallinnasta. Niinpä tutkimuksen mukaan taipumus haukottelun tarttumiseksi olisi peräisin aivojen primaarisesta motorisen aivokuoresta; kyseinen alue on vastuussa liikkeen suorittamisesta hermoimpulssien kautta.

Mistä koe koostui?

Tutkimus opetti yhteensä 36 aikuista vapaaehtoista hillitsemään haukottelurefleksiä katsellessaan videoklippejä, joissa ihmiset haukottelevat. Sitten kaikki annetut haukotukset (mukaan lukien tukahdutetut) laskettiin yhteen.

Transkraniaalisen magneettistimulaation (TMS) avulla tutkijat analysoivat haukottelun hermopohjan ja motorisen herkkyyden välistä mahdollista suhdetta. Tällä tavoin ryhmä havaitsi että se, kuka on enemmän tai vähemmän altis tarttuvalle haukottelulle, riippuu kunkin ihmisen primaarisen motorisen aivokuoren kortikaalisesta heräämisestä ja fysiologisesta estosta. Tämä selittäisi sen, miksi on ihmisiä jotka haukottelevat enemmän ja miksi jotkut puolestaan haukottelevat vähemmän, sekä sen, miksi joihinkin ihmisiin haukottelu tarttuu paremmin kuin toisiin.

Voimmeko tukahduttaa haukotuksen?

Mutta haukottelemmeko aina, kun näemme jonkun toisen haukottelevan – vai voisiko tätä refleksiä hallita? Edellä mainitun tutkimuksen suorittaneiden englantilaisten tutkijoiden mukaan kyky vastustaa haukotuksen tarttumista on rajallinen. Lisäksi he mainitsevat, että haukottelun estäminen voi vain lisätä haukottelun tarvetta.

Itse asiassa sähköisen stimulaation kautta he pystyivät kokeen aikana näkemään, kuinka lisääntyvä motorinen herkkyys lisäsi ihmisen taipumusta haukotella, kun hän näki jonkun toisen haukottelevan. Emme siis toisin sanoen voi hallita tätä ilmiötä, koska meillä on luonnollinen taipumus siihen.

Tiettyjen häiriöiden syiden ymmärtäminen

Edellä mainittu tutkimus voi johtaa siihen, että tutkijat jatkavat tarkemmin sellaisten häiriöiden syiden selvittämistä, jotka ovat lisänneet kortikaalista heräämistä tai fysiologista estoa. Tämän tyyppisissä häiriöissä, kuten dementiassa, autismissa, epilepsiassa tai Touretten oireyhtymässä, potilaat eivät voi olla noudattamatta tiettyjä kaikuilmiöitä (kuten haukottelun tarttumista), ekolaliaa (keskustelukumppanin sanojen tai lauseiden toistamista) tai ekopraktiaa (keskustelukumppanin toimien automaattista toistamista).

Tässä yhteydessä tutkimuksen johtaja Georgina Jackson, kognitiivisen neuropsykologian professori Nottinghamin mielenterveysinstituutissa, on selittänyt seuraavanlaisesti:

“Uskomme, että nämä havainnot voivat olla erityisen tärkeitä, jotta voimme ymmärtää paremmin motorisen herkkyyden ja kaikuilmiöiden puhkeamisen välistä yhteyttä monenlaisissa kliinisissä patologioissa, jotka liittyvät lisääntyneeseen kortikaaliseen heräämiseen ja/tai vähentyneeseen fysiologiseen estoon.”

Lisäksi Jackson lisää, että Touretten oireyhtymää sairastavia potilaita voitaisiin auttaa vähentämällä motorista herkkyyttä oireyhtymään olennaisesti kuuluvien nykäyksien (tic) hallitsemiseksi ja vähentämiseksi.

Muut selitykset: empatia, genetiikka ja synkronointi

Ennen tätä tutkimusta myös monet muut tutkijat ovat myös pyrkineet vastaamaan tähän kysymykseen; monet heistä pitivät empatian leviämistä mahdollisena selityksenä. Näin ollen, kun näemme jonkun haukottelevan, tiedostamattamme tunnemme myötätuntoa tuota ihmistä kohtaan kohtaan ja teemme saman eleen ikään kuin olisimme hänen peilinsä heijastus.

Tällä teorialla on monia kannattajia. Se viittaa siihen, että kykymme tulkita sitä mitä muut tuntevat johtaisi siihen, että asetamme itsemme heidän saappaisiinsa tai tunnemme samoin tässä niin “ensisijaisessa” toimessa kuin haukotus on. Tämä puolestaan johtaisi siihen, että antautuisimme niin sanotusti haukottelun houkutukselle.

Toiset tutkimukset ovat puolestaan pyrkineet selittämään haukottelun tarttuvuutta viittaamalla tiettyjen empatialle tyypillisten aivopiirien aktivoitumiseen, joihin kuuluvat tärkeänä osana kuuluisat peilineuronit. Tällaiset neuronit toimisivat nimensä mukaisesti kuin sisäisenä heijastuksena niistä liikkeistä, joita havaitsemme muilla ihmisillä.

Toinen mahdollinen selitys tälle ilmiölle liittyy viestintään ja synkronointiin. Tässä suhteessa tutkija ja psykologian professori Matthew Campbell on todennut:

“Yksi mahdollisuus on, että sosiaalisissa lajeissa, jotka koordinoivat aktiivisuustasojaan, haukottelun imitointi voi auttaa ryhmän välisessä synkronoinnissa.”

Toisin sanoen selitys olisi peräisin jäljittelevästä toiminnasta; näin ollen haukottelemisen kopiointi auttaisi ryhmää synkronoitumaan. Tällä tapaa Campbellin mukaan esimerkiksi silloin kun on aika syödä, kaikki syövät (syöminen olisi myös tarttuvaa), ja sama ilmiö tapahtuisi monien muiden toimintojen, kuten eri liikkeiden tai asentojen kanssa.