Masennus: aiheuttajat

Kuullessasi sanan masennus, saatat kuvitella automaattisesti mielessäsi surullisen ihmisen joka itkee hillittömästi ja on eristäytynyt muista ihmisistä. Mutta jos asian laita on näin, niin mikä sitten erottaa kliinisen masennuksen surullisuudesta?

On suuri virhe sekoittaa nämä käsitteet keskenään, sillä vaikka ne liittyvät toisiinsa läheisesti, asettuvat ne sellaiselle tunteiden kirjon janalle, jolla kliininen masennus on kaukaisimmassa ja kaikkein lamaannuttavimmassa päässä. 

Me tiedämmekin jo, että tunteilla on tärkeä tehtävä sopeuttamisessa. Ovatpa ne sitten myönteisiä tai kielteisiä, kaikki tunteet ovat meille välttämättömiä, jotta pystymme toimimaan kunnolla omassa ympäristössämme. Näin ollen surullisuus, vaikkakin se on “negatiivinen tunne,” on se silti terve ja auttaa mukautumaan. On lisäksi osittain surullisuuden ansiota, että ihmiset ovat selvinneet lajina.

Jos esimerkiksi menetämme itsellemme rakkaan ihmisen, me tunnemme olemme surulliseksi. Koemme tällöin kipua, ja jos käsittelemme sitä terveellä tavalla, tulemme käymään läpi joitakin surun vaiheista, tai ne kaikki. Ajatuksena on, että kun on käynyt nämä vaiheet läpi, voi palata takaisin siihen tilaan jossa oli ennen menetystä. Tietenkin tästä huolimatta tulee aina muistamaan edesmenneen tärkeän ihmisen rakkaudella ja kaipaamaan häntä.

Surullisuus on siis tervettä, tarpeellista ja sillä on tarkoitus. Tästä johtuu, että kun surullisuus saapuu kuvioihin, on parasta päästää se sisään. Älä kiellä sitä tai taistele sitä vastaan, sillä lopulta se alkaa vähä vähältä hälvetä. 

Mitä on kliininen masennus?

Kuten jo mainitsimme, on kliininen masennus vain muutaman askeleen päässä surullisuudesta. Se on luokiteltu sairaudeksi ja tämä tarkoittaa, että meidän tulisi hoitaa sitä kaikella sillä vakavuudella ja kunnioituksella, jonka se ansaitsee. Ennen kuin selitämme joitakin mahdollisista masennukseen johtavista syistä, selvennämme ensin mikä tämä sairaus tarkalleen ottaen on.

Kliininen masennus määritellään erilaisten merkittävien oireiden samanaikaiseksi ilmenemiseksi, ja näiden oireiden tulee kestää vähintään kahden viikon ajan yhtäjaksoisesti. Diagnoosiin vaaditaan vähintään yksi näistä oireista, olkoon kyseessä sitten surullisuuden tai masentuneisuuden tila, tai nautinnon tunteen menettäminen (anhedonia) niitä aktiviteetteja kohtaan, joista sairastunut ihminen aiemmin nautti.

Ei silti riitä, että omaa nämä oireet. Jotta kyseessä olisi kliininen masennus, tulee oireiden haitata yksilön päivittäistä elämää merkittävällä tavalla.

Lisäksi masennusdiagnoosin saamiseksi, tulee kahden poissulkevan kriteerin täyttyä:

• oireita ei aiheuta jokin sairaus tai jonkin päihteen käyttäminen
• oireita ei aiheuta reaktio normaaliin kipuun, joka liittyy rakkaan ihmisen kuolemaan

Jotta ihminen voitaisiin diagnosoida kliinisesti masentuneeksi, hänellä ei tule olla historiaa maanisista tai hypomaanisista kohtauksista, skitsofreniasta tai muista psykoottisista sairauksista.

Kliinisen masennuksen syyt

Ei ole olemassa yksiselittäistä syytä, joka määrittelisi voiko yksilölle kehittyä kliininen masennus. Mutta tieteellinen kirjallisuus osoittaa, että sille on olemassa monia erilaisia selittäviä teorioita.

Biologisella tasolla aivojen kemiallinen epätasapaino – erityisesti hyvin tunnetun aivojen välittäjäaineen, serotoniinin epätasapaino – voi johtaa ihmisen syvään surullisuuden tai anhedonian tilaan. 

Vielä nykyisinkään ei ole täysin selvää, onko tämä biokemiallinen epätasapaino masennuksen aiheuttaja vai seurausta siitä. Joten meidän on vaikea todeta, ovatko yksilön aivojen matalat serotoniinitasot varsinaisesti syy, joka saa heidät masentuneeksi.

Lisäksi on olemassa teorioita, jotka liittyvät enemmän psykologiaan. Nämä ovat tällä hetkellä teorioista tuetuimpia. Kaikkein tunnetuin näistä on Aaron Beckin käsialaa. Se on suosittu kahdesta syystä:

• Tämä teoria ottaa täysin lukuun tiedon käsittelyn teoreettiset olettamukset ja metodologian.
• Teoria on johtanut erään tyyppiseen hoitoon — kognitiiviseen terapiaan — jonka on osoitettu olevan aivan yhtä tehokas masennuksen hoidossa kuin lääkitys, jollei jopa tehokkaampi. Lisäksi tällä hoidolla on lisäansionaan se, että se vähentää uusiutumisen ja sivuvaikutusten todennäköisyyttä.

Mitä me voimme oppia Beckin masennusteoriasta?

Beck ajatteli, että tukijan (myönteinen seuraamus käytöksestä) menettämisen jälkeen ja tätä luonnollisesti seuraavien surullisuuden tunteiden kokemisen jälkeen ihminen tulisi tekemään tiettyjä kognitiivisiä virheitä. 

Tällöin hän tekisi virheitä tiedon käsittelyssä, mikä lopulta johtaisi kliiniseen masennukseen ja pitäisi sitä yllä. Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että masentunut ihminen ei ole kykeneväinen olemaan objektiivinen sisäistäessään ympäriltään tulevaa informaatiota. Joten hän päätyy vääristämään todellisuutta kielteisesti.

Eräitä kaikkein yleisimpiä masentuneiden ihmisten kognitiivisia vääristymiä ovat:

• heidän elämässään tapahtuvien negatiivisten asioiden moninkertaistaminen
• tapahtuvien myönteisten asioiden minimointi
• näistä negatiivisista asioista johtuvien seuraamusten liioittelu
• sen ajatuksen yleistäminen, että asiat tulevat aina olemaan samalla tolalla, eivätkä tule milloinkaan muuttumaan

Joten ihminen löytää itsensä uppoutuneena negatiivisen kolmikon pyörteisiin. Hänellä on näin ollen pysyvästi negatiivinen näkemys itsestään, omista kokemuksistaan, ja mikä pahinta, omasta tulevaisuudestaan.

Tämä vääristynyt kognitiivinen käsittely johtaa Beckin mukaan tunnetason oireisiin (syvä suru, ruokahalun menettäminen, sisäisen tyhjyyden tunne, jne.), sekä käytöksellisiin oireisiin (pidättyneisyys, apatia, ja niin edelleen).

Nämä oireet tunteiden ja käytöksen tasolla vahvistavat yksilön negatiivisia ajatuksia. Mutta Beck ei jätä huomiotta sitä tosiasiaa, että on olemassa myös merkittäviä geneettisiä, yksilökohtaisia ja hormonaalisia tekijöitä — monien muiden tekijöiden ohella — joilla on oma antinsa siihen, miten kukin ihminen käsittelee tietoa.