Marilyn Monroe -oireyhtymä

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2022

Marilyn Monroe -oireyhtymä määrittelee sellaiset ihmiset joita kaikki rakastavat, mutta joihin kukaan ei todella yritä tutustua syvällisesti. He ovat sellaisia ihmisiä joita yksinäisyys rikkoo, aivan kuten Norma Jean itsekin oli. Hän oli se nainen, joka eli ikuisessa roolissaan “tyhmänä blondina”, mutta jolla oli todellisuudessa paljon syvempi, pohtivampi ja itsestään paljon vaativa kääntöpuoli, jonka harvat ihmiset näkivät.

Emme aio paneutua siihen, miten tämä korvaamaton elokuvadiiva kuoli. Ihmiset ovat jo kirjoittaneet aiheesta runsaasti. Viimeaikaiset kirjat kuten “Marilyn Monroe: Case for Murder”, jonka toimittajat Richard Buskin ja Jay Margoli kirjoittivat, voivat antaa sinulle paljon tietoa aiheesta. Meitä kiinnostaa tällä hetkellä se, millainen psykologinen profiili luonnehti Marilynia itseään. Profiili, jonka sisin olemus johti hänen nimeään kantavaan oireyhtymään.

“Elämä – olen kummassakin suunnassasi. Elämä jossain määrin säilyy roikkuen alaspäin suurimmaksi osaksi, mutta on vahva kuin hämähäkinseitti tuulessa.”

– Marilyn Monroen runot –

Kirjassaan “The Marilyn Syndrome” lääkäri Elizabeth Macavoy toteaa, että ennen Marilynin fyysistä kuolemaa hän oli jo kuollut tyhjyyden ja yksinäisyyden vuoksi. Kaiken glamourin, valokeilojen ja kuuluisan esityksen Paljon onnea, herra presidentti, jonka hän lauloi hävyttömällä tavalla John F. Kennedylle, takana oli nainen, joka oli ollut palasina pitkään. Hän ymmärsi, että kaikki odottivat näkevänsä Hollywood-elokuvien onnellisuutta, mutta todellisuudessa (hänen todellisuudessaan) kaikki todella oli itsekkyyttä ja petosta.

Mikä on Marilyn Monroe -oireyhtymä?

Marilyn Monroe -oireyhtymä on muuttunut hyvin yleiseksi nykypäivänä. Se ilmenee näyttelijöissä, laulajissa ja yleisesti tietyn määrän sosiaalista menestystä saavuttaneissa kaikenlaisissa ihmisissä. Nämä ihmiset yleensä jättävät kaikkia muita varjoon viehättävyytensä, kauneutensa tai erityisen taitonsa avulla.

Kaikki rakastavat heitä, ihastelevat heitä ja haluavat olla heidän lähellään, tulla jopa osaksi heitä… Mutta todellisuudessa nämä ihmiset ovat suurimman osan ajasta vain työkaluja, nukkeja, joita muut ihmiset käyttävät alati kiivetäkseen sosiaalisia tikapuita ja parantaakseen imagoaan. He vain haluavat, että tämä kaikkien ihailema “säteilevä” henkilö on heidän lähellään. Ja “esinehenkilö” ei ymmärrä ensialkuun millaisia he ovat. Kaikkien huomion keskipisteenä oleminen aiheuttaa melkein riippuvuuden. Se on lohdullista ja ehdottomasti miellyttävää, varsinkin kun hänellä on hauras ja erittäin alhainen itsetunto.

Niinpä myös Marilynin tapauksessa kokonainen huomion puuska oli oikeastaan puhdistavaa traumaattisen lapsuuden ja lyhyeksi jääneen teini-iän jälkeen, mikä johti varhaisiin avioliittoihin. Mutta vähitellen hän alkoi ymmärtää jotain. Selviytyäkseen kameroiden, tuottajien ja elokuvaohjaajien maailmassa, hänen oli luotava itselleen rooli erittäin naiivisena naisena. Jonain huolettomana ja aina säteilevänä. Tämä oli kaikkien haluama kuva, sellainen, jolla myytiin lippuja ja johon kaikki rakastuivat.

Norma Jean loi tällaisen roolin täydellisesti, mutta kukaan ei koskaan antanut hänelle Oscaria mestarillisesta roolistaan Marilyn Monroena. Monet eivät tiedä, että hänen oli pakko jatkuvasti laskea älykkyytensä tasoa jotta hän selviytyisi Hollywoodissa ja tekisi naiiviudestaan onnistumisensa avaimen. Hän oli aina äärimmäisen huolellinen tuon lapsenkaltaisen äänensävyn kanssa, jota hän käytti ollakseen viettelevä ja muotoillakseen naista, joka ei ollut lainkaan hänen kaltaisensa…

Kadonnut itsetunto

Ihailua voittavan ja aina huomion keskipisteenä olevan sekä pysyvästi himoa osakseen saavan roolin luomisen vaarana on, että oma identiteetti lopulta hiipuu pois. Arthur Miller, Marilynin viimeinen aviomies, sanoi hänen olevan kuin “Dr. Jekyll ja Mr. Hyde”. Miller oli kenties yksi harvoista ihmisistä, jotka todella tunsivat Norman Jeanin toisen puolen. Sen puolen joka oli varautunut, yksinäinen ja pohdiskeleva, nainen, joka piti runojen kirjoittamisesta.

Millerin mukaan Marilynilla oli “vaisto runoudelle” ja hän oli erittäin taitava pääsemään siihen pisteeseen, missä hän oli. Mutta Miller sanoi myös, ettei hänessä ollut kyynisyyttä ja hän tarvitsi jonkun pitämään jalkojaan maassa. Se saattoi olla totta, mutta mikä Marilynilta todella puuttui, oli hyvä itsetunto.

“Vahva kuin hämähäkinseitti tuulessa – olen olemassa enemmän kimmeltävällä pakkasella.”

– Marilyn Monroen runot –

Mutta on syytä mainita, etteivät ne olleet hyviä aikoja. Testosteroni ja macho-kulttuuri hallitsivat elokuvamaailmaa. Marilyn itse yritti perustaa tuotantoyhtiön (Marilyn Monroe Productions), mutta se oli liian rohkeaa alalle ja häntä rangaistiin ankarasti tuon vuoksi ja sitä pidettiin jopa sylkäisynä vasten elokuvateollisuuden kasvoja. Joten kukistettuna hän palasi hiljaa takaisin rooliinsa naiivina naisena.

Marilyn Monroe -oireyhtymä kertoo meille, että roolin esittäminen selviytyäkseen ja saadakseen muut rakastamaan itseään vaativat kovan hinnan. Juuri nyt saatat yhä olla valokeilassa, tuntien iloa kaikesta siitä positiivisesta vahvistuksesta, mikä ruokkii itsetuntoasi. Mutta et itse asiassa ruoki itserakkauttasi vaan päinvastoin myrkytät sitä.

Sosiaalinen hyväksyntä ja menestys eivät aina tuo sinulle onnellisuutta. Useasti ne jättävät sinut tyhjäksi ja hitaasti sekä väistämättä kuluttavat sinut loppuun.