Mafalda: seitsemän sanontaa pohdittavaksi

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Raquel Lemos Rodríguez

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Mafalda on argentiinalaisen sarjakuvapiirtäjän Joaquín Salvador Lavadon (Quino) luomus. Mafalda on sarjakuvahahmo, joka on huolissaan ihmisyydestä. Mafaldan vinjetit, jotka Quino on piirtänyt hienosti, tarjoavat lukuisia opetuksia, jotka joskus naamioituvat tytön komiikan ja toisaalta viattomuuden taakse. Tässä artikkelissa jaamme joitain hyvin mielenkiintoisia lausahduksia Mafaldasta.

Ensin haluamme kuitenkin kertoa, että Mafaldasta on tullut niin suosittu, että hänelle on omistettu kaksi piirrossarjaa. On olemassa kirjakin, joka sisältää kaikki sarjakuvat.

Moderni elämä

“Voiko olla, että tässä modernissa elämässä on enemmän modernia kuin elämää?”

Tämä on yksi Mafaldan ensimmäisistä silmiä avaavista lauseista, joka on liiankin läsnä tämän päivän yhteiskunnassa. Edistyessämme todellakin tulemme modernimmaksi, mutta olemmeko tietoisia siitä, että menetämme siinä myös itsemme? Meidän on kysyttävä itseltämme, onko se, mitä saamme, arvokkaampaa kuin se, mitä menetämme?

Ei ole epäilystäkään siitä, että uusi teknologia helpottaa elämäämme. Nykyiset pakkomielteet muodin ja kehonkuvan suhteen ovat kuitenkin johtaneet siihen, että olemme päätyneet elämään, jossa aineelliset esineet päivittyvät pelottavalla nopeudella, mikä motivoi meitä keskittämään kaikki voimamme niiden hankkimiseen. Itse asiassa voisimme sanoa, että moderni maailma on täynnä keinotekoisia tarpeita, mikä tekee meistäkin jonkin verran keinotekoisia.

Näyttää siltä, että tiedämme kaiken modernisaatiosta, mutta entä elämä? Vaikuttaa siltä, että esittelytilan niin täynnä tarjouksia on saanut monet meistä unohtamaan olennaisen. Itse asiassa olemme lakanneet arvostamasta perusasioita. Sen sijaan pyrimme siihen, mikä antaa meille mahdollisuuden erottua joukosta tai olla trendissä. Tämä on modernia elämää.

Työskentele elääksesi, elä tehdäksesi työtä

“Työskentely elantonsa eteen on hienoa, mutta miksi ansaitsemasi elämä täytyy tuhlata työssä, jota teet elääksesi?”

Tämä on ikuinen dilemma. Teemmekö työtä elääksemme vai elämmekö tehdäksemme töitä? Emme voi kiistää, että rahaa tarvitaan. Mutta mikä on hinta, jonka maksamme näiden rahojen hankkimisesta? Todellakin, monet ihmiset ovat halukkaita työskentelemään yhä pidempiä työpäiviä, mikä tarkoittaa että heidän tulonsa kasvavat, vaikka he eivät sitä todellisuudessa tarvitsekaan.

Tämä on peruuttamatonta energiaa ja aikaa, jota emme saa takaisin. On hölmöä ansaita palkkaa ja sitten tuhlata se samaan. Se on paradoksi. Se saa meidät tuntemaan olomme orjiksi, ja siitä saa vain kielteisiä vaikutuksia.

Antakaamme vaistoillemme tilaa

“Sinun pitäisi viedä vaistosi ajoittain ulos kävelylle.”

Tiedämmekö todella, mitä vaisto on? Tämä kolmas Mafaldan lause viittaa tähän “tunteeseen”, jonka olemme unohtaneet, koska olemme alistaneet sen järjen hyväksi. Siksi, kun se puhuttelee meitä, tunnemme usein olomme liian kiusalliseksi käyttääksemme sitä.

Järkeistäminen ei kuitenkaan aina johda meitä oikealle tielle. Saatamme esimerkiksi tehdä päätöksen, joka perustuu päättelyyn, vaikka vaistomme huutavat meille, että se ei ole hyvä idea. Mitä meidän pitäisi tehdä? Meidän pitäisi punnita molempia vaihtoehtoja.

Meidän on muistettava, että joskus vaistomme toimii hälytyskellona, ja sen kuunteleminen voi pelastaa meidät tilanteesta, joka saattaa vahingoittaa meitä.

Maailma täynnä ihmisiä

“Näyttää siltä, että tässä maailmassa väestö kasvaa ja kasvaa, mutta ihmisiä on vähemmän.”

Mafalda tarkoittaa tässä sitä, että keskuudessamme on aina vain vähemmän solidaarisuutta, kiintymystä ja ymmärrystä. Meistä on tulossa kylmempiä ja individualistisempia, ja meillä on selvä taipumus matkia robotteja.

Piilotamme tunteemme, mikä vaikeuttaa muiden empatiantuntoa meitä kohtaan. Samoin tuolloin meidän on vaikea tuntea empatiaa muita kohtaan. Aika, jonka käytämme näyttöjen katseluun, on lisääntynyt huomattavasti. Aika, jonka käytämme ihmisten katselemiseen, on taas vähentynyt. Mafalda yrittää herättää meidät. Meidän on yritettävä palauttaa ihmisyytemme, se, jonka suuri osa meistä on unohtanut.

Ihmiset, jotka pidättelevät meitä

“Elämäsi menee eteenpäin, kun erotat itsesi ihmisistä, jotka pidättelevät sinua.”

Tämä lause kehottaa meitä pohtimaan ihmisiä, joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa. Ihmisiä, jotka tuomme elämäämme ja joille annamme erilaisia nimikkeitä, kuten “ystävä”, “kumppani”, “esimies” jne.

On monia ihmisiä, joiden kanssa meillä on myrkyllinen suhde syystä tai toisesta. Ihmisiä, jotka eivät anna meidän mennä eteenpäin, jotka aiheuttavat taakan, jotka rajoittavat meitä ja riistävät meiltä vapautemme. On tärkeää, että opimme katkaisemaan tällaiset suhteet. Meidän on todellakin aika ajoin hylättävä joitakin ihmissuhteita, ja antaa tilaa uusille.

Huoli kuluvista vuosista

“Mitä väliä vuosilla on? Tärkeintä on ymmärtää, että viime kädessä paras ikä on elossa oleminen.”

Tässä modernissa yhteiskunnassa elämässämme on jotakin, jonka kohtaamme uhkakuvien kera. Se on syntymäpäivien laskeminen. Pelkäämme sitä hetkeä, jona sydämemme lakkaa lyömästä. Kuolema on edelleen tabu, ja siitä puhutaan vasta kun se koskettaa meitä, esimerkiksi kun läheinen kuolee. Vasta sitten kohtaamme omat tunteemme. Lisäksi, kun tunnemme oman loppumme lähestyvän, meillä on tarve kirjoittaa omat viimeiset rivimme.

Näyttää siltä, että elämme elämäämme kääntäen selkämme omalle rajallisuudellemme. Teemme suunnitelmia kuin olisimme kuolemattomia. Siirrämme kuoleman syrjään sen sijaan, että katsoisimme sitä suoraan silmiin. Emme ymmärrä, että tällä tavalla me käännämme selkämme elämälle.

Uskallatko hymyillä?

“Aloita päivä hymyillen ja näet kuinka hauskaa on olla erilainen.”

Tässä Mafalda muistuttaa meitä siitä, kuinka pessimistisiä ja negatiivisia me ihmiset olemme. Kuinka monet kadulla, töissä tai perhejuhlissa tapaamasi ihmiset ovat ystävällisiä tai hymyilevät sinulle? Eivät varmaankaan monet. Mutta tielle osuu sitä vastoin monia, jotka valittavat kaikesta, uskovat olevansa elämän uhreja tai ovat yksinkertaisesti katkeria.

Mitä jos seuraisimme Mafaldan esimerkkiä, hymyilisimme ja olisimme erilaisia? Unohda hetkeksi yrittää matkia muita sopeutuaksesi joukkoon. Ajattele, kuinka sinun hymysi voi piristää niitäkin, joilla on huono päivä. Itse asiassa meidän pitäisi hymyillä aina kun voimme. Meillä on jo paljon tilaisuuksia olla hymyilemättä, silloin kun tunnemme itsemme surulliseksi tai haluamme itkeä.

Nämä Mafaldan lauseet eivät ainoastaan avaa silmiämme, vaan ne myös kutsuvat meitä pohtimaan. Emme yleensä huomaa sitä, mutta elämme automaattiohjauksella. Tämä estää meitä olemasta tietoisia jopa kaikkein ilmeisimmistä asioista. Mafalda yrittää kuitenkin herättää meidät sanonnoillaan.