Kuuletko sen, mitä ei sanota ääneen?
Kuvittele, että olet kahvilla ystäviesi kanssa, ja yhtäkkiä yksi heistä alkaa nauramaan katketakseen. Nauru vain yltyy ja yltyy, kunnes se tarttuu jokaiseen muuhunkin läsnäolijaan – ilman, että kukaan oikeastaan tietää naurun syytä. Nauru vain tarttuu kaikkiin.
On olemassa lukemattomia muitakin esimerkkejä siitä, kuinka tunteet tarttuvat toisiin ihmisiin. Kuvitellaanpa tilanne, jossa lapsia täynnä olevassa päiväkodissa yksi alkaa itkemään holtittomasti. Ei kestä kauaakaan, kun myös muut lapset yhtyvät itkukuoroon.
Me siirrämme tunteita toisiimme tavalla, joka tuntuu melkeinpä taianomaiselta. Tunteet ovat äärimmäisen tarttuvia ja tunnetilamme saattaa muuttua hämmästyttävän nopeasti ääripäästä toiseen. Tätä tapahtuu jatkuvasti ja joskus emme itse edes huomaa sitä.
Ihmisiä, joilla on kyky säädellä omia tunteitaan pidetään usein kaikkein miellyttävimpinä. He ovat niitä, jotka saavat myös meille hyvän olon vaikka vain tervehtimällä ja suomalla suuntaamme pienen hymyn.
On olemassa todisteita, jotka puhuvat sen puolesta, että ollessamme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa ja aistiessamme toisten ihmisten tunnetilat lihaksistomme mukautuu kuin itsestään hyvin samanlaiseen tilaan keskustelukumppanimme kanssa. Toisin sanoen, esimerkiksi mikäli toinen vilauttaa vienon hymyn keskustelun lomassa, huomaamme itsekin usein suupieliemme nousevan ylöspäin.
Psykologi John Cacioppon mukaan tällaisella toiminnalla haemme alitajuisesti eräänlaista läheisyyttä keskustelukumppanimme kanssa, jotta pystyisimme paremmin synkronoimaan omat tunteemme toisen senhetkiseen mielentilaan.
Kyse on ikään kuin yhteisestä sävellyksestä, jonka melodia ja harmonia riippuvat siitä, kuinka sovitamme liikkeemme toisiimme, millaisella etäisyydellä olemme toisistamme ja millainen on asentomme. Ja mitä paremmin molemmat “soittimet” on viritetty, sitä helpommin sekä positiiviset että negatiiviset tunteet tulevat esiin ja siirtyvät ihmisten välillä.
Lisäksi, mitä sitoutuneempia kaksi ihmistä on toisiinsa, sitä enemmän heidän tunnetilansa kulkevat käsi kädessä. Esimerkiksi mikäli kumppanimme on viikkojen ajan surullinen tai ärsyyntynyt, tarttuu tunnetila aivan varmuudella myös meihin – riippumatta siitä, onko meillä itsellämme varsinaista syytä vastaaviin tunteisiin. Cacioppon kaltaiset tutkijat esittävätkin, että yksi olennainen ihmissuhteen kestävyyden määrittävistä tekijöistä on se, kuinka hyvin osapuolet ymmärtävät toisiaan, ja kuinka hyvin he pystyvät myös näyttämään ymmärryksensä toiselle.
Ihmiset, jotka vaikuttavat mielestämme vahvoilta ovat useimmiten heitä, jotka ovat hyviä tunnistamaan muiden ihmisten tunnetilat sekä säätelemään omia tunteitaan. Toisen ihmisen motivointi on mahdollista vain, mikäli pystyy pääsemään samalle taajuudelle toisen ihmisen kanssa.
Tämä näkymätön, mutta hämmästyttävän vahva yhteys toisiimme on totisesti ihmisyyden uskomattomimpia piirteitä. Tiede tekee jatkuvasti uusia löytöjä, ja vaikuttaisi siltä, että viime vuosina on löydetty selitys myös tälle ilmiölle: peilisolut. Peilisolut ovat neuroneja, joiden tehtävä on reagoida havaitsemiimme liikkeisiin ja ovat syy sen takana, miksi esimerkiksi haukotus tuntuu tarttuvan ihmisestä toiseen.
Asiaa summatakseni, loppuun muutama sana Peter F. Druncerilta: “Todella myötätuntoiset ihmiset kuulevat jopa sen, mitä sanotaan hiljaisuudessa. Ja vuorovaikutuksessa kaikkein tärkeintä on kuulla se, mitä ei sanota ääneen.”
Kuvat: Ellerslie