Kuuden kuuluisan filosofin määritelmät onnellisuudesta

Onnellisuus on yksi vaikeimmin määriteltävissä olevista sanoista. Aivan kuten jokapäiväisessä elämässä löydämme tälle tunteelle tai olotilalle erilaisia määritelmiä, myös filosofiassa on erilaisia lähestymistapoja. Tässä artikkelissa annamme kuuden filosofin määritelmät onnellisuudesta.

“Onnelliset ovat poikkeus, jotka nauttivat viattomasti yksinkertaisesta onnellisuudestaan.”

-Baltasar Gracián-

1. Aristoteles ja metafyysinen

Aristoteleelle, merkittävimmälle metafyysiselle filosofille, onnellisuus oli kaikkien ihmisten korkein pyrkimys. Hänen näkökulmansa mukaan sen voi saavuttaa hyveillä. Toisin sanoen, jos viljelet suurimpia hyveitä, olet onnellinen.

Aristoteles osoitti, että onnellisuus on enemmänkin elämäntapa kuin tietty tila. Tämän elämäntavan ominaisuus on jatkuvasti harjoitella parasta, mitä jokaisella ihmisellä on. Hän väitti, että on välttämätöntä kehittää luonteen varovaisuutta ja eudaimonistista etiikkaa. Siksi hänen teesinsä onnellisuudesta tunnetaankin nimellä “eudaimonia”.

Aristoteles tarjosi filosofisen perustan, jolle kristillinen kirkko rakennettiin. Tästä syystä hänen ehdotuksensa ja juutalais-kristillisten uskontojen periaatteiden välillä on suuri samankaltaisuus.

2. Epikuros ja hedonistinen

Epikuros oli kreikkalainen filosofi, joka oli hyvin erilainen kuin metafyysikot. Hän ei uskonut, että onnellisuus tulee vain henkisestä maailmasta, vaan se on yhteydessä maallisempiin ulottuvuuksiin. Epikuros perusti “Onnellisuuden koulun” ja teki ideoistaan mielenkiintoisia johtopäätöksiä.

Epikuros esitti periaatteen, jonka mukaan tasapaino ja maltillisuus synnyttävät onnen. Tämä lähestymistapa ilmentyi erääseen hänen suurista mielipiteistään: “Mikään ei riitä sille, jolle riittävä on liian vähän”.

Hän katsoi, että rakkaudella ei ole juurikaan tekemistä onnellisuuden kanssa, mutta ystävyydellä on. Hän painotti myös ajatusta, että meidän ei pitäisi työskennellä materiaalisten esineiden hankkimiseksi, vaan rakkaudesta siihen, mitä teemme.

3. Kant ja onnellisuus velvollisuutena

Saksalainen filosofi Immanuel Kant ehdotti, että onnellisuus on yksi ihmisen korkeimmista velvollisuuksista. Tämän filosofin mukaan se perustuu luonteeseen ja etiikkaan, jolla ohjaamme käyttäytymistämme. Toisin sanoen onnellisuus on velvollisuus, mutta samalla tekojemme täytyy tehdä meistä sen arvoisen. Hän väitti, että “oman onnen varmistaminen on velvollisuus”.

4. Nietzsche ja onnellisuuden kritisointi

Nietzsche ajatteli, että rauhallinen ja huoleton elämä on keskinkertaisten ihmisten toive, sellaisten jotka eivät arvosta elämää enemmän. Hän piti onnellisuuden käsitettä “hyvinvointina”, suotuisten olosuhteiden tai onnenkantamoisen vuoksi. Hän piti sitä ohimenevänä tilana.

Onnellisuus oli hänen mielestään eräänlainen “ihanteellisen laiskuuden tila”. Toisin sanoen, ei ole huolta eikä pelkoa. Toisaalta hän piti sitä myös elintärkeänä voimana, taisteluhenkenä kaikkia vapautta ja itsevarmuutta rajoittavia esteitä vastaan.

Siksi Nietzschen mielestä olla onnellinen merkitsee kykyä koetella elinvoimaa, voittamalla vastoinkäymiset ja luomalla omaperäisiä elämäntapoja.

5. José Ortega y Gasset ja onnellisuus lähentymisenä

Ortega y Gasset uskoi, että onnellisuus muodostuu, kun “ennustettu elämä” ja “tehokas elämä” osuvat yhteen. Toisin sanoen, kun se, mitä haluat olla, sulautuu siihen, mitä todella olet.

“Jos kysymme itseltämme, mistä tämä onnellisuuden ihanteellinen hengentila koostuu, löydämme helposti ensimmäisen vastauksen: onnellisuus on löytää jotain, joka tyydyttää meidät täysin.

Tarkalleen ottaen tämä vastaus kysyy meiltä vain, mistä tämä subjektiivinen täyden tyytyväisyyden tila koostuu. Toisaalta, mitä objektiivisia ehtoja meillä on oltava, jotta se tyydyttää meidät.”

Siksi hän uskoi, että kaikilla ihmisillä on potentiaalia ja halu olla onnellinen. Tämä tarkoittaa, että jokainen määrittelee oman onnellisuuden määritelmänsä. Jos pystyt todella rakentamaan tuon määritelmän, olet autuaan onnellinen.

6. Slavoj Zizek ja onnellisuus paradoksina

Tämä slovenialainen filosofi on ehdottanut, että onnellisuus on mielipidekysymys eikä totuus. Hän pitää sitä kapitalististen arvojen tuotteena, jotka implisiittisesti lupaavat ikuista tyydytystä kulutuksen kautta.

Ihmisessä tyytymättömyys kuitenkin vallitsee, koska todellisuudessa me emme tiedä mitä haluamme. Me kaikki uskomme, että jos saavuttamme jotain (ostamme jotain, nostamme asemaamme jne.), olemme onnellisia. Todellisuudessa alitajuisesti se, mitä me haluamme saavuttaa, on kuitenkin jotain muuta. Siksi olemme tyytymättömiä.

Näiden kuuden filosofin määritelmät onnellisuudesta eroavat toisistaan melko paljon. Osaatko sanoa, mikä niistä kuulostaa sinun mielestäsi sopivimmalta?