Kuinka voimme oppia hyväksymään kuoleman?

On kummallista kuinka vaikeaa meidän on hyväksyä elämän totisin totuus, nimittäin kuolema. On kuitenkin loppujen lopuksi absoluuttinen totuus, että me kaikki kuolemme. Kukaan ei voi paeta tätä kohtaloa, mutta silti me vietämme suuren osan elämästämme yrittäen sivuuttaa sen. Jotkut ihmiset välttävät jopa kaikkia ajatuksia tai keskusteluita, jotka käsittelevät kuolemaa.

Mutta asiat eivät ole kuitenkaan aina olleet näin. Esimerkiksi muinaisessa Egyptissä kuolema oli päivittäinen huolenaihe. Faaraot ja aateliset, sekä myöskin orjat, kuluttivat huomattavan osan elämästään valmistautuen kuolemaa varten. Oli tapana, että valtaa omistavat miehet suunnittelivat ja valmistelivat suuria hautojaan paljon ennen kuolemaansa. He eivät uskoneet että elämä päättyisi fyysiseen kuolemaan.

”Nuku kuolema mielessäsi, ja nouse ylös mielessäsi ajatus siitä, että elämä on lyhyt.”

-Sananlasku-

Myöskin antiikin roomalaisilla oli tapoja jotka kertovat paljon siitä, mitä he ajattelivat kuolemasta. Kun suuret kenraalit saavuttivat sotilaallisia voittoja, he tulivat kaupunkiin keskellä kunnian katua. Kaikki ylistivät heitä.

Takana kulki orja, joka toisti näitä sanoja kenraalien korviin: ”memento mori.” Tämä tarkoittaa: ”muista, että kuolet.” He eivät halunneet joudattaa tuota hetkeä, vaan he halusivat vain muistuttaa kenraaleja siitä että mikään voitto ei ole niin suuri, että se sallisi heidän paeta kuolemaa.

Kuolema haluna ja tarkoituksena

Keskiaika oli uskonnollisen obskurantismin aikaa, ainakin lännessä. Maailma nähtiin Jumalan luomana ja kaikella tapahtuneella oli jokin jumalallisen logiikan tarkoitus. Kuolema oli vaihe, joka salli kohtaamisen Jumalan kanssa. Fyysinen elämä oli kuin eräänlaista alkusoittoa tuolle lopulliselle ja ikuiselle elämälle.

Eräs kirjoitus joka todella kuvaa tätä aikakautta, on Avilan Teresan runo “Vivo sin vivir en mi”. Ensimmäinen säe menee näin:

”Elän ilman että elän itsessäni

Ja näin toivon

että kuolen, sillä en kuole.”

Tämä kuvastaa näkemystä kuolemasta haluna. Mutta kyvyttömyys uskoa että ihmisen elämä päättyisi on sitkeästi läsnä tässä runossa. Kuvataan asia kuinka tahansa, kuoleman todellisuus hyväksyttiin täysin. Ihmisillä ei ollut vaikeuksia hyväksyä kuolemaa tosiasiana josta oli tarve puhua, ja mikä oli pidettävä mielessä. Sille annettiin symbolisia selityksiä ja se nähtiin asiana, jota varten tuli valmistautua.

Kuoleman hyväksyminen nykyaikana

Vuosien aikana tiede on romuttanut monet ihmisten kuvitelmat. Useita tieteen totuuksia vastustellaan monien ihmisten toimesta. Moderni aika toi mukanaan uuden tieteen kukoistuksen. Leonardo Da Vinci, joka oli tämän tieteen ajan kynnyksellä, uskalsi suorittaa ruumiinavauksia. Tämän seurauksena kuoleman yllä riippuva pyhä sädekehä alkoi rakoilla.

Sitten tulivat suuret tohtorit ja tiedemiehet, jotka alkoivat taistella kuolemaa vastaan. Tästä ongelmasta tuli tieteellinen, ei uskonnollinen. Yksi tämän uuden tiedon tarkoituksista oli pitkittää elämää, ja tämä nähtiin kaikkein korkeimpana hyvänä. Tunnustettiin myös että ihminen on kehittynyt nisäkäs, ja että biologian lait soveltuivat meihin samalla tavalla kuin muihinkin eläimiin.

Ensimmäistä kertaa eri ajattelijaryhmät lakkasivat uskomasta Jumalaan ja siihen, että tämän fyysisen elämän jälkeen olisi tiedossa jotain muuta. Syntyi erilaisia liikkeitä jotka ilmaisivat tätä, ja ne paljastivat vakavan turhautumisen elämä kohtaan. Nihilismi ja eksistentialismi ovat kaksi näistä liikkeistä. Näitä ajattelutapoja noudattavien asenne oli jossain pettymyksen ja kritiikin välillä.

Kuoleman kohtaaminen nykypäivänä

Teollinen vallankumous toi mukanaan massatuotannon ja ajatuksen siitä, että rajoja ei ole olemassa. Historian loppu oli julistettu ja alkoi ennennäkemätön teknologinen vallankumous. Askel asekeleelta me astuimme lyhytaikaisuuden ja kertakäyttöisyyden maailmaan… ne ovat lyhyitä elinkaaria, jotka päättyvät vain alkaakseen uudestaan. 

Ajatus kuolemasta on heikentynyt. Se alkoi kadota ihmisen pelkojen keskeltä. Pohdinta tästä aiheesta on korvattu melkein kokonaan työllä. Elämän nopea rytmi sallii nipinnapin meidän ajatella sitä kuinka me organisoimme seuraavan tuntimme, kuolemastamme puhumattakaan. Aivan kuin kuolemasta olisi tullut katastrofaalinen yllätys.

Kuoleman kieltäminen on niin voimakasta, että jotkut kieltäytyvät jopa suremasta silloin kun kuolema näyttää kasvonsa. He yrittävät päästä siitä yli nopeasti. He yrittävät palata rutiineihinsa niin pian kuin mahdollista, takaisin niihin tavallisiin huolenaiheisiin. He teeskentelevät että kuolema ei ole osa todellisuutta, tai että se on vähintään todella kaukainen todellisuus.

Ja mitä hyötyä on siitä, että ajattelemme kuolemaa? Miksi hyväksyä kuolema väistämättömänä totuutena? Nämä ovat kysymyksiä joita monet kysyvät. Vastaus löytyy masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka tunkeutuvat moniin ihmisiin. Ehkä jos me hyväksymme kuoleman, se voisi olla poikkeuksellinen tapa oppia kuinka todella elää elämää. Jos meillä kaikilla olisi korkeampi tietoisuus siitä että kaikki päättyy lopulta, meillä kaikilla voisi olla syy löytää merkitys tälle elämälle.