Kuinka siirtymät unen ja hereilläolon välillä syntyvät
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Elena Sanz
Emme tiedä kaikkea unen ja hereilläolon välisestä siirtymästä. Huolimatta siitä, että se on elintärkeä ja luonnollinen prosessi, joka tapahtuu joka päivä, monet ihmiset kärsivät muutoksista tässä siirtymässä.
Nämä sairaudet vaihtelevat unettomuudesta harvinaisempiin sairauksiin, kuten narkolepsiaan. Unen ja hereilläolon (ja päinvastoin) välisten siirtymien tiedostaminen voi auttaa meitä suunnittelemaan sopivia interventioita. Tämä parantaisi unihäiriöistä kärsivien elämänlaatua.
Jopa terveillä yksilöillä siirtymä unen ja hereilläolon välillä voi olla hankalaa. Esimerkiksi voi olla vaikea nukahtaa, ja sitten aamulla on vaikeaa aloittaa uusi päivä.
Nämä siirtymät tilasta toiseen ovat varsin merkittäviä. Luonnollisestikin tietoisuuden tilasi ja käyttäytymisesi ovat todella erilaisia silloin, kun olet hereillä ja kun olet unessa. Lisäksi aivosi toimivat eri tavoin.
Mitä me todella tiedämme näistä siirtymistä?
Kuinka siirtyminen hereilläolon ja unen välillä tapahtuu
Hermoston dynamiikka muuttuu huomattavasti valveillaolon ja unen välillä. Elektroenkefalogrammit mittaavat valveillaoloa epäsynkronoituna toimintana. Toisaalta uni nähdään synkronoituna hidasaaltotoimintana, mutta muutos tilasta toiseen ei kuitenkaan ole jyrkkä tai välitön.
Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka siirtyminen hereilläolon ja unen välillä tapahtuu. Havainnot viittaavat siihen, että paikallisia hitaita aaltoja ilmaantuu valveilla ollessa ja että unen hitaat aallot ovat harvoin globaaleja. Niiden esiintyvyys näyttää liittyvän kiihottumisen vähenemiseen. Siten, kun kolinerginen neuromodulaatio vähenee, ilmaantuu paikallisia hitaita aaltoja. Kun se vähenee edelleen, nämä hitaat aallot tulevat globaaleiksi.
Lisäksi eri aivoalueiden yhteys- ja hermoaktivaatiokuvioissa on löydetty eroja ja muutoksia toiminnallisessa konnektiivuudessa lepotilassa. Kun neuromodulaatio vähenee ja ensimmäiset hitaat aallot ilmestyvät, muutoksia ei havaita tässä suhteessa. Kun se pienenee entisestään (ja hitaista aalloista tulee globaaleja), toiminnallinen liitettävyys muuttuu ja lepotilan hermoverkot sulautuvat yhdeksi, laajasti synkronoiduksi verkoksi.
Tämä viittaa siihen, että siirtyminen valvetilasta uneen on asteittaista ja riippuu aivojen kemiallisista ja sähköisistä muutoksista. Useat välittäjäaineet, kuten GABA, melatoniini ja adenosiini, osallistuvat näihin prosesseihin.
Kuinka siirtyminen unen ja hereilläolon välillä tapahtuu
Myös siirtyminen unitilasta valvetilaan herättää suurta kiinnostusta. Tähän siirtymiseen liittyy monia kemiallisia prosesseja. Esimerkiksi norepinefriini, serotoniini ja histamiini tuottavat aivokuoren aktivaatiota ja edistävät vireys- ja hereilläolotilaa. Niiden polttojärjestelmien aktiivisuus laskee hitaiden aaltojen unen aikana ja vähenee edelleen REM-unen aikana.
Viimeaikaiset havainnot ovat korostaneet hypokretiinin roolia unenhallinnassa. Nature -lehdessä julkaistu tutkimus on osoittanut, kuinka tämä aine on perustavanlaatuinen siirtymisessä unesta valvetilaan ja että sillä on rooli heräämisen vakaudessa.
Hypokretiiniä tuottavat hermosolut (aivosolujen ryhmä) sijaitsevat lateraalisessa hypotalamuksessa. Yllä mainitussa tutkimuksessa todettiin, että niistä johtuva sähköinen aktiivisuus suosii heräämistä ja on välttämätöntä hereillä pysymisen kannalta.
Tutkimuksessa hiirten aivoissa oleviin kyseisiin hermosoluihin sovellettiin suoraa fotostimulaatiota, jolla varmistettiin, että se lisäsi todennäköisyyttä siirtyä hitaan aallon unesta tai REM-unesta valvetilaan. Lisäksi stimulaatio korkeammilla taajuuksilla vähensi hereilläoloaikaa, mikä johti nopeampaan heräämiseen.
Vahvistamalla suoran yhteyden näiden hermosolujen toiminnan ja unesta valvetilaan siirtymisen välillä, on ehdotettu, että ne voivat myös olla osallisena narkolepsiassa. Itse asiassa näiden hermosolujen toiminnan menetys tekisi mahdottomaksi ylläpitää kiihottumisen vakautta, mikä aiheuttaisi äkillisen unen tarpeen.
Unihäiriöiden ehkäisy
Yllä olevat havainnot ovat vain osa unen säätelyä koskevista havainnoista. Tästä aiheesta tarvitaan vielä lisää tutkimusta.
Lopuksi, aivojen toiminnan ymmärtäminen unen ja hereilläolon aikana helpottaa tehokkaampien interventioiden suunnittelua unihäiriöiden ratkaisemiseksi. Ottaen huomioon, että ne vaikuttavat moniin ihmisiin maailmanlaajuisesti, se on tehtävä, johon on kiinnitettävä huomiota kiireen vilkkaa.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Adamantidis, A. R., Zhang, F., Aravanis, A. M., Deisseroth, K., & De Lecea, L. (2007). Neural substrates of awakening probed with optogenetic control of hypocretin neurons. Nature, 450(7168), 420-424.
- Deco, G., Hagmann, P., Hudetz, A. G., & Tononi, G. (2014). Modeling resting-state functional networks when the cortex falls asleep: local and global changes. Cerebral cortex, 24(12), 3180-3194.
- Díaz-Negrillo, A. (2013). Bases bioquímicas implicadas en la regulación del sueño. Archivos de Neurociencias, 18(1), 42-50.
- Van Den Heuvel, M. P., & Hulshoff Pol, H. E. (2011). Exploración de la red cerebral: una revisión de la conectividad funcional en la RMf en estado de reposo. Psiquiatría biológica, 18(1), 28-41.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.