Konstruktivismi: kuinka rakennamme todellisuutemme?

3 minuuttia

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Filosofit ja tiedemiehet ovat jo pitkän aikaa kysyneet kuinka havaitsemme todellisuutemme ja kuinka saamme tietoa. Tässä artikkelissa aiomme kertoa yhdestä ajatustavasta, jossa konstruktivismia pidetään vastauksena näihin kysymyksiin. Konstruktivismi antaa meille mielenkiintoiset linssit psykologian opiskelua varten.

Ennen konstruktivismista puhumista meidän tulee tarkastella sen historiaa ja ymmärtää mistä se on peräisin. Pitääksemme asiat yksinkertaisina, yritämme esittää ongelman seuraavalla kahdella tavalla: tiedon saannin ja todellisuuden havaitsemisen taustojen avulla.

Kuinka saamme tietoa?

Mistä ideamme ja henkiset vetoomuksemme tulevat? Tämän kysymyksen selittävät klassiset teoriat jaetaan kahteen ryhmään: empirismiin ja synnynnäiseen tietoon.

Empirismi perustuu siihen lähtökohtaan, että kaikki tietomme syntyy kokemuksesta. Ympäristö antaa meille jopa pienimpiä ja yksinkertaisimpia ideoita, jotka aivomme myöhemmin vangitsevat, ja tapahtuu oppimista.

Tämän kannan oletuksena on se, että tieto on täysin meidän ulkopuolellamme ja välittyy meidän mieleemme. Se saattaa tulla muilta ihmisiltä tai itse todellisuudesta, jonka ihminen sitten kopioi. Empirismi on teoria, joka on erittäin johdonmukainen maalaisjärjen kanssa. Se on inspiroinut muita psykologian aloja, kuten käyttäytymisen tutkimista.

Synnynnäisyys syntyi siksi, koska empirismi vaikutti riittämättömältä. Pystyimme hyväksymään sen, että suuri osa tiedostamme saadaan ulkoisista lähteistä. On kuitenkin myös totta, että synnymme tiettyjen säännöksien kanssa, kuten käyttämällä hienostunutta kieltä samaistuaksemme muihin.

Synnynnäisyys alkaa siis siitä olettamuksesta, että on tietoa, jota ei saada kokemusten kautta. Tämä tieto – tai ohjelmointi – on erittäin tärkeää esimerkiksi kokemustemme järjestämiseksi (paikan, ajan ja numeroiden mukaan).

Synnynnäisyyden aiheuttamana ongelmana on kuitenkin se, että se on riittämätön selittämään kuinka tuo tieto syntyy. Se ei myöskään selitä sitä, miksi tietty tieto syntyy eri aikoina. Ennen kaikkea se ei selitä sitä, miksi yksilöiden välillä on eroavaisuuksia. Konstruktivismi pyrkii ratkaisemaan tämän ongelman yhdessä empirismin esittämien ongelmien kanssa.

Konstruktivismi alkaa sillä periaatteella, että tieto on todellisuuden ja yksilön välisen jatkuvan vuorovaikutuksen tulosta. Yksilö on kuin intuitiivinen tiedemies. Hän kerää tietoa todellisuudestaan ja luo tulkintoja ympäristöstään. Nämä tulkinnat auttavat meitä luomaan oman maailmamme ja ne perustuvat seuraaviin tulkintoihin.

Kuinka havaitsemme todellisuuden?

Tämä on myös ollut yksi suurimmista kysymyksistä ja siihen on esitetty monia mahdollisia ratkaisuja. Kaikista intuitiivisin ja historian ensimmäisenä esittämä vastaus on realismi. Tästä näkökulmasta katsoen ajattelemme, että saamme täydellisen kopion todellisuudesta. Näemme, kuulemme ja koskemme juuri sitä, mitä havaitsemme ja kaikki yksilöt havaitsevat sen samalla tavalla.

Realismi kompastui kuitenkin pian omiin jalkoihinsa. Monet filosofit tajusivat, että aistit eivät havaitse todellisuutta täydellisesti. Descartes ja Hume menivät niin pitkälle että he sanoivat, että on mahdollista että aistien takana ei ole todellisuutta. Tässä toinen mahdollinen ratkaisu: aistit antavat meille epätarkan kuvan todellisuudesta. Emme enää tarkkaile todellisuutta suoraan; tämän lähtökohdan mukaan näemme vain todellisuuden varjon.

Tässäkin tapauksessa pystymme näkemään puutteita viimeisessä selityksessä. Vaikka meillä onkin samat aistit, emme kuitenkaan kaikki havaitse samaa tilannetta samalla tavalla. Vaikuttaa siltä, että todellisuuden varjo muuttuu sitä katsovan yksilön mukaan. Se on hetki, jolloin konstruktivismi kertoo meille, että meidän havaintokykymme ei ole vain todellisuuden heijastusta, vaan jotakin paljon monimutkaisempaa.

Konstruktivismiteoriassa sanotaan, että aistit antavat meille tietoa todellisuudesta, mutta se on liian kaoottista aivoillemme. Jotta aivot voivat prosessoida tämän tiedon, niiden täytyy siis jäsennellä se. Aivot luokittelevat järjestelemättömän tiedon aiheyhteyksiin ja tulkintoihin. Todellisuus on siinä meidän saavuttamattomissamme.

Konstruktivismi ja sosiokonstruktivismi

Ytimekkäästi sanottuna voimme pitää konstruktivismia epistemologisena olettamuksena, jossa olemme havaintojemme aktiivisia edustajia, emmekä saa kirjaimellista kopiota maailmasta.

Me annamme sisällämme ja ulkopuolellamme olevalle maailmalle muodon havaintojemme kautta. Jos me kaikki olemme aktiivisia edustajia rakentamassa omaa todellisuuttamme, kuinka on mahdollista, että kaikilla ihmisillä on erittäin samankaltainen visio todellisuudesta?

Jotta löytäisimme vastauksen tähän, voimme kääntyä psykologi Vygotskyn ja hänen kulttuuriin perustuvan sosiokonstruktivismiteorian puoleen. Vaikka kaikki meistä rakentavatkin oman maailmansa, synnymme kaikki yhteiskuntaan ja kulttuuriin, jotka ohjaavat meitä.

Kun synnymme kulttuurin alaisena, ei se ainoastaan ohjaa meidän tulkintaamme, vaan myös antaa meille monia konstruktioita, joista voimme lainata asioita. Tätä puoltava todiste on se, että meidän todellisuutemme konstruktiot muistuttavat oman kulttuurimme ihmisiä enemmän kuin vieraista kulttuureista olevia ihmisiä.

Tämän kaiken alla piilevä johtopäätös on se, että kaikki ajatukset, tieto ja teoriat ovat sosiaalisia konstruktioita. Todellisuus on vierasta meille. Jopa fysiikan lait ovat osa sosiaalista konstruktiota ja ne ovat jakaneet kanssamme käsitteellisen kehyksen. Tässä mielessä tiedemiehet eivät enää selitä todellisuuden tapahtumia, vaan yhteiset todellisuuden konstruktion tapahtumat.

Nämä olettamukset ovat olleet tietyssä mielessä psykologian ja muiden tieteenalojen historian luoma vallankumous. Sosiokonstruktivismin johdosta monet psykologian alat ovat muuttaneet täysin ajattelutapansa ja laajentaneet näkökulmaansa. Kysymys kuuluukin: onko konstruktivismi oikea vastaus vai onko meillä vielä enemmän opittavaa?