Kolme asiaa, jotka opin masennuksesta

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Aivan kuin masennus olisi hukuttanut minut niin, että kaiken lopussa löysin itseni kylmästä ja pimeästä syvyyksissä olevassa hylsystä. Sieltä, yksinäisyyteni syvyyksistä, kuuntelin maailman muminaa. Kuulin jopa ne kuiskaukset, jotka tuomitsivat minut ”heikkouteni” takia, ja he käskivät minun piristyä, sillä elämä menee ohitsemme sujauksessa. Masennukseni kuitenkin kesti viisi vuotta, tarpeeksi oppiakseni kaiken mitä siitä mahdollisesti voi oppia. Tässä on minun henkilökohtainen todistukseni käskyistä ja kielloista hoitaessamme riivattua.

Yleensä heitä, jotka pääsevät yli mielisairauden tai minkä muun tahansa sairauden yli, kutsutaan sankareiksi. Ihmiset osoittavat suosiota heidän rohkeudelleen kohdata nuo vaikeat ajat. Mutta he, jotka joutuvat kokemaan näitä rankkoja aikoja tietävät, että heillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa kuin yksinkertaisesti olla vahva ja tehdä kaikkensa, että he eivät lankea kaikkien pahimmalle viholliselle: antautumiselle.

”Kipu ei ole sinun kärsimistäsi varten. Se on olemassa saadaksesi sinut tietoiseksi. Ja sitten kun saavutat tietoisuuden, kurjuus katoaa.”

-Osho-

Maailman terveysjärjestö (WHO) varoittaa meitä jatkuvasti, että masennushäiriöiden määrä lisääntyy joka vuosi. Nämä raportit eivät kuitenkaan kerro meille sitä, kuinka monet ihmiset onnistuvat pääsemään irti masennuksen surullisesta kuopasta.

Tämä johtuu eräästä asiasta, johon kiinnitettiin erityistä huomiota eräässä WHO:n kongressissa. Seitsemän kymmenestä masennuksesta kärsivästä ei saa tarvitsemaansa hoitoa. Masennuksen varjo tulee ja menee, ja silloin kun se osuu ihmisten kohdalle, he päätyvät yksinkertaisimpaan hoitoon: lääkkeisiin. Paras lähestymistapa olisi kuitenkin paljon kokonaisvaltaisempi, ottamalla huomioon laaja valikoima eri tekijöitä.

Mutta siitä tosiasiasta johtuen, että masennusta ei tavallisesti hoideta kunnolla, siitä tulee kutsumaton vieras joka tukahduttaa elämämme ja sotkee meidän mielemme. Se sulkee toivomme ikkunat ja myöskin verhot, jotta se saavuttaisi sen, mistä se kaikkein eniten saa nautintoa: Se yrittää tehdä meistä meidän omien kotiemme vankeja. Sellaiseen kaaokseen ei ole helppoa tuoda järjesstystä. Eikä sitä ole myöskään helppoa saada poistumaan tai vähentämään sen valtaa ja myrkkyä.

On kuitenkin mahdollista päästä kaikkein vaikeimmankin masennuksen yli, jos meillä on vain oikeat hoitomenetelmät käytettävissämme. Ja sitten kun pääsemme tuon masennuksen yli, se antaa meille tärkeän oppitunnin elämää varten.

1. Masennuksen häpeän poistaminen

Masennus jättää jälkeensä häpeää. Sillä ei ole mitään merkitystä, että elämme teknologian aikaa ja meillä on niin paljon tietoa käsiemme ulottuvissa. Millään tuolla ei ole väliä, sillä masennus on asia, josta ihmiset eivät tavallisesti puhu. Se ei ole helppo eikä mukava puheenaihe ja joskus se voi jopa olle todellinen tabu. Yksi tällaisista tabuista on esimerkiksi äidin synnytyksenjälkeinen masennus. Hän ei kykene selviytymään ja tuntee olemaan täysin kyvytön pitämään huolta vastasyntyneestä lapsestaan.

Kuinka ihmiset hänen ympärillään muka pystyvät ymmärtämään tätä kärsimystä, kun kaikkein ”luonnollisin” asiahan maailmassa on, että äidin olisi oltava onnellisempi kuin koskaan. Kaiken lisäksi, jos me nyt suorittaisimme tutkimuksen selvittääksemme mitä yleisö ajattelee masennuksesta, kaikkein todennäköisintä on, että he puhuisivat heikkoudesta ja luovuttamisesta.

Nämä täysin ennakkoluuloiset ja epäreilut näkemykset johtavat ihmiset olemaan oman hiljaisuutensa vankeja. He pelkäävät, että muut tuomitsevat heidät, eikä ketään ymmärrä heitä. Tällä tavalla saadaan aikaan eristäytyneisyyttä, sillä masennuksesta kärsivät ihmiset tuntevat olevansa väärinymmärrettyjä kuplan ulkopuolella jonka he ovat luoneet itselleen suojellakseen itseään.

Meidän kaikkien on tiedettävä, että masennus ei syrji ketään. Se voi vaikuttaa meihin kaikkiin sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta ja elämäntavoista riippumatta. Ja vielä yksi asia joka meidän tulisi ymmärtää, että kaikkein vahvimmilta näyttävillä ihmisillä on tapana vajota tähän pohjattomaan kuiluun. 

2. Masennus ei koskaan tule yksin

Masennus tuo yleensä mukanaan vieläkin vähemmän toivottuja seuralaisia: ahdistusta, paniikkihäiriöitä, stressiä. Monet ihmiset kuvaavat sitä kuin olisi lentokoneessa, joka on kohta putoamassa.

Sydämenlyönnit kiihtyvät, jatkuva pelko muuttaa heidät henkilöksi, joka ei kykene hallitsemaan omaa elämäänsä, henkilöksi, joka ei nuku melkein lainkaan tai nukkuu koko ajan, tai henkilöksi joka ei syö lähes lainkaan, tai sitten päinvastoin tuntee tyydyttämätöntä nälkää.

Jokainen henkilö kokee erityisiä oireita joka muodostaa pala palalta kuvan loputtomien vivahteiden ja katkerien kärsimysten kaleidoskooppiin. Ja sitten, melkein yhdessä yössä, henkilö päätyy ottamaan masennuslääkkeitä hoitaakseen masennustaan, betasalpaajia hidastaakseen nopeutuneita sydämenlyöntejään, ja muita lääkkeitä lievittääkseen pahoinvointia ja unilääkkeitä unenpuutteeseen.

3. Masennuksen hoito

Masennusta ei hoideta kuukaudessa tai kahdessa. Joskus masennuksen hoitoon tarvitaan useita vuosia. Jokainen kokee toipumisensa omalla tavallaan. Jokainen selviytyy yksinäisyyden kuoristaan omaan tahtiin. Se on kuin kodin löytäminen sen jälkeen, kun olemme olleet eksyksissä aavikolla, sokeana ympäriinsä kävellen, ilman karttaa tai kompassia, ilman voimia… ja ilman toivoa siitä, että enää koskaan voisimme karata tuota aavikkoa.

• Me opimme masennuksesta, mutta meidän myös unohdettava. Joskus meidän on jätettävä monia asioita taaksemme, muutettava tapojamme, arvioitava uudelleen tiettyjä elämän tavoitteita, ja ennen kaikkea unohdettava se vanha idea siitä, että ”minä voin tehdä mitä vain.”
• Tästä sairaudesta ylitse pääseminen auttaa meitä kehittämään paljon myötätuntoisemman sisäisen äänen. Ääni, joka on nyt oppinut sanomaan meille: ”Pysähdy. Anna itsellesi aikaa.” ” Älä ajattele tuollaista.” ”Ei ole tarvetta olla noin vaativa itsesi kanssa.”

”En halua olla vapaa vaaroista. Haluan vain rohkeutta kohdatakseni sen.”

-Marcel Proust-

Samalla tavoin, tämä myötätuntoisuus myös sallii meidän olla yhteydessä siihen mikä tulee sisältämme, ymmärtääksemme tarpeitamme ja rajojamme. Ja tietenkin sitä varten, että meillä on tarvittavat työkalut ”pitääksemme tuo masennuksen musta koira poissa,” kuten Winston Churchillkin on aikoinaan sanonut.

Jokainen meistä tulee pysyä lujana sen kanssa, joka meille toimii: kirjoittaminen, urheilu, käveleminen, lukeminen, jutteleminen ystäviemme kanssa. Nämä ovat strategioita joita meidän on harjoiteltava päivittäin. Emotionaalisesti positiiviset ja ja parantavat elämäntavat pitävät meidät pinnalla. Ne pelastavat meidät ja tuovat meidät lähemmäs sitä henkilöä, joka me haluamme olla: henkilö, joka voi taas hymyillä.