3 tapaa ehkäistä masennusta

29 marraskuu, 2017

Nykyään keskustellaan paljon masennuksesta, sen oireista ja siitä, kuinka se ilmenee. Siitä huolimatta, uskon että tärkeimmälle masennuksen osa-alueelle ei ole annettu tarpeeksi painoarvoa: se on ehkäistävissä. On itse asiassa olemassa tapoja, joilla ehkäistä masennusta.

Ei ole salaisuus, että masennusta ilmenee enenevässä määrin ympäri maailmaa. On olemassa satoja tutkimuksia jotka tukevat tätä väitettä. Itse asiassa, siitä on tullut asia, josta ihmiset keskustelevat niinkuin se olisi täysin normaalia. Ihmiset sanovat, “heräsin masentuneena”, ja siinä se. Ihan kuin siitä olisi tullut asia, joka ei ansaitse huomiota.

“Olen elänyt mahtavaa elämää. Olisinpa tajunnut sen aiemmin.”

Colette –

Vaikka se onkin tavallinen puheenaihe, monet ihmiset eivät ole täysin selvillä surullisuuden ja masennuksen eroavaisuuksista. Viimeisin ei ole normaalia, vaan enemmänkin olotila joka jatkuu tietyn aikaa ja vaatii tiettyjä toimenpiteitä, jotta siitä pääsee yli. Suru on tunne, masennus on sairaus. Ja kuten minkä tahansa sairauden kohdalla, tiettyjen toimenpiteiden avulla on mahdollista estää sitä puhkeamasta.

Tunnista omat tunteesi ehkäistäksesi masennusta

Ihmiset usein ilmaisevat tunteensa epätarkasti. Tämä ei ole kielellinen ongelma, vaan enimmäkseen ajatuksellinen ongelma. Monet meistä eivät näe tarpeeksi vaivaa tunnistaakseen ja määritelläkseen sen, mitä oikeasti tunnemme.

pullon sisässä on sydän

Totuus on, että tunteiden nimeäminen ja määritteleminen ei ole helppoa. Sen voi saavuttaa vain jatkuvalla vaivannäöllä. Se auttaa, jos yrittää kirjoittaa ylös tunteitaan, ja kuvailla niitä niiden luonnon selvittämiseksi. Oletko vihainen tai turhautunut? Oletko iloinen, vai olisiko kuvaavampi sana euforinen? Joskus erot ovat pieniä, mutta merkityksellisiä.

Jos opit tunnistamaan omat tunteesi, otat suuren askeleen eteenpäin masennuksen ehkäisemisessä. Tunnistaminen auttaa luomaan järjestystä mieleesi. Tämän seurauksena ymmärrät ongelmat helpommin, ja pystyt visualisoimaan ratkaisuja.  

Lisää empatiaa

Yksi avaintekijä masennuksen ehkäisemisessä on kehittää omaa empatiakykyään. Se on taito, jonka avulla voi ymmärtää toisten tunteita ja asettaa itsensä heidän asemaansa. Tämä puolestaan auttaa ymmärtämään todellisuutta jonkun toisen perspektiivistä: jonkun, joka on eri tilanteessa, jolla on eri kiinnostuksenkohteet, ja jolla on erilainen ajatusmaailma.

miten ehkäistä masennusta

Miten empatia auttaa ehkäisemään masennusta? Kun harjoittelet ymmärtämään toista ihmistä, lisää se myös myötätuntoa itseäsi kohtaan. Se auttaa sinua pääsemään pois oman pään sisästä ja näkemään maailman toisesta perspektiivistä. Ja se luonnollisesti tekee ihmissuhteista helpompia.

Empaattiset ihmiset ovat joustavampia ja vähemmän yksinäisiä. Tämä myös tarkoittaa sitä, että heillä on korkeampi sietokyky, ja tämän seurauksena he ovat vähemmän hankalia. Ihminen, jolle on kehittynyt empatiakykyä, ei yleensä putoa masennuksen kuiluun.

Opettele varmuutta kommunikointiin

Tapa jolla kommunikoit maailman kanssa, määrittelee yhteytesi maailmaan. Ei ole olemassa muuta tapaa tietää mitä toinen ajattelee tai tuntee, kuin kommunikointi. Se saattaa olla pelkkä ele, sanojen kanssa tai ilman. Artistinen ilmaisu on toinen kommunikoinnin muoto. Toisin sanoen, ihmiset kommunikoivat jatkuvasti.

kommunikointi kahden ihmisen välillä

Luotujen siteiden laatu riippuu kommunikointitavasta, vaikka se ei olisikaan tahallista. Jos olet hiljaa silloin kun sinulla olisi jotain sanottavaa, se johtaa hämmentymiseen, ei ymmärtämiseen. Kun sanot mitä haluat ilman että ajattelet seurauksia, se johtaa reaktioihin tylyä ja aggressiivista käytöstäsi kohtaan, ei viestisi ymmärtämiseen.

Varmalla kommunikoinnilla tarkoitetaan ajatusten ja tunteiden ilmaisua siten, että muut voivat aidosti ymmärtää sinua. Tämän sisäistäminen vaatii jatkuvaa harjoittelua. Tulee myös muistaa, että aina et voi hallita sitä, miten muut ymmärtävät asian. Siitä huolimatta, sinun tulee kommunikoida selkeästi, rauhallisesti, ja ajankohtaisella tavalla. Tekemällä näin, on varmempaa että tulet ymmärretyksi.

Tunteiden tunnistaminen, empatia ja varma kommunikointi ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Nämä kolme taitoa edistävät masennuksen ehkäisemistä. Ne eivät ilmaannu itsellään, ne ovat taitoja, joita sinun tulee hioa. Se ei ole helppoa, mutta se on sen arvoista. Vaivannäkösi heijastuu parempana mielenterveytenä sekä parempana elämänlaatuna.