Klüver–Bucyn oireyhtymä: pelon katoaminen

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Francisco Roballo

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Klüver–Bucyn oireyhtymä on äärimmäinen esimerkki siitä, kuinka hermoston muutos voi muuttaa täysin yksilön elämäntavan.

Kuvittele, että aivoissasi on osa, joka on vastuussa pelon ja hylkäämisen tunteesta. Kuvittele sitten, että tämä osa vahingoittuu, etkä enää pelkää mitään. Saatat ajatella, että “vau, se on varmasti mahtavaa”, mutta todellisuudessa näin ei ole. Vaikka kukaan ei pidä pelon kokemisesta, on se välttämätön tunne selviytymisemme kannalta.

Tämä tärkeä osa on nimeltään mantelitumake ja sen muutos tai poistaminen voi johtaa Klüver–Bucyn oireyhtymään. Tälle oireyhtymälle on ominaista pelon ja estojen katoaminen, mikä aiheuttaa muun muassa riskialtista käyttäytymistä, häiriöitä ruokavaliossa sekä häiriytynyttä seksuaalista aktiivisuutta.

Klüver–Bucyn oireyhtymä

Heinrich Klüver ja Paul Bucy tekivät tästä oireyhtymästä tunnetun ja siitä sen nimikin tulee. Lääkärit poistivat ohimolohkot reesusmakaki-apinoilta voidakseen tutkia niiden toimintaa. He löysivät jotakin huolestuttavaa. Käytännössä katsoen tämän rakenteen muutos aiheutti seuraavia oireita:

• Oraalinen käyttäytyminen. Apinat tunsivat tarvetta tutkia kaikkia esineitä suullaan, aivan kuin se olisi ainoa tapa sen tekemiseksi.
• Yliseksuaalisuus. Seksuaalinen käytös lisääntyi merkittävästi.
• Visuaalinen agnosia. Apinoiden oli vaikea tunnistaa esineitä tai ihmisiä näön avulla.
• Psyykkiset muutokset. Apinat olivat todella epämotivoituneita ja niiltä puuttuivat ilmeet. Pelon katoaminen oli epäilemättä kaikista merkittävin henkinen muutos. Ärsyke, joka olisi muutoin synnyttänyt kauhua, ei vaikuttanut laukaisevan mitään näissä apinoissa.

Klüver–Bucyn oireyhtymä ihmisillä

Vaikka ihmisten oireilu onkin melko samankaltaista, on kuitenkin joitakin eroja. Pakonomainen ja umpimähkäinen käytös luovat erityisen merkityksen ja sosiaalisessa käytöksessä tapahtuu merkittävä muutos. Tässä joitakin pääoireita, jotka voimme tunnistaa:

• Pelon katoaminen. Henkilöllä on taipumus toimia mahdollisesti haitallisen ärsykkeen kanssa, jota yleisesti ottaen opimme välttämään.
• Umpimähkäinen ruokavalio. Tällainen henkilö ei ainoastaan syö pakonomaisesti, vaan yrittää myös syödä vaarallisia aineita, kuten muovia tai ulostetta.
• Seksuaalinen käyttäytyminen. Seksuaalisuudella ei vaikuta olevan lainkaan rajoja. Tämä oireyhtymä lisää kaikenlaista seksuaalista aktiivisuutta ja vähentää merkittävästi estoja.
• Pakonomainen oraalinen käyttäytyminen. Tästä oireyhtymästä kärsivän ihmisen on taipumus arvioida kaikkea suullaan pakonomaisella tavalla.
• Estojen katoaminen. Tämä katoaminen vaikuttaa kaikkiin persoonallisuustasoihin, mutta se vaikuttaa myös visuaaliseen tasoon. Tällaisen yksilön on taipumus ylireagoida kaikkiin visuaalisiin ärsykkeisiin, aivan kuin niihin ei olisi lainkaan suodatusta.
• Tunnistamisen puuttuminen. Henkilö menettää kyvyn tunnistaa ystävät tai perheenjäsenet. Sen seurauksena yksilö ottaa asenteen, jollaista hänellä ei ikinä olisi, jos hän tunnistaisi tutun ihmisen.

Estojen katoaminen

Pelkoa ja torjuntaa kuvaillaan yleensä negatiivisiksi, ei-toivotuiksi tunteiksi. Sen lisäksi, että tämä uskomus on erittäin pinnallinen, on se myös merkityksetön biologisella ja kehityksellisellä tasolla. Pelko, torjunta ja estot ovat tunteita, jotka auttavat meitä olemaan toimivalla tavalla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Muutokset käytöksessä

Jos ihmiseltä puuttuu kyky olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa, voi sillä olla erittäin vakavat seuraukset. Klüver–Bucyn oireyhtymä on selkeä esimerkki tällaisesta tapauksesta. Itse asiassa kyseessä on yksilön kyvyttömyys vetää raja mielijohteidensa ja tekojensa välille, jotka vaikuttavat aiheuttavan näitä oireita. Klüver–Bucyn oireyhtymä myös pahenee yksilön kyvyttömyydestä tunnistaa ympärillä olevia ihmisiä; mikä puolestaan tekee ihmisestä kyvyttömän palauttaa takaisin muistoa henkisestä siteestä rakkaiden ihmisten kanssa.

Klüver–Bucyn oireyhtymän aiheuttamat muutokset elimistössä

Yllä mainituilla muutoksilla on niiden oma etiologiansa tiettyjen hermoston elimien muutoksen rakenteessa:

• Ohimolohko. Tämä lohko on vastuussa kielen tuottamisesta. Se luo myös linkin visuaalisen ärsykkeen ja muistojen tunnesisällön välille. Visuaalista agnosiaa esiintyy pääosin tämän rakenteen muutoksen takia.
• Mantelitumake. Mantelitumake on subkortikaalinen rakenne, joka on vastuussa tunteiden prosessoimisesta. Kun ärsykettä uhataan, mantelitumake aktivoituu ja johtaa taistele tai pakene -reaktioon. Kyseessä on perusmekanismi nisäkkäiden selviytymisen kannalta.
• Valkean aineen kasaantuminen. Siinä on lähinnä kyse aksoneiden keskityksestä, joiden tavoitteena on yhdistää eri hermoston osia subkortikaalisella tasolla. Sen muutos kiertää ärsykkeen ja tunnesisällön välistä olemassaolevaa muistia.

Klüver–Bucyn oireyhtymän aiheuttajat

Yllä mainitulla rakennemuutoksella voi olla eri syitä ja ilmaisutapoja. Niistä selvimmin erottuvia ovat:

• Infektio- tai virustaudit. Herpeattinen enkefaliitti ja aivotulehdus ovat niistä yleisimpiä. Syntyvä infektio tai tulehdus tuhoaa hermokudoksen.
• Vauriot. Esimerkiksi onnettomuuksien aiheuttamat traumaattiset aivovauriot. Yleensä vaurion täytyy olla vakava ja syvä, jotta se vaikuttaisi subkortikaaliseen rakenteeseen, kuten mantelitumakkeeseen. Siihen voivat johtaa myös leikkausvammat.
• Dementia. Klüver–Bucyn oireyhtymä liittyy yleensä Alzheimerin tautiin tai Pickin tautiin, joissa hermokudos rappeutuu subkortikaalisella tasolla ja voi vaikuttaa ohimolohkoon. Tällaisessa tapauksessa useimmat henkiset kyvyt heikentyvät.
• Kasvaimet. Kasvaimesta johtuva paine ja aineenvaihdunnallinen epätasapaino voivat johtaa vakaviin Klüver–Bucyn oireyhtymän oireisiin. Kasvaimet löydetään yleensä otsa-ohimolohkon alueelta.
• Epilepsia. Ohimolohkojen muutos sähköisellä tasolla voi johtaa yliaktiivisuuteen, joka vaikuttaa hermokudokseen, pääosin valkean aineen polkuihin.
• Aivohalvaus. Effuusion aiheuttamalla verenvuodolla on myös tärkeä osa tämän oireyhtymän etiologiassa.

Hoitokeinot

Klüver–Bucyn oireyhtymän hoito on vaikeaa ja rajoittunutta hermokudoksen palauttamiskyvyn puuttumisen takia. Useimmat hoidot vaativat lääkitystä, jotta ne voivat rauhoittaa huonoja käyttäytymisoireita.

Ensinnäkin varhaisen väliintulon tavoitteena on vähentää vaurioiden vaikutusta. Esimerkiksi aivohalvauksen aiheuttama verenvuoto voidaan yrittää peruuttaa. Tätä oireyhtymää on vaikeaa ennakoida, sillä käytökseen liittyvien vaurioiden seuraukset alkavat yleensä hienovaraisesti.

Neurotieteen ja kuntoutusmenetelmien edut parantavat myös tällaisten potilaiden elämänlaatua. Klüver–Bucyn oireyhtymä on selkeä esimerkki vaikutuksesta, joka hermoston muutoksella voi olla päivittäiseen elämään. Potilaan rakkaat kärsivät myös, sillä potilas ei tunnista heitä. Samasta syystä on myös tärkeää käyttää terapiaa apuna perheen ja ystävien parissa.