Kirjailija Eduardo Galeanon elämäkerta
Nimi Eduardo Galeano on synonyymi hyvälle kirjallisuudelle, yhteiskunnalliselle osallistumiselle ja etiikalle. Hänen teoksensa Latinalaisen Amerikan avoimet suonet on todellinen kirjallisuuden klassikko, joka on käännetty yli 20 kielelle.
Eduardo Galeanoa on mahdotonta luokitella mihinkään yhteen tyylilajiin. Hänen teoksissaan yhdistyvät usein todellisuus ja fiktio, ajattelu ja tunteminen. Itse asiassa Galeano on saanut tunnustusta “tunneajattelun kielen” keksimisestä, jolla viitataan tähän erityiseen objektiivisuuden ja subjektiivisuuden yhdistelmään.
Yksi mielenkiintoisimmista asioista Galeanossa on se, että hän oli itseoppinut älykkö. Hän ei koskaan saanut virallista ammattinimikettä, mutta hän ansaitsi kylläkin useita kunniatohtorin arvonimiä. Ehkäpä tästä syystä hänen teoksensa ovat niin vaikutusvaltaisia, sillä ne saivat inspiraatiota arjen havainnoista.
Montevideolainen kirjailija
Eduardo Galeano syntyi Montevideossa, Uruguayssa, 3. päivä syyskuuta vuonna 1940. Hänen syntymänimensä oli Eduardo Germán María Hughes Galeano, mutta hän piti ainoastaan äitinsä sukunimen. Hänen perheensä oli varakas ja syvästi katolinen.
Lapsuudessa Galeano uneksi olevansa isona joko pyhimys tai jalkapalloilija, kumpi tahansa tapahtuisikaan ensin. Mutta kun hän oli 14-vuotias, hän vei piirtämänsä sarjakuvan viikoittain ilmestyvään El Sol –sanomalehteen, joka osti sarjakuvan heti. Näin Galeanosta tuli sarjakuvapiirtäjä sosialistiseen sanomalehteen.
Kun Galeano oli 19-vuotias, hän kävi läpi eksistentiaalisen kriisin ja yritti itsemurhaa. Hän ei koskaan kertonut tarkasti miksi hän päätyi tuohon ratkaisuun, mutta kun hän palasi tajuihinsa koomasta, hänen elämänsä muuttui dramaattisesti. Tällöin hän alkoi esiintyä nimellä Eduardo Galeano ja kirjoittaa viikoittain ilmestyvään Marcha-sanomalehteen.
Eduardo Galeano maanpaossa
Vuonna 1973 Uruguayssa tehtiin sotilasvallankaappaus ja maa ajautui diktaatuurin alle. Galeano pidätettiin ja vangittiin hetkeksi ennen kuin hän pakeni Argentiinaan. 32-vuotiaana hän kirjoitti kuuluisan teoksensa Latinalaisen Amerikan avoimet suonet. Hän halusi kirjoittaa kirjan poliittisesta taloudesta, mutta kirjoittikin sen sijaan kiehtovan historiankirjan, josta on tullut Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden ikoni.
Tuohon mennessä Galeano oli mennyt naimisiin kahdesti ja saanut kolme lasta. Argentiinassa hän oli yksi viikoittain ilmestyvän Crisis –sanomalehden perustajista. Valitettavasti Argentiina ajautui diktaattorivallan alle vuonna 1976, ja Galeanon oli lähdettävä uudelleen maanpakoon. Juuri ennen lähtöään hän tapasi eräissä grillijuhlissa Helena Villagran, josta tuli hänen kumppaninsa seuraavien neljänkymmenen vuoden ajaksi.
Uruguayn, Argentiinan ja Chilen diktaattorivallat kielsivät Galeanon kirjat. Pian tämän jälkeen hän pakeni Espanjaan ja kirjoitti kuuluisan trilogiansa Tulen muistot. Hän sai inspiraatiota kreikkalaisesta runosta ja kirjoitti kirjat pieninä osina. Tarinan mukaan hän raapusti osan kirjojen luvuista lautasliinoille.
Eduardo Galeanon paluu Uruguayhin
Galeano pystyi lopulta palaamaan takaisin Uruguayhin vuonna 1985, kun diktaattorivalta kukistui. Perinteilleen uskollisena hän perusti viikkolehden nimeltä Brecha yhdessä Mario Benedettin ja muiden intellektuellien kanssa. Hän alkoi myös käydä säännöllisesti El Brasileirossa, yhdessä monista Montevideon runokahviloista. Hän istui aina samassa pöydässä ikkunan ääressä. El Brasileiro on olemassa yhä nykyäänkin, ja sen menun valikoimaan kuuluu “Café Galeano”, kirjailijan kunniaksi nimetty kahvi.
Galeano otti jälleen kerran osaa poliittisiin vasemmistoryhmiin. Vuonna 2004 hän osallistui ensimmäiseen vasemmiston voittoon Uruguayssa, kun Tabaré Váquez valittiin presidentiksi. Myöhemmin hän juhli Pepe Mujican nousua valtaan. Hän oli venezuelalaisen TV-kanavan Telesurin yksi neuvoa-antavan komitean jäsenistä ja kirjoitti viikoittain ilmestyviä kolumneja meksikolaiseen La Jornada –sanomalehteen.
Vuonna 2007 Galeanolla diagnosoitiin keuhkosyöpä, mistä syystä hän alkoi esiintyä vähemmän julkisuudessa. Galeano ei koskaan luottanut uuteen teknologiaan ja kirjoitti käsin kuolemaansa saakka. Hän ei hyväksynyt äärimmäistä rationalismia eikä autoritarismia. Eduardo Galeano kuoli huhtikuun 13. päivänä vuonna 2015 ollessaan 74-vuotias.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Chacón Ramírez, C. A., & Botero Herrera, D. A. (2016). Entre el miedo y el derecho al delirio: un decir desde los ninguneados de Eduardo Galeano. Hallazgos, 13(25).