Kärsiminen on opettanut minulle kuka olen

Kärsiminen on opettanut minulle kuka olen. Se on auttanut minua tutustumaan osiin itsessäni, joita en nähnyt tai hyväksynyt aiemmin. Olen aina toivonut, ettei elämässäni tapahtuisi koskaan mitään pahaa, mutta nyt ymmärrän toiveen olleen mahdoton.

Olemme kaikki kärsineet jollain tavalla. Olemme kulkeneet läpi olosuhteiden, jotka ovat jättäneet meihin jälkensä. Olosuhteiden, joita emme olisi halunneet kokea. Kenenkään elämä ei ole ainiaan ruusunpunaista, vaikka olosuhteista riippuen, se voi olla toisille helpompaa ja toisille vaikeampaa.

Sen sijaan että pyrkisimme välttämään kärsimystä, meidän tulisi oppia kokemaan kärsimys toisella tavalla. Meidän tulisi oppia käyttämään sitä kasvaaksemme ja rakentaaksemme itsemme uudelleen. Tästä syystä on usein tarpeen harjoittaa tiettyjä taitoja terapian turvissa.

Ei siis ole kysymys kärsimyksen välttelystä, vaan sen hyväksymisestä osana elämämme tarinaa; se on yksi luku, joka on johtanut siihen kuka olet tänään.

Terapia turvapaikkana

Psykologinen terapia tulisi ymmärtää turvapaikkana, jossa ketään ei tuomita. Terapiassa ei ole ehdottomia totuuksia, ja kaikki sanottu pysyy visusti ammattilaisten vaitiolovelvollisuuden turvissa. Vaitiolovelvollisuus voidaan rikkoa ainoastaan silloin, jos potilas on vaaraksi itselleen tai muille. Jossain tapauksissa vaitiolovelvollisuus voidaan rikkoa myös juridisissa toimenpiteissä.

Terapia on paikka vakaudelle silloin kun elämässäsi on vaikeaa. Tätä varten psykologit – yhdessä potilaan/asiakkaan kanssa – pyrkivät rakentamaan terapeuttisen liiton hoidon perustaksi.

Ainutlaatuinen, vakiintunut yhteys mahdollistaa luottamuksen ilmapiirin vahvistumisen. Luottamuksellinen ilmapiiri helpottaa piilossa olleiden pelkojen ja kärsimysten hoitoa. Ennen kuin voimme hankkia taitoja kohtaamaan ongelmiamme ja ryhtyä hoitamaan kärsimystämme, meillä on oltava riittävä luottamus puhua ilman pelkoa.

Tarkoitus ei ole alistaa itseään peloilla, vaan luoda vahva perusta kävellä niiden kanssa.

Anna kärsimykselle nimi

Kärsimyksen nimeäminen ei tarkoita diagnostisia leimoja. Monissa tapauksissa ei ole olemassa edes diagnoosia nimenomaiselle kokemuksellemme. Joskus kärsimyksemme syy voi olla niin ainutlaatuinen tai arkipäiväinen, että meidän on itse nimettävä se.

Jos nimi antaa kärsimykselle merkityksen, se on täysin riittävä. Se saattaa olla pimeä puoli, hermot, ehkäpä varjo – tai mitä ikinä haluatkaan sen olevan. Kärsimyksesi nimeä voidaan käyttää terapeuttisissa ympäristöissä määrittelemään sinulle jotakin ainutlaatuista ja yksilöllistä. Vaikka nimi olisi yleinen, sen merkitys voi silti olla erityinen.

Kärsimyksen nimeäminen auttaa määrittelemään ongelmaa, ja näin ollen myös muuttamaan sitä.

Annettuasi kärsimyksellesi nimen, se saa uuden merkityksen. Se voi lähteä yhteisöstä, tunteesta, ja muodostua joksikin selkeämmäksi. Joksikin, joka on alkanut ottaa muotoa ja joka voidaan selittää ja ymmärtää sekä sinun että psykologisi toimesta.

Sopeuta kokemuksesi toisella

Kun kärsimyksen alku on tapahtunut menneisyydessä eikä ole enää muutettavissa, järkevintä on sopeuttaa se osaksi elämäntarinaasi. Tämä ei ole helppoa, muttei myöskään mahdotonta.

Sopeuttaaksemme kärsimyksen, meidän tulee hyväksyä se. Meidän on hyväksyttävä se riippumatta siitä mitä tapahtui. Syyllisyyden tunne ei tällöin palvele tarkoitusta. Ei myöskään ole hyväksi siirtää syyllisyyttä toisille, sillä menneisyys on menneisyyttä eikä ole enää muutettavissa. Eheytymiseen vaadittava työ, kärsimyksen hyväksyminen, on mahtavaa. Mutta meidän tulee sallia pahan tapahtuvan ja hyväksyä se luonnollisena, jotta voimme rakentaa uutta itseämme.

Itsesi uudelleenrakentaminen on valtava askel, mutta samalla se johdattaa hyväksymään pimeän puolesi. Et enää tunne olevasi tyhjiö täynnä kipua tai taistele sisäisiä demonejasi vastaan. Rakenna itsesi ja hyväksy oppimasi; tapahtunut teki sinusta sen, kuka olet tänä päivänä.