Kaikki ei ole meille hyväksi

04 lokakuu, 2017
 

Ei kaikki ympärillämme ole merkityksellistä, eikä kaikki mitä kohtaamme meille hyväksi. Jokapäiväisessä elämässämme on tärkeätä soveltaa rajoja, emotionaalisia ja psykologisia suodattimia, jotka voivat estää meitä uhkaavat sisäiset myrkytystilat. Ne karkottavat sudet, jotka ovat pukeutuneet lammasten vaatteisiin ja virukset, joilla on kyky tuottaa ylikuormittumista, stressiä ja katkeria kokemuksia.

Kaikki nämä ulottuvuudet ovat tärkeitä, mutta eivät kuitenkaan tunnettuja tasapuolisuudestaan. Ymmärtääksemme paremmin kuinka näitä psykologisia sateenvarjoja käytetään päivittäisissä elämäntilanteissa, otetaan esimerkiksi vaikka uupumus. Kuten tiedämme, yleisin uupumisen muoto syntyy fyysisen rasituksen tuloksena. Kuitenkin – niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa – on olemassa toisenlainen uupumuksen muoto. Se on vielä tavanomaisempi keskimääräisen väestön keskuudessa ja luonteeltaan kroonisempi.

“Petokset voivat tappaa, mutta toivo sallii meidän elävän.”

-George Sand-

Puhumme tässä psyykkisestä uupumuksesta. Se on kykenevä luomaan meissä koko joukon psykosomaattisia oireita. Esimerkkejä näistä ovat niska-, selkä- ja päänsäryt sekä ruoansulatusvaikeudet. Monet yksinkertaisesti kuvaavat sitä sanoilla “burnout” tai “loppuunpalaminen.” Tällaisen psyykkisen uupumuksen kantaminen menee fyysisen kantokykymme ylitse, ja tekee meidät varovaisiksi. Se voi jopa johtaa kätkettyyn masennukseen, jota ei ole aina helppo edes diagnosoida.

 

Tällaisen konkreettisen todellisuuden alkuperä on jäljitetty siihen, että olemme varauksettoman avoimia kaikkien meitä kohtaavien ja ympäröivien asioiden suhteen. Mikäli emme aseta minkäänlaisia rajoja ja vetäydy kilpeemme kun jokin on epämiellyttävää, satuttaa tai aiheuttaa meille stressiä, koemme tappion sisäisessä maailmassamme. Näin me annamme apatian, lannistumisen ja turhautumisen selättää meidät.

Opimme keskittymään todellisuuteen uudella tavalla: suojautumalla.

Nainen sateenvarjon suojassa pilvien päällä

Avoimuus on erittäin yleinen ongelma

Avoimuudella on inhimillisessä käyttäytymisessä konkreettinen ja välttämätön tarkoitus: meidän on avauduttava ympäristöllemme oppiaksemme, integroidaksemme uutta tietoa todellisuuteemme ja selviytyäksemme. Meidän on opittava suodattamaan sitä mitä vastaanotamme toisilta, jotta kasvaisimme. Se on epäilemättä upeaa.

Joskus saamme juuri sen, mitä tarvitsemme. Mutta suljettu mieli tai jyrkät ajatusmallit eivät auta meitä etenemään tai saamaan tarvittavaa hyötyä uusista mahdollisuuksista tullaksemme onnellisiksi. Useimmiten meidän täytyy taistella omien aivojemme kanssa, jotka on ohjelmoitu vastaanottamaan. Ne ovat yhtä huokoiset kuin pesusieni, valmiina imemään itseensä kaiken ympäriltään.

 

Meidän aivomme eivät kuitenkaan vaistonvaraisesti mukaudu siihen, mitä tarvitsemme saavuttaaksemme psykologisen tasapainotilan. Tähän on kätkettynä haaste. Se, että olemme vastaanottavaisia, ei välttämättä johdakaan meitä henkilökohtaiseen kasvuun, vaan päinvastoin, tunne-elämän taantumisen tilaan. On mielenkiintoista muistuttaa itseämme määritelmästä, jota Albert Ellis, rationaalis-emotionaalisen käyttäytymisterapian (REBT) isä, kutsui “onnettomuuden kolmikoksi”.

vesipisara ja muurahainen

Ellisin mukaan sovellamme kolmen tyyppisiä irrationaalisia odotuksia päivittäisessä elämässämme. Nämä odotukset johtavat meidät toivottomaan klassiseen onnettomaan oloon.

Näiden irrationaalisten ajatusten mukaan “meidän pitäisi tehdä kaikki oikein” tai “kaikki kohtelevat minua tavalla, jolla haluan itseäni kohdeltavan”. On hyvä myös tiedostaa, että on olemassa huomionarvoinen kolmas aspekti “minulla ei ole mitään syytä kohdata asioita, jotka vaivaavat tai aiheuttavat minulle huolta.” Kun olemme vastaanottavaisuuden tilassa, lakkaamme kohtaamasta asioita, joista emme pidä. Aivan kuin suola ja vesi eivät liukene toisiinsa, niin nämäkään aspektit eivät sovi yhteen persoonamme kanssa.

 

Mikäli joku ei ole sinulle hyväksi, aseta rajat!

Kuinka pitkälle olet valmis joustamaan antamatta periksi siitä, kuka sinä olet? Mihin pisteeseen saakka olet valmis menemään antamatta toisten raahata sinua heidän henkilökohtaiseen maailmaansa? Kaikki ei ole sinulle hyväksi, eikä myöskään sen arvoista, että niistä tulisi osa elämääsi.

“Kaikella on rajansa, vain kekseliäisyytemme on rajatonta.”

-Rabindranath Tagore-

On elintärkeää, että opimme asettamaan oikeanlaisia henkilökohtaisia rajoja. Hahmottaaksesi, mitä tämä perusstrategia tarkoittaa henkilökohtaisen kasvumme osalta, visualisoikaamme hetkeksi lämmin sädehtivä kehä ympärillemme. Tuo alue, jonka sisällä olemme, suojaa meitä ulkomaailmalta. Se mahdollistaa yhteydet toisiin ilman tarvetta tulla osaksi heitä.

Ympyrä ja rajat

Tuolla maagisella ympyrällä on upea ominaisuus: se on joustava. Se mahdollistaa yhteyksien luomisen identiteettiämme kadottamatta. Se kasvaa meidän tiedostaessamme, että joku tai jokin antaa meille luvan kasvaa meitä vahingoittamatta.

Tämä on viisauden ja heltymättömyyden ympyrä. Kun jokin yrittää satuttaa meitä, me välittömästi vetäydymme. Tähän on syynä se, että puolustusjärjestelmämme on läheisessä yhteydessä arvoihimme, itsetuntoomme ja identiteettiimme. Jos jokin aiheuttaa vahinkoa, se jää ympyrän ulkopuolelle, ilman sen kummempaa analysointia. Nämä henkilökohtaiset rajat yleensä kehittyvät ensimmäisten elinvuosien ja teini-iän aikana. On kuitenkin yleistä, että eri elämäntilanteiden vaikutuksesta nämä rajat saattavat vahingoittua, ja väkivalloin murtua.

 

Tämä ei ole kuitenkaan kaiken loppu. On vielä aikaa korjata rajat, eheyttää niiden rikkoutuneet osat ja muodostaa uusi täydellinen ympyrä, joka on vahva ja voimakas. On aika muodostaa sellainen ympyrä, joka on tarpeeksi joustava tunnistaaksemme mikä on meille hyväksi, ja mitä on hyvä jättää kutsumatta sisään. Näin voimme jättää turhat rasitteet ulkopuolelle valheellisten ystävien, unelmien ja toivojen kera.

Meidän on opittava hyödyntämään puolustusjärjestelmäämme.