Jokainen olettamus vie meidät kauemmaksi todellisuudesta
“Tytöllä oli käsissään kaksi omenaa. Hänen äitinsä tuli hänen luokseen ja kysyi, josko hän voisi antaa hänelle toisen omenistaan.
Tyttö puraisi nopeasti ensin yhtä omenaa, ja sitten toista. Äidin hymy hyytyi, mutta hän yritti olla näyttämättä pettymystään. Tuon hetken jälkeen tytär antoi toisen omenan äidilleen ja sanoi: “Tässä äiti, tämä on näistä kahdesta makeampi.”
Kyseinen tarina kertoo siitä, kun ihminen olettaa jotakin ilman mitään todellista pohjaa tälle oletukselle. Voimme mennä niin pitkälle, että tuomitsemme täysin viattoman ja kiltin tytön, jonka tarkoitusperät ovat lopulta hyvin ystävälliset ja koskettavat.
Usein se, mitä näemme, ei ole todellisuus. Itse asiassa meidän kokemuksillamme tai tiedoillamme ei ole paljoakaan merkitystä. Meidän ei tulisi tuomita ja meidän tulisi aina antaa toiselle ihmiselle mahdollisuus selittää.
Pikaisten johtopäätösten vaarat
Ennakkoluulo tilanteita ja ihmisten käytöstä kohtaan voi johtaa suuriin pettymyksiin. Totuus on se, että se, joka odottaa, tulee pettymään. On mahdotonta paeta ennakkoluuloiltamme, mutta meidän tulisi oppia hallitsemaan niitä.
Joskus tunteemme estävät meitä näkemästä niiden todisteiden puutetta, joiden takia tuomitsemme sokeasti. Kun näin tapahtuu, meidän täytyy ottaa hieman aikaa saadaksemme etäisyyttä. Meidän täytyy ottaa hörppy toisesta informaation lähteestä, jonka ansiosta voimme paremmin ymmärtää, mitä todella tapahtuu.
Anteeksi pyytämisen tärkeys
Joskus ollessamme väärässä tai epäreiluja muita kohtaan olemme liian ylpeitä. Usein meidän on vaikea käsittää sitä, että olemme olleet väärässä ja että tekemämme virheet ovat aiheuttaneet väärinkäsityksiä.
Tämä voi johtaa vaurioituneisiin ihmissuhteisiin. Jos esimerkiksi aiemmin kertomamme tarinan äiti olisi suuttunut ja alkanut torumaan tytärtään, yksi tapa jolla tytär olisi saattanut reagoida, olisi ollut jättää omena antamatta äidilleen.
Yksi vakavimmista ennakkoluulojen aiheuttamista seurauksista on se, että se saattaa estää meitä näkemästä omia virheitämme ja pyytämästä anteeksi.
Kun näin tapahtuu, jäämme yleensä mielipahan ansaan. Kuinka usein olemme jättäneet pyytämättä anteeksi silloin, kun meidän olisi pitänyt niin tehdä? Ja toisaalta, kuinka usein olemme odottaneet selitystä tai anteeksipyyntöä meitä ennakkoluuloillaan satuttaneelta henkilöltä?
Muistamme varmasti useita tällaisia tilanteita. Olemme itse asiassa luultavasti menettäneet liian paljon toisiin kohdistuvien ennakkoluulojemme takia. Näin ajateltuna ylpeytemme aiheuttaa meille myös suuria menetyksiä.