Joen ylitys: vanha Zen-tarina

Kuten vanha Zen-tarina sanoo, oli kerran mestari joka oli vastuussa kahden oppilaansa koulutuksesta. Molemmat olivat erittäin hyviä oppilaita, epäitsekkäitä ja kurinalaisia. He molemmat halusivat kehittyä ja tulla itse Zen-mestareiksi. Joka päivä he tekivät kaikkensa sen saavuttamiseksi.

Mestari yritti ennen kaikkea istuttaa heihin ajatuksen irrallisuudesta. Zen-filosofiassa kiintymys on kärsimyksen ensisijainen lähde. Irrallisuus, eläminen ja muiden antaminen elää ovat tämän filosofian päätavoitteet. Tie irrallisuuteen on tie kohti rauhaa ja se on tärkeä onnellisuuden ainesosa.

“Lahjakkuuden laki, kuten todellisen onnellisuuden laki, on välinpitämättömyys.”

-José Martí-

Zen-tarina kertoo meille tarinan siitä, kuinka nämä kaksi nuorta oppilasta yrittivät kaikin tavoin olla vähemmän riippuvaisia ihmisistä ja asioista. He söivät vain sen verran kuin oli tarpeen. He jopa paastosivat joinakin päivinä ja tekivät sen mielellään. Heidän vaatteensa olivat pelkistetyt. Heidän huoneensa ja sänkynsä olivat vaatimattomia. Mikään näistä ei vaikuttanut heistä uhraukselta, sillä he yrittivät tulla paremmiksi.

Kävely joelle, joka muuttaa kaiken

Eräänä päivänä mestari pyysi kahta oppilastaan tulemaan hänen seurakseen läheiseen kylään. He olivat menossa viemään ruokaa kylään, sillä tämä kylä oli hyvin köyhä. Tarinassa kerrotaan, että molemmat oppilaat hyväksyivät hänen kutsunsa suurella innostuneisuudella. Itse asiassa he tarjoutuivat kantamaan erittäin raskaita koreja matkalla kylään. Kun he saapuivat kylään, he antoivat nöyrästi ruoan pois. He olivat iloisia voidessaan auttaa muita.

Kun oli aika palata kotiin, Zen-mestari pyysi heitä kävelemään läpi luostarin lähellä olevan metsän. Oli vielä aikaista ja kaikki kolme nauttivat kukkien kauneudesta, taivaasta ja eläimistä. Lähellä oli myös joki. Mikä voisi tuoda enemmän iloa heille kuin juominen kristallinkirkkaasta joesta?

He kävelivät yhdessä pitkän aikaa hiljaisuudessa. He nauttivat auringon ja tuulen tuomasta tunteesta kasvoillaan. He haistelivat kasveja ja kuuntelivat lintujen laulua. Hetken kuluttua he saapuivat joelle. He eivät pystyneet kuvittelemaankaan mitä he löytäisivät sieltä: kauniin naisen hymyilemässä heille.

Zen-tarinassa tapahtuu odottamaton käännös

Kaksi nuorta munkkia hämmentyivät tuon vieraan naisen kauneudesta. Hän oli kaunein nainen, jonka kumpikaan oli koskaan nähnyt. He molemmat hermostuivat kovin ja alkoivat kävellä. Ensin hitaasti ja sitten nopeammin. He kompastuivat ja kaatuivat. He unohtivat täysin mitä olivat tekemässä ja näkivät vain hänet.

Kun nainen näki kuinka sekaisin he menivät, hän hymyili heille flirttailevasti. Myöhemmin hän pyysi heitä viettelevällä äänellä auttamaan häntä ylittämään joen. Toinen nuorista riensi hänen avukseen. Hän otti naisen käsivarsilleen naisen katsoessa häntä ehdottavasti. Nuori munkki hymyili. Sitten hän ylitti joen ja laski naisen toiselle puolelle jokea. Hän palasi sinne minne oli jättänyt mestarinsa ja toisen munkin.

Mestari katsoi huolellisesti nuorta oppilastaan ja he jatkoivat matkaansa. Toinen munkki odotti uteliaana nähdäkseen mitä tulisi tapahtumaan. Hän katsoi mestaria ja toveriaan. Hän painoi huulensa yhteen, mutta ei sanonut mitään. He saapuivat luostariin hiljaisuudessa.

Opetus

Päivät kuluivat ja munkki odotti yhä. Hän ei ymmärtänyt miksi mestari ei ollut sanonut mitään hänen toverinsa epäasiallisesta käytöksestä. Kuinka oli mahdollista, että toinen munkki antautui naisen viehkeydelle ja auttoi häntä aivan mestarinsa edessä? Pelkkä sen ajatteleminen sai hänet suuttumaan.

Toinen munkki oli rauhallinen. Hän jatkoi säännöllisiä rutiineitaan, eikä edes huomannut oppilastoverinsa vihaa. Hänen välinsä mestarin kanssa olivat samat kuin aina ennenkin. Kumpikaan heistä ei koskaan maininnut kaunista naista. Hänen toverinsa viha vain jatkui. Yhtenä päivänä hän päätti, että hän ei kestänyt enää ja valitti mestarilleen.

“Kuinka on mahdollista, että et sanonut hänelle mitään, vaikka hän jätti sinut seisomaan joen reunalle mennäkseen flirttailemaan vieraan naisen kanssa? Etkö aio sanoa hänelle mitään? Miksi et toru häntä hänen itsekkyydestään ja harkitsemattomuudestaan? Miksi et rankaise häntä himoilleen antautumisesta?”, sanoi munkki mestarilleen.

Mestari istui katsellen oppilastaan hiljaisuudessa jonkin aikaa. Sitten hän sanoi jotakin, mitä munkki ei koskaan unohtaisi: “Sinun toverisi nosti naisen, auttoi hänet joen yli ja jätti hänet sinne. Sen sijaan sinä et ole pystynyt irtautumaan tästä. Et toveristasi, et naisesta, etkä joesta.”