Itsemurha, peruuttamaton tuska läheisille

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Alicia Garrido Martín

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2024

Itsemurha on aihe, josta vieläkin vaietaan mediassa ja jota vastaan yhteiskunta taistelee, myöskin hiljaa, joka päivä. Se on yksi äärimmäinen tabu, osittain kaikkien niiden tunteiden takia, joita nousee esiin tällaisen tragedian ilmetessä. Kun joku meille rakas ihminen päättää viedä itseltään hengen, sitä on usein vaikea ymmärtää, vaikka sitä kuinka kelaisi mielessään.

Heti kun mielemme alkaa prosessoida tapahtunutta, se täyttyy miljoonilla kysymyksillä, epäilyksillä ja muilla mahdollisilla vaihtoehdoilla, jotta sen ei tarvitsisi “sallia” tuollaista päätöstä. Sen hyväksyminen, että meille rakas ihminen päätti jättää meidät, on todella vaikea asia ihmisen ymmärtää. Sitä seuraava shokki voi kestää pitkään. Epäusko nousee esiin tässä synkkyydessä ja kestää kauan. Myös kieltämistä voi ilmetä. “Hän ei halunnut mennä, jotain on täytynyt tapahtua, sillä hän ei halunnut mennä. Ei, en usko sitä. Hän ei olisi halunnut jättää vanhempiaan tällä tavalla.”

Etsimme kaikkia mahdollisia selityksiä paitsi sitä, että läheisemme olisi päättänyt lähteä omasta tahdostaan. Kaikkia muita selityksiä paitsi sitä, että hän teki tietoisen päätöksen ja hyväksyi kaikki sen seuraukset. Jos mietimme näitä asioita, saatamme joutua sen tunteen valtaan ettei meillä ollut riittävästi merkitystä, jotta henkilö olisi halunnut jäädä toiselle puolelle, elämään. Tällöin ilmenee vihaa, koska tunnemme itsemme petetyiksi tai kohdelluiksi epäoikeudenmukaisesti. Tunnemme syyllisyyttä siitä, että emme tehneet enemmän, että emme merkinneet enemmän.

Sinä et saanut häntä haluamaan lähteä. Et ole syyllinen hänen haluunsa mennä, et ole vastuussa hänen itsemurhastaan. Nämä ovat sanat, jotka läheisten täytyy kuulla. Heidän on myös sisällytettävä nuo sanat omaan kertomukseensa tapahtuneesta ja verbalisoitava ne.

Suuri osa syyllisyydentunteesta johtuu siitä, ettemme “nähneet” varoitusmerkkejä, ettemme kyenneet estämään rakkaan menetystä. “Kuinka en voinut tajuta? Kaikki olisi ollut niin helppoa, jos olisin ollut hänen tukenaan. Sinä päivänä… sinä hetkenä.” Asetamme itsemme näin tilanteeseen, joka ei pidä lainkaan paikkaansa. Valitettavasti emme olisi voineet tehdä mitään enemmän. Henkilö, joka tuntee tarvetta lähteä koska hän ei enää kestä elossa olemisen tuskaa, löytää keinon lähteä milloin vain… Miten tahansa.

Viha ja vatvominen ovat hyvin tavallisia itsemurhan tehneen läheisille

Tämä on vaikea totuus hyväksyä itseään syyttelemättä ja tuntematta niin, ettei ole itse vastuussa kuolemasta. Se on sisäistä työtä, jota on tehtävä heti alusta asti ja joka on otettava vakavasti, sillä epäloogiset ja epärealistiset syyllisyydentunteet voivat tehdä tuskasta pidemmän ja vaikeamman.

Viha kuollutta kohtaan on myös hyvin yleinen, inhimillinen tunne. “Kuinka saatoit jättää minut tänne? Eikö hän ajatellut minua lainkaan ennen tekoaan?” Eräänlainen viha täyttää sisällämme olevan tyhjyyden. Viha jotakin selittämätöntä kohtaan on yksi vaikeimmista tunteista kohdistaa. Emme voi kohdistaa sitä keneenkään, sillä kukaan ei ole syyllinen.

“Epävarmuus on päivänkakkara, jonka terälehtien nyppimisestä ei koskaan tule loppua.”

-Mario Vargas Llosa-

Vatvominen on erottamaton seuralainen, kun olet käynyt läpi tällaisen kokemuksen. Kuinka kauan hän koki tuskaa? Oliko hänellä pienintäkään katumuksen hetkeä? Kärsikö hän? Ja sitten ikuinen, lannistava MIKSI. Se on eräänlainen ratkaisematon ongelma, jota ei voi helposti selvittää. Vaatii paljon sisäistä työtä kyetä elämään kokemuksen kanssa mieli hieman rauhallisempana.

Pelko siitä että se tulee tapahtumaan toiselle läheiselle, halvaannuttaa elämän

Pelkoakin ilmenee… Pelkoa siitä, että toinen läheinen tekee saman. Pelkoa siitä, että se syyllisyys jota jotkut meistä tuntevat, saattaisi olla sietämätöntä. Tuo pelko valtaa suuren osan elämästä. Ihminen yrittää ennakoida minkä tahansa pienen kärsimyksen siltä varalta, että se johtaa toiseen tragediaan.

Ja viimeisenä on asia, joka ei kuitenkaan ole yhtään vähemmän tärkeä… stigma. Leima, jonka monet perheet kokevat elämässään. Häpeä jota he tuntevat, koska he eivät “kyenneet estämään” tuota tragediaa. Hiljaisuus, jonka se luo. Valtava tabu, joka liittyy tällaisiin kuolemiin.

Nuo kaikki ovat luonnollisia ja täysin inhimillisiä tunteita, jotka heidän on analysoitava ja validoitava. On luonnollista tuntea kaikki nuo tunteet, mutta heidän on varmistettava, että he hankkiutuvat eroon kaikista epäloogisista syyllisyyden ja häpeän tunteista voidakseen vihdoin panna pisteen sille hiljaisuudelle, joka jäytää heidän sieluaan. Sillä heidän tarvitsee puhua, ilmaista itseään ja tuntea, etteivät he ole yksin.

Lähetämme kaiken tukemme niille ihmisille, joita läheisen itsemurha on koskettanut.