Itsekäs rakkaus: anna minulle kaikki ja vastineeksi en anna sinulle mitään

Abraham Maslow on sanonut, että kaikki itsekäs käytös ei ole negatiivista. Ei ainakaan ennen kuin ymmärrämme, millaiset motivaatiot ohjaavat ja määrittelevät itsekästä käytöstä. Näin ollen esimerkiksi se, että priorisoimme ja sijoitamme aikaa silloin tällöin itsellemme vastaa käyttäytymistä, joka ei ole pelkästään positiivista, vaan samalla tapa, jota suositellaan omaa itsetuntoa varten. Taasen itsekkyyden vastakkaisella ja pimeämmällä kääntöpuolella voimme nähdä sellaista käyttäytymistä, joka on samalla sekä hullua että vahingollista.

Erich Fromm oli yksi ensimmäisistä kirjailijoista, joka puhui teoksissaan nimenomaan itsekkäästä rakkaudesta. Tämän The Fear of Freedom- ja The Art of Loving -kirjojen tekijän mukaan on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka näkevät ihmissuhteet selkeänä välineellisenä skenaariona, joka on suunnattu ottamaan ja vastaanottamaan. Tällaiset ihmiset ovat niin miehiä kuin naisia, jotka eivät kykene näkemään kallisarvoista henkilökohtaista sfääriään kauemmas.

“Itsekkyys ei ole sitä kun elää niin kuin haluaa, vaan se on sitä kun pyytää muita elämään niin kuin haluaa.”

-Oscar Wilde-

Itsekäs rakkaus, viides ratsumies

Kun Washingtonin yliopiston psykologi John Gottman julkaisi kuuluisan teoriansa neljästä avioeron ennustavasta hevosmiehestä, hän jätti huomiotta itsekkään rakkauden ulottuvuuden. Teoriassaan hän puhui, kuinka parisuhteen suurimpia vaaroja ovat välinpitämättömyys, puolustautuva asenne, kritiikki ja halveksunta.

Voimme kuitenkin sanoa, että myös itsekkyys voisi nousta parisuhteen viidenneksi tuhoisaksi ratsumieheksi. Todellisuudessa tohtori Gottman ei kuitenkaan sisällyttänyt teoriaansa itsekkyyden elementtiä yksinoikeudelliseksi ihmissuhteiden tuhoa ennustavaksi tekijäksi, sillä tämä ulottuvuus itsessään jo yhdistyy jokaiseen edellä mainittuun ulottuvuuteen. Sellainen ihminen, joka kritisoi, loukkaa ja halveksii toista tai välttelee vastuuta kertoo paljon itsekkyydestä, ja tämä on enemmän kuin ilmeistä.

Vaikkakin, niin itsestäänselvältä kuin se saattaakin tuntua, emme aina näe sitä tulevan. Kuten me kaikki hyvin jo tiedämme, on aikoja, jolloin rakkaus sattuu ja se sattuu, koska rakkauden alkuaskeleilla meillä on tapana olla hyvin sokeita. Suurin osa meistä on jossain vaiheessa elämäänsä riskeerannut kaiken toisen vuoksi. Olemme heittäneet itsemme likoon ratsuväen tavoin sen täydelliseltä ja kiehtovalta vaikuttavan ihmisen takia. Ja kaikki tämä vain sen takia, että syöksyisimme tunteiden kuiluun, sillä itsekäs ihminen osaa olla hämmentävä petkuttaja, jolloin hänen loitsuunsa on helppo kietoutua.

Sinä hetkenä, kun itsekäs ihminen on jo saanut “antajan” loitsunsa alle, alkaa hän käyttää kumppaniaan hyödykseen ja paljastaa todelliset kasvonsa. Tällainen ihminen osaa käyttää hyväkseen tunteellista kiristystä ja manipulointia tullakseen kuin mustaksi aukoksi, joka ahmaisee kaiken sisäänsä. Ja tällainen ihminen ei palauta mitään, mitä hän pyytää ja ottaa, sillä itsekkyydellä ei ole muuta tarjottavaa kuin puutteita ja pettymyksiä.

Itsekkäät ihmiset eivät rakasta, koska he eivät osaa rakastaa itseään

Tämä lause voi vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta sitä kannattaa pohtia muutaman sekunnin ajan: itsekäs rakkaus syntyy kyvyttömyydestä rakastaa itseään. Kuinka tämä sitten on mahdollista? Olemme niin tottuneita pitämään itsestäänselvyytenä sitä ajatusta, että itsekkyys, kuten myös narsismi, vastaa aina sitä persoonallisuusprofiilia, jossa ihminen rakastaa vain itseään. Juuri tämän vuoksi emme aina kykene ymmärtämään tämän käytöksen taakse piilotettua todellisuutta.

Kuten Erich Fromm kirjassaan The Art of Loving huomauttaa, itsekäs ihminen itse asiassa inhoaa itseään. Häneltä ei löydy ollenkaan omaa rakkautta, hän on turhautunut ja niin täynnä tarpeita, että hän käyttää hyväksi ihmissuhteita saadakseen tarvitsemansa.

“Itsekäs ihminen ei rakasta itseään liikaa, vaan liian vähän; itse asiassa hän vihaa itseään. Tällainen kiintymyksen ja itsestä huolehtimisen puute, joka ei ole muuta kuin tuottavuuden puutteen ilmaus, tekee hänestä tyhjän ja turhautuneen ihmisen. Tällainen ihminen tuntee välttämätöntä onnetonta oloa ja kiihkeää huolestuneisuutta siitä, kuinka repiä elämästään tyydytyksiä, joita hän itse kieltää saamasta.”

-Erich Fromm-

Itsekäs kumppani ei osaa rakastaa itseään ja reklamoi muille niitä asioita, joita häneltä puuttuu

Muutama vuosi sitten New Yorkin osavaltion yliopiston psykologian laitos julkaisi erittäin paljastavan tutkimuksen. Tässä tutkimuksessa altruistista käyttäytymistä verrattiin itsekkyyteen. Jos jokin jäi selväksi oli se, että altruistiset ihmiset tuntevat olevansa henkilökohtaisesti ja tunnepohjaisesti tyytyväisempiä. Tällaiset ihmiset antavat odottamatta saavansa jotain vastineeksi. He tarjoavat aikaansa ja resurssejaan muille vapaasti, sillä tämä spontaani teko saa heidät tuntemaan olonsa hyväksi.

Itsekäs ihminen taas reklamoi muille sitä, mitä hänellä ei ole. Hän ei voi (tai halua) tarjota ympärillään oleville ihmisille mitään, sillä ainoa asia, mitä häneltä löytyy, on silkkaa puutetta. Tällaisella ihmisellä ei ole itsetuntoa, ei rakkautta itseään kohtaan eikä itseluottamusta. Itsekäs rakkaus on siis vähän muutakin kuin pelkkä “karhun ansa”, jossa yrität vangita jonkun tarpeeksi kunnollisen ihmisen palvellakseen sinua omistautuneena apulaisena.

Kuten voimme nähdä, itsekkäiden ihmisten käytös tunnepohjaisissa suhteissa on niin myrkyllistä kuin kivuliastakin. Tämä muistuttaa meitä jälleen kerran tästä pääomaperiaatteesta ihmissuhteissa: itsensä rakastaminen on avain toisten rakastamiseen. Tämän vuoksi meidän tulisi myös oppia käyttämään itsekkyyttä oikealla ja terveellä tavalla, sillä epäterve itsekkyys on kuin laiva ilman purjeita: se ei koskaan tule johtamaan hyvään päämäärään.