Irti päästämisen taito

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Elämässä tulee hetki, jolloin opitaan päästämään irti tietyistä unelmista, ystävyyssuhteista tai rakastajista jotka yhteen aikaan merkitsivät kaikkea. Teemme sen kuitenkin tietäen, että tärkeät asiat tulevat takaisin. Mahdollisesti erilaisten kasvojen ja vilpittömämpien hymyjen kanssa. Tuo raikas tuulahdus sallii meidän aloittaa alusta uudestaan ja uudestaan.

On mielenkiintoista kuinka lastenkirjallisuuden maailmassa meille tarjotaan henkilökohtaisen kasvun oppitunteja. Niitä olisi hyvä miettiä useamminkin. Yksi tällaisista esimerkeistä on Lyman Frank Baumin kirjoittama “Ihmemaa Oz”. Tässä unohtumattomassa kirjallisuuden teoksessa tavataan nuori tyttö, jonka voimakas myrsky pyyhkäisee mukanaan uuteen ja tuntemattomaan maailmaan.

“En voi palata eiliseen, koska olen jo eri ihminen”

–Lewis Carroll-

Siitä hetkestä lähtien kun Dorothy saapuu Ozin ihmemaahan, hän miettii vain yhtä asiaa: kotiin palaamista. Hänen ensimmäinen pelkonsa tässä uudessa ja kauhistuttavassa tilanteessa pienenee hetki hetkeltä kiitos hänen uusien ja omituisten ystäviensä, hopeakenkien ja hyvin konkreettisen päämäärän: löytää Ozin velho ja pyytää tätä lähettämään hänet takaisin kotiin. Saavuttaakseen tämän, hänen täytyy vain seurata keltaista tiilipolkua.

Monien seikkailujen ja epäonnistumisten jälkeen tämä nuori päähenkilö tajuaa, että todellisuudessa kyky palata kotiin oli aina siellä, hänen sisällään. Hänen kiehtova matkansa on kuitenkin avainasemassa hänen henkilökohtaisten vahvuuksien heräämisessä yksi kerrallaan sekä verrattoman rohkeuden löytämisessä, jota jokaisella meistä on pieni osa itsessämme.

Eksyminen ja kauas tavalliselta polultamme poikkeaminen ei olekaan niin paha asia kuin miltä se aluksi näyttää. Tietyistä asioista, ihmisistä, projekteista ja tavoitteista irti päästäminen ei ole maailmanloppu. Loppujen lopuksi se mikä merkitsee, on ottamamme askeleet sekä kaikki mitä opimme. Vain tällä tavalla voimme antaa sen palata takaisin, jonka tarvitseekin palata, samalla kun etenemme tätä henkilökohtaisen kasvumme keltaista tiilipolkua pitkin – tai “kultaista keskitietä”, kuten buddhalaisuudessa sanotaan.

Se, minkä pitää palata meille, palaa omalla ajallaan ja omassa paikassa. Sillä välin harjoittelemme irti päästämistä.

Andrea on insinööri. Hän on luonut hienostuneita ja omaperäisiä kulkuvälineitä lemmikkieläimille, jotka voidaan mukauttaa autojen takapenkille ja jotka takaavat täydellisen turvallisuuden ja mukavuuden kotieläimille. Joka kerta kun hän esittää suunnitelmansa liikeihmisille, hän kertoo että hänen ideansa pelastaisi lukemattomien eläinten hengen. Niiden, jotka kuolevat onnettomuuksissa turvallisuuden puutteen vuoksi.

Tähän mennessä vain yksi henkilö on kiinnostunut Andrean ideasta, mutta alkuperäisen myöntävän vastauksen jälkeen yritys vetäytyi sanoen ettei hanke ole toteutettavissa. Meidän päähenkilömme ei kuitenkaan ole luovuttanut. Hän ei anna periksi eikä hän ole sallinut yhdenkään unelmansa murentua. Andrea ymmärtää, että hänen täytyy jatkaa työskentelemistä. Hän on sanonut itselleen, että ehkä hänen täytyy etsiä edullisempia, mutta kuitenkin yhtä turvallisia materiaaleja tai etsiä muita markkinoita, esitellä ideaansa ulkomailla ja niin edelleen…  

Hän tietää, että tilaisuuksia tulee, mutta ne tulevat omalla ajallaan ja omassa paikassaan. Hän luottaa täysin siihen, että useammat ihmiset ja järjestöt kiinnostuvat hänen suunnitelmastaan. Siitä syystä hän jatkaa aikansa, ideansa ja vaivannäkönsä käyttämistä hankkeeseensa joka ikinen päivä. Kaikista todennäköisin skenaario on se, että tästä nuoresta insinööristä tulee menestyvä ennemmin tai myöhemmin. Kuten filosofi Jose Antonio Marina sanoo, lahjakkuus on toiminnallista älykkyyttä. Vaikka joskus ajattelemme, että kaikki on menetetty, on keltainen tiilipolku aina olemassa, aivan edessämme. 

Häviämisellä, kielteisen vastauksen saamisella, epäonnistumisella, samaan kiveen kolmesti kompastumisella tai jopa maailman vähiten itselleen sopivaan henkilöön rakastumisella on kaikella tarkoituksensa: opetuksen saaminen. Kaikki nämä kuopat tiellä tarkoittavat sitä, että meidän täytyy parantaa elämäntarkoituksemme voimaa, koska myrskyn jälkeen paistaa aina aurinko sekä tulee tarve punoa henkilökohtaisia päämääriä, jotka ovat kauniimpia, arvostetumpia, vahvempia ja ennen kaikkea vastustuskykyisempiä.

Ennemmin tai myöhemmin tilaisuudet tulevat takaisin ja kun ne tulevat, me olemme täysin valmiita.

Irti päästämisen jälkeen, kaikki mikä tulee takaisin, tulee takaisin eri tavalla.

Tähdet ovat niin kaukana meistä, että jopa niistä kaikista läheisimpien valolla kestää vuosia saavuttaa pieni planeettamme. Joskus kuitenkin unohdamme sen. On iltoja, jolloin ihastellen osoitamme niitä yksitellen, unohtaen että monet niistä eivät enää ole olemassa, että ne räjähtivät kauan aikaa sitten leviten kosmisen tyhjiön avaruuspölyyn.

“Älä mene ulos, palaa itseesi. Totuus on ihmisen sisällä.”

-Saint Augustine-

Tiedämme, että kaikki joka palaa takaisin ei ole aitoa, kuten tähtien valo. Joskus menetämme rakkauden ja odotamme parempaa, kirkkaampaa, intohimoisempaa ja romanttisempaa rakkautta. Toisinaan taas annamme tilaisuuden karata ja odotamme saman onnen tulevan niin pian kuin mahdollista, aivan silmänräpäyksessä. Kuitenkaan mikään ei tapahdu niin nopeasti kuin toivomme tai tavalla, jolla unelmoimme sen tapahtuvan.

Meidän täytyy olla kärsivällisiä ja muistaa, että asiat ehdottomasti palaavat, mutta aina eri tavalla. Ehkä rakkaus tulee taas, mutta se on rauhallisempaa ja rikkaampaa. Tai toinen tilaisuus tulee, joka ei ole aivan yhtä katseenvangitsevaa ja loistavaa, mutta joka tuo mukanaan enemmän etuja.

On kyse vastaanottavaisena olemisesta sekä samanlaisten hopeakenkien jalkaan laittamisesta kuin Ihmemaa Ozin Dorothyn käyttämät. Vaikka elokuvat uskottelevatkin niiden kenkien olevan punaiset, kirjan kirjoittaja Lyman Frank Baum kuvitteli kengät hopeisiksi hyvin konkreettisesta syystä.

Dorothyn kengät edustivat henkisen kasvun “hopeista lankaa”. Se on sidos, jolla saamme selvemmän näkemyksen asioista ja omasta identiteetistämme saavuttaaksemme viisauden. Ymmärtääksemme, että elämä on matka, jossa menetetään ja saadaan asioita, jossa mikään ei ole pysyvää ja jossa kaikki mikä tulee tiellemme on lahja, meidän täytyy tietää kuinka ottaa siitä kaikki irti.