Ikävöinti on enemmän kuin vain muistamista

Kun jonkun ikävöiminen sattuu

Siitä on monia esimerkkejä millaisia ihmisiä saatamme ikävöidä: teinivuosien rakkaus, rakas ystävä, kauan sitten edesmennyt isovanhempi, onnelliset hetket joita vietimme perheemme kanssa lapsuudessamme…

Me emme halua ikävöidä ihmisiä, mutta tästä huolimatta kyseessä on jokin sellainen asia, jota emme voi hallita ja toisinaan se aiheuttaa paljon kipua. Sen lisäksi, että tuntisimme ainoastaan heidän poissaolonsa, saa ikävä meidät kokemaan raskaan tuntemuksen rinnassamme ja saa kyyneleet karkaamaan silmäkulmistamme. Se on tyhjä tila, jota me emme pysty täyttämään.

Kun rakastat toista ihmistä syvästi, kun olet ollut aidosti onnellinen hänen kanssaan, on se tosiasia etteivät he enää ole läsnä, todellakin syy suruun. Luonnollisesti se on alkuun ymmärrettävää, mutta tietyn ajan jälkeen meidän pitäisi jatkaa eteenpäin ja jatkaa elämäämme.

Ikävöinti on enemmän kuin vain muistamista ja paljon enemmän kuin pelkkää kärsimystä. Koska saatat kyllä muistaa kauniin muiston opettajasta tai matkasta, jolla olet ollut, mutta ikävöinti on paljon enemmän kuin tämä. Ikävöinti on eron jättämässä tyhjässä tilassa uudelleen vierailua. Ja tämä tila on todella vaikeaa täyttää uudestaan!

Ikävöintiä on vaikea selittää

Me etsimme sanakirjasta määritelmää sille mitä “ikävöinti” tarkoittaa, josko tämä auttaisi meitä hieman. Kyseessä on verbi, joka tarkoittaa “jonkin sellaisen poissaolon havaitseminen, jota ennen käytettiin tavanmukaisesti ja jonka on nyt korvannut jokin muu.” Me voimme vetää tästä määritelmästä joitakin johtopäätöksiä.

Eli ikävöinti on jonkin sellaisen kaipaamista, jota “käytettiin” usein. Jos me siirrämme tämän määritelmän tunteisiin, voimme sanoa ikävöivämme ihmistä silloin kun emme näe jatkuvasti tuota henkilöä, jonka olemme tottuneet näkemään ja jota rakastamme todella paljon.

Toisekseen määritelmä tuo julki, että meidän kaipaamamme asia on korvattu jollain muulla. Jos sinä kärsit, johtuu se siitä ettet ole onnistunut korvaamaan heitä. Tai ennemminkin, että paikka jonka he ennen täyttivät ei sisällä nyt mitään muuta kuin tyhjän tilan, jota ei voi täyttää.

Ikävöintiä vai muistamista?

Meillä on jo suurpiirteinen määritelmä “ikävöinnille,” mutta me tarvitsemme lisäksi “muistamisen” määritelmän saadaksemme tämän palapelin koottua. Palaamalla sanakirjan pariin me saimme selville, että muistamisessa on kyse “jonkin havaitun, opitun tai tiedetyn palauttamisesta mieleen. Jonkin pitämisestä ja säilyttämisestä mielessä.”

Mitä tästä voi päätellä? Että muistoja säilytetään aivoissa! Tämä tarkoittaa, että ne eivät ole yhteydessä tunteisiin ja jos ne olisivat, me emme vaipuisi suruun tai tuntisi halua itkeä. Yhteenvetona, jonkun ihmisen ikävöinti on tuon ihmisen ja teidän yhdessä viettämänne ajan kaipuuta. 

Yhtälailla muistaminen on näiden kauniiden kohtausten palauttamista mieleen, mutta kaipuun tunteen tai nostalgian jättämistä sivuun. Toisin sanoen me muistamme jotain ilman niitä tunteita, joita silloin koimme. Tietenkin on vaikeaa irrottaa tunteet muistoista; me emme ole koneita tai robotteja. Mutta usein on kuitenkin kaiken vaivan arvoista koettaa tehdä näin, jotta voimme välttää masennuksen, itkemisen ja jopa vihan, jota muistaminen saattaa nostaa pintaan.

Jos haluat välttää ikävöimästä jotakuta joka kerta kun muistat hänet, niin ehkä sinua auttaa työntää nuo ajatukset mahdollisimman kauas itsestäsi. Esimerkiksi jättämällä tekemättä sellaisia asioita, jotka tuovat mieleesi heidän kasvonsa, sanat joita he käyttivät tai teidän yhdessä jakamanne hetket. Aikaa myöten huomaat, että muistot lakkaavat satuttamasta sinua, ja vaikka saatatkin ikävöidä tuota ihmistä, niin heidän jälkeensä jättämä tyhjä tila ei enää estä sinua jatkamasta eteenpäin.