Huimaus pakokeinona

Huimaus eli vertigo on oire, josta kasvava määrä ihmisiä raportoi joka päivä. Se määritellään tasapainon menetyksen tunteena ja/tai tunteena että kaikki pyörii ympäri. Espanjalaisen Mente y cerebro (suom. “Mieli ja aivot”) –lehden julkaiseman tutkimuksen (1) mukaan kolmanneksella ihmisistä huimaus ei ilmene fyysisistä syistä, vaan psykologisista syistä. Samaan aikaan M. Dietrichin neuropsykologinen tutkimus (2) paljasti, että 30-40 % huimaustapauksista on lähtöisin henkisistä tekijöistä.

Ihmiset jotka kärsivät ei-fyysisestä huimauksesta määrittelevät sen useilla tavoilla. He sanovat siihen liittyvän aistimusten kasaantumista, kuten pyörrytystä, pelkoa, epävarmuutta, puutumista, epätodellisuuden tunnetta, heikkoutta, uupumusta, sydämen lyöntien nopeutumista, virtsaamisen tarvetta ja tunne kuin he olisivat laivassa tai kävelisivät pumpulin päällä.

“Se on ennemminkin henkinen huimaus, tietoisuus siitä että olet sisäisen tasapainon menettämisen reunalla..; itsemurhaimpulssi, hienovarainen ja mysteerinen impulssi, jolle ihmiset usein antautuvat tajuamattaan.”

-Yukio Mishima-

Se ei ole jatkuva tunne, vaan se saapuu äkillisinä kohtauksina, yleensä erillisinä tai tiettyjen olosuhteiden vallitessa. Tällaisia olosuhteita voivat olla väkijoukko, kiiltävä lattia jossa on geometrisia kuvioita, moottoritie, kalteva tila… Koska huimauskohtaukset ovat ennakoimattomia, ne tekevät henkilön työkyvyttömäksi, ja ihmiset päätyvät piileskelemään taloissaan, kieltäytyen lähtemästä ulos.

Psykogeeninen tai ei-fyysinen huimaus

Asiantuntijat tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että huimaus ei tule elimellisestä sairaudesta vaan sen saa aikaan ahdistuneisuuden tai hermostuneisuuden tila. Mistä he eivät ole samaa mieltä, on kuinka tätä ahdistuneisuutta pitäisi tulkita, ja niin ollen, kuinka sitä pitäisi hoitaa. Joka tapauksessa, vaikka tästä ei olekaan tarkkoja tietoja, tiedetään että huimauksella on tapana ilmaantua stressaavan kriisin jälkeen, kuten menetyksen, eron, rakkaan sairastumisen, tai työpaineiden lisääntymisen myötä.

Joskus huimaus ilmenee paniikkikohtauksen aikana. Toisinaan se on itsenäinen oire joka saattaa aiheuttaa paniikin tai tulla uusien oireiden lähteeksi, kuten usein toistuvien päänsärkyjen ja pahoinvoinnin. Näillä kaikilla on yhteistä se, että diagnostiset tutkimukset eivät paljasta mitään korva- tai aivosairauksia jotka selittäisivät nämä tuntemukset.

Huimauskohtaukset voivat olla kevyitä tai vakavia. Ne eivät tunnu seuraavan määritettyä kaavaa, ja tämä aiheuttaa kohtauksista kärsiville ihmisille entistä enemmän kärsimystä, sillä he eivät koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan. Yleisesti ottaen ne vaikuttavat ihmisten elämään eri määrissä, sillä pyörtymisen, kontrollin menetyksen tai kaatumisen pelko on aina läsnä.

Huimauksen tulkinta

Vaikka psykiatria ja psykologia yhdistävätkin huimauksen yksinomaan masennukseen ja stressiin, psykoanalyysi katsoo sen edustavan symbolisesti henkilön henkistä tilaa. Alfred Adler (3) tutki asiaa yksityiskohtaisesti ja tuli siihen lopputulokseen, että se kuvastaa piilotettua halua välttää tilannetta. Se on ikäänkuin “äkillinen suunnanvaihdos”, joka selittää sen miksi kaikki “pyörii ympäri”.

Adler totesi, että se ilmenee reaktiona ulkoiseen vaatimukseen jonka henkilö näkee liian vaativana käsitellä. Tämä vaatimus voi olla työhön, perheeseen, seksiin, tunteisiin tai mihin tahansa muuhun liittyvä. Asian ydin on siinä että henkilö ei ole tietoinen tästä, joten seurauksena on psykogeenisen vertigon kehittyminen.

Todellisuudessa henkilö pelkää “putoamista”, tai sen näyttämistä ettei hän pysty vastaamaan ulkoiseen vaatimukseen. Tämä pienentäisi hänen mainettaan, ja siksi se koetaan putoamisena. Tämä johtuu alitajuisesta alemmuuden pelosta.

Sisäisesti henkilö kokee olevansa kykenemätön, mutta tämä ei välttämättä ole totta. Hän saattaa itse asiassa olla erittäin kykenevä, mutta hänen epäilyksensä ovat suurempia. Monimutkaisin osa on se, että hän ei ole tietoinen tästä epävarmuudesta ja siksi se ilmenee huimauksena.

Ihmiset jotka kärsivät psykogeenisestä huimauksesta pelkäävät erityisesti menettävänsä kontrollin kun he ovat julkisella paikalla, tai jopa silloin kun he ovat täysin yksin. He pelkäävät olevansa äärimmäisen haavoittuvaisessa tilassa. Adlerin mielestä tapa päästä ulos on hyväksyä se mitä he sitten yrittävätkään paeta, mutta tämä on vaikeaa tehdä itse. On suositeltavaa hakea ammattiapua ja/tai osallistua nauruterapiaryhmään.

(1) Tschan & J. Wiltink. “Vértigos.” Revista Mente y Cerebro, 55, 2012, Barcelona (76-79)

(2) Dieterich M, Eckhardt-Henn A. Neurological and somatoform vertigo syndromes. 2004; 75(3):281-302

(3) Alfred Adler. (2011). The Collected Clinical Works of Alfred Adler, Volume 1: The Neurotic Character. Alfred Adler Institute of Northwestern Washington.