Hermotulehdus tai masennusta aiheuttava tulehdusteoria

· 28.11.2018

Masennusta aiheuttavasta tulehdusteoriasta ilmestyy yhä enemmän ja enemmän tutkimuksia. Sanotaan, että joidenkin masennushäiriöiden ja kroonisen hermotulehduksen välillä on stressin aiheuttama yhteys. Se tarkoittaa sitä, että hemodynaamiset ja lymfaattiset muutokset saavat kehon vapauttamaan liikaa sytokiineja. Tämä aiheuttaa psykologisia ongelmia.

Kyseessä ei ole uusi ajatus. Se on oikeastaan osa jotakin, jota kutsutaan masennuksen fyysiseksi teoriaksi. Monet ihmiset ajattelevat, että sillä on suuri merkitys endogeenisen masennuksen kehittymisessä. Ei ehkä vaikuta kovinkaan uskottavalta, että muutamilla taudinaiheuttajilla ja tulehdusta aiheuttavilla aineilla voisi olla suuri vaikutus henkiseen kärsimykseemme, mutta totuus on, että tätä ajatusta on tuettu paljon muutamien viime vuosien aikana.

”On haavoja, jotka eivät koskaan näy kehossa ja jotka ovat syvempiä ja kivuliaampia kuin mikään muu verta vuotava.”

-Laurell K. Hamilton-

On olemassa lukuisia tutkimuksia, joita voidaan tarkastella. Buckinhamin yliopiston tohtori Bruce Charlton on julkaissut tutkimuksia liiallisten sytokiinien ja masennuksen välisestä suhteesta yli kymmenen vuoden ajan. Neurologi Antonio Damasio on myös kertonut jostakin, jota kutsutaan ”somaattiseksi merkiksi”. Se tarkoittaa sitä, että kehomme reagoi fyysisesti tiettyihin asioihin, jotka se näkee uhkana. Käyt esimerkiksi läpi takykardian, tulehduksen, kuumeen… Psykologinen kärsimys ilmestyy sitten myöhemmin.

Tutkitaan hieman tarkemmin tätä aihetta.

nainen terapeutin vastaanotolla

Mikä on masennusta aiheuttavan tulehdusteorian perusta?

Jos menisit nyt kadulle kyselemään ihmisiltä mitä masennus on, useimmat ihmiset kertoisivat luultavasti vain oireista. Uupumusta, energian puutetta, huonoa mielialaa, epätoivoisuutta, tyhjyyttä, synkkyyttä, katkeruutta ja jopa fyysistä kipua. Mutta jos yrität saada heidät kertomaan mikä näihin halvaannuttaviin olosuhteisiin oikeasti johtaa, melkein kukaan ei pysty antamaan sinulle objektiivista vastausta.

Viimeinen kysymys on haaste etenkin lääketieteen ja tieteen aloilla. Meidän tulisi myös huomauttaa, että ei ole olemassa mitään selvää, kaikkien puoltamaa teoriaa niistä asioista, jotka johtavat tähän sairauteen. Sekin vaikeuttaa vastauksen saamista, että masennushäiriöitä on niin monia erilaisia. Kyseessä on monipuolinen sairaus, joka myös näyttäytyy eri tavoin jokaisessa ihmisessä.

Mutta viimeisten muutamien vuosien aikana masennusta aiheuttava tulehdusteoria on alkanut luoda pohjaa. Jos asia on näin, tarkoittaa se sitä, että kyseessä on sairaus jolla on valtava yhteys ahdistuksesta, stressistä ja niin edelleen kärsineisiin ihmisiin. Jos haluat ymmärtää sitä paremmin, voit tutkia tässä Journal of Clinical Psychiatryn vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa julkaistua tietoa.

tulehdus aivoissa

Masennus psykoneuroimmuunisena sairautena

Epidemiologian osasto Janssen Research & Development -tutkimuslaitoksessa New Jerseyssä Yhdysvalloissa teki mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa he seurasivat 14 275 masennuksesta kärsivää ihmistä.

  • He tutkivat heitä 5 vuoden ajan 2007-2012 välisenä aikana.
  • He analysoivat myös potilaiden verta useita kertoja tutkimuksen aikana. Yksi ilmennyt asia oli se, että melkein 60 % potilaista oli 46 % korkeampi C-reaktiivinen proteiinitaso (CRP). Tämä proteiini on yksi tulehdussairauden merkki.
  • Monet näistä potilaista eivät reagoineet tavalliseen masennushoitoon.
  • Kaikki nämä potilaat olivat myös sellaisia, jotka olivat tekemisissä stressaavien ja/tai ahdistavien tilanteiden kanssa.
  • Tulehdussairauksien merkkejä osoittaneilla ihmisillä oli myös heikompi immuunijärjestelmä. Heidän vammojensa parantuminen kesti pidempään, ja heillä oli enemmän flunssaa, allergioita ja niin edelleen.

Tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että heillä oli psykoneuroimmuuninen sairaus. Masennusta aiheuttavassa tulehdusteoriassa olisi järkeä näissä tapauksissa, jossa heidän kehollansa olisi tietty reaktio stressaaviin ärsykkeisiin. Suurempi veren kortisolin määrä johtaa siihen, että heidän kehonsa vapauttaa sytokiineja, vasoaktiivisia amiineja, typpioksidia, glukokortikoideja ja niin edelleen… Sitten nämä kaikki asiat johtavat lopulta psykologisiin ongelmiin.

Kuinka voit vähentää tulehdukseen liittyvän masennuksen riskiä?

Masennusta aiheuttava tulehdusteoria osoittaa, että voit ehkäistä oireitasi. Tämän sairauden pääaiheuttajana on stressi. Siinä on kyse tavasta, jolla hallitset ahdistusta ja huoliasi. Kun et tee niin ja näistä asioista tulee kroonisia, kehosi yrittää puolustaa itseään uhalta. Ei kestä kauaa, kun biokemiallisia muutoksia ja tulehduksia alkaa tapahtua.

Joten jos haluat välttyä näiltä halvaannuttavilta tilanteilta, sinun tulisi oppia joitakin ehkäiseviä menetelmiä. Kerromme sinulle nyt niistä muutamia.

tulehdusteoria ja apu

Vähennä stressitasoasi

Opettele priorisoimaan. Muista, että siinä on kyse muustakin kuin vain mielesi rentouttamisesta. Kehosi täytyy nähdä myös tuo rauhallisuus ja sisäinen tasapaino. Se on kehon ainoa tapa löytää oma tasapainonsa, homeostaasi. Anna siis itsellesi aikaa ja huomiota. Anna itsellesi rentoutumishetkiä.

Parempi ruokavalio

Sinun tulee välttää tulehdusta aiheuttavia ruokia: sokeria, valkoista vehnää, tyydyttyneitä rasvoja… Tässä joitakin parempia ruokia:

  • Punaiset marjat: mansikat, kirsikat, punaherukat…
  • Sitruunat ja appelsiinit
  • Kurkuma
  • Täysjyvät
  • Pähkinät
  • Viherkasvit
  • Valkosipuli
  • Ananas
  • Tomaatit
  • Punajuuret

Säännöllinen liikunta

Puolen tunnin päivittäinen kävely tai juoksu, uinti, tanssiminen ja niin edelleen… Laita kehosi liikkumaan säännöllisesti ja tee siitä eläväinen. Laita sydämesi toimimaan, anna aivoillesi happea ja anna endorfiinien sekä serotoniinin lämmittää sinua.

Rentoutumisharjoitukset

Puhumme sivuillamme paljon joogan ja tietoisuustaitojen hyödyistä. Masennusta aiheuttava tulehdusteoria toteaa myös, että tällaiset menetelmät ovat hieno tapa saada sisäinen tasapainosi takaisin. Mutta pääasia on antaa itsellesi aikaa työstää mitä tahansa, mikä auttaa sinua rentoutumaan.

masennusta aiheuttava tulehdusteoria: hae apua joogasta

Jotkut ihmiset nauttivat kirjoittamisesta, maalaamisesta, helppojen hengitysharjoitusten tekemisestä tai jopa ajan viettämisestä tiettyjen ihmisten kanssa. Todellisena tavoitteena on vain löytää täydellinen tasapaino, jossa kehosi ja mielesi asettuvat riviin. Se on tila, jossa mikään ei satuta tai huoleta, ja jossa kaikki on mukavaa ja rauhallista.

Yritä tehdä näistä asioista rutiineja. Ne ovat ehdottomasti vaivan arvoisia ja tietenkin elämäsi arvoisia.