Herkkyys tunnekasvatuksessa

Olivatpa lapsemme hallitsevat luonteenpiirteet mitkä tahansa, psyykkisesti herkkien vastausten antaminen heidän itseensä kohdistamiin negatiivisiin kommentteihin on äärimmäisen tärkeää. Joka kerta kun he puhuvat itsestään ensimmäistä persoonaa käyttäen, he antavat meille mahdollisuuden kurkistaa, kuinka paljon he luottavat omiin kykyihinsä.

Herkkyys tunnekasvatuksessa on äärimmäisen tärkeää. Meillä ei ole varaa jättää huomiotta heidän jokapäiväisiä kommenttejaan, kuten “En osaa”, “Teen sen kuitenkin väärin”,  “Miksi edes yrittää”, “Se on noloa” tai “Ei ole mitään mielenkiintoista tekemistä”. Näiden lauseiden lävitse juoksee tärkeä johtolanka, joka saattaa johtaa meidät näkemään ne huonon itsetunnon heijastumina.

Kun opimme, kuinka voimme ratkaista tällaiset tilanteet asianmukaisella herkkyydellä, voimme luoda kokonaisvaltaisen hyväksynnän ilmapiirin ja auttaa huomaavaisen luonteenlaadun kehittymistä herkästä varhaislapsuudesta lähtien. Ymmärtäessämme kuinka tärkeää on huomioida lapsen tunteet, voimme käyttää reaktiosarjaa, joka voi auttaa heitä ajattelemaan uudelleen lausumiaan vahingollisia väitteitä. Tutkitaanpa muutamia esimerkkejä:

1. “En osaa,” kruununjalokivi

“En osaa” on nimetty kruununjalokiveksi, sillä monet meistä ovat sisällyttäneet tämän väitteen sisäiseen dialogiinsa (ja joskus ulkoiseenkin dialogiinsa) nuoresta iästä lähtien.

Tämä on kaiken kattava fraasi, joka voi ilmaista väsymystä, energian puutetta, apatiaa tai huonoa itsetuntoa. Meillä on taipumus vastata tähän: “Osaat sinä“, joskus tehostaen lausetta kamalilla kliseillä, kuten “älä puhu palturia” tai “tuo on vain saamattomuutta“.

Kuinka voimme ohjata lastamme kyseenalaistamaan tuollaisia ajatuksia ja asenteita? Ensinnäkin meidän on hyvä huomioida, että usein on parasta vastata kysymyksillä. Tässä on muutamia esimerkkejä:

Mitä tarkoitat sanomalla “En osaa”? Mitä todisteita sinulla on siitä, ettet pysty siihen? Kuinka voit tietää sen, ellet ensin yritä? Luuletko, että lause “En osaa” auttaa sinua vai satuttaako se? Älä sano “En osaa”, sano “Se vaatii minulta ponnistelua, mutta pystyn siihen kyllä.”

2. “Minua ei huvita, joten en aio tehdä sitä.”

Ajoittainen vastahakoisuus ja välinpitämättömyys joitakin tehtäviä kohtaan on normaalia. Vaikka se voikin joskus tuntua toivottomalta yritykseltä, on tärkeää saada lapset ymmärtämään joidenkin asioiden loppuunviemisen olevan heille parhaaksi.

Kaikessa on loppujen lopuksi kysymys tietynlaisten kysymysten istuttamisesta heidän ajatuksiinsa. Tällaisia kysymyksiä ovat: “Mitä tapahtuisi, jos jokainen meistä tekisi vain sen, mitä sillä hetkellä huvittaa tehdä?” Eikö meidän koskaan pitäisi tehdä asioita, joita meidän ei huvita tehdä? Voitko kuvitella maailmaa, jossa kukaan ei panostaisi mihinkään? Voitko kuvitella mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi autoilijaa ei yhtäkkiä enää huvittaisikaan noudattaa liikennesääntöjä? Tai jos lääkäriä ei huvittaisi toisten parantaminen? Tällaisilla kysymyksillä voit ohjata heitä reflektoimaan omaa vastahakoisuuttaan ja muuttamaan asennettaan.

3. “En halua tehdä sitä, koska minua nolottaa.”

Kun ajattelemme asiaa, toisten nolostumiselle nauraminen on hyvin julma teko. Mikäli nauramme mille tahansa tunteelle, jolla on potentiaalia aiheuttaa toisille kärsimystä, pilkkaamme heidän psyykkistä haavoittuvaisuuttaan. Meidän tehtävämme on tarjota otolliset olosuhteet turvallisuudentunteen syntymiselle. Turvallisessa ilmapiirissä tulee esille se selkeä viesti, ettei meille ole parhaaksi peittää haavoittuvaisuuttamme, vaan ilmaista se vastaanottaaksemme tukea ja empatiaa meitä ympäröiviltä ihmisiltä.

4. “Olen väsynyt/surullinen/vihainen.”

Vakava virhe, johon voimme sortua, on lastemme tunteiden ja niiden herättämien tunnereaktioiden kieltäminen. Teemme sen osittain siksi, että siitä on tullut meille normaalia. Se ei ole sinällään outoa, sillä omassa lapsuudessamme monet meistä ovat kuulleet ihmisten reagoivan kyyneliimme sanomalla: “Älä itke, siihen ei ole mitään syytä.” Jotkut tunnereaktiot ovat hämmentäviä suurimmalle osalle yhteiskuntaa, mutta niiden kieltäminen tarkoittaa ovien sulkemista joltakin hyvin tärkeältä, olipa sitten kyse lapsista tai aikuisista.

5. Älä leimaa heitä “kömpelöiksi”, “huonoiksi” tai “tyhmiksi”

Nämä nimitykset eivät edesauta terveen itsetunnon rakentumisessa. Kun lapsi tekee jotain väärin, asian voi ilmaista monin eri tavoin: “Ei ole oikein satuttaa veljiäsi”, “sinun ei tarvitse rikkoa lelujasi” tai “sinun pitää panostaa vähän enemmän matematiikan opintoihin”.

6. Ole varovainen myös näiden leimojen suhteen: “fiksu,” “hyvä” ja “älykäs”

Mikäli käytät näitä sanoja, lapsi ei ymmärrä, mihin ne viittaavat. Sen sijaan voisit sanoa esimerkiksi näin: “Olet suoriutunut tosi hyvin kotitehtävistäsi“, “Olet siivonnut huoneesi esimerkillisesti” tai “Minusta on hienoa katsella, kun maalaat“. Yhteenvetona on tärkeä todeta, että voimme arvioida lastemme käyttäytymistä, mutta emme lasta itseään.

Muistathan, että mikäli haluat luoda yhteyden lapseesi, on tärkeää puhua asianmukaisella äänensävyllä ja välttää hyökkäämistä. Hyväksyvä puhetyyli ja sympaattisen äänensävyn ylläpitäminen on perusta hyvälle kasvatukselle ja erinomaisille oppimiskokemuksille. Muista, että lapsi saa psykologisen mallinsa meiltä. Tämän tulisi motivoida meitä vastuullisuuteen ja herkkyyteen ohjatessamme heidän kasvatustaan.