9 rentoutumisleikkiä kasvattamaan psyykkisesti vahvoja lapsia

9 rentoutumisleikkiä kasvattamaan psyykkisesti vahvoja lapsia

Viimeisin päivitys: 09 syyskuuta, 2017

Aikakaudella, jona käytetään tabletteja ja älypuhelimia pitääksemme lapset kiireisinä, on tullut yhä tarpeellisempaa opettaa lapsillemme rentoutumistapoja. Voimme tehdä sen leikkien kautta, jolloin kehittäessään voimavaroja ja elämäntaitoja he samalla pitävät hauskaa.

Elämme yhteiskunnassa, joka kannustaa kiireeseen, nopeaan reaktiokykyyn ja välittömään mielihyvään. On siis äärimmäisen tärkeää että meillä on ulottuvillamme resursseja, jotka puoltavat suurempaa itsekontrollin tunnetta.

Siitä syystä, näihin perusteisiin pohjautuen, olemme koonneet tähän artikkeliin joitakin leikkejä, jotka toimivat rentoutumistapoina perheesi nuorimmille. Katsotaan mitä ne ovat:

1. Puhalla kynttilä!

Tässä leikissä käsitellään syvään hengittämisen oppimista. Tämä tapahtuu hengittämällä sisään nenän kautta, täyttämällä vatsan ja puhaltamalla ilman hitaasti ulos samalla yrittäen puhaltaa kynttilän.

Kun ohjeet on ymmärretty, asetat lapsen istumaan tuoliin kahden metrin päähän kynttilästä. Tämä kynttilä sytytetään ja asetetaan pöydän päälle. Lapsi ei saa nousta tai nojata eteenpäin. Täten oletetaan, että hän ei pysty puhaltamaan kynttilää. Joten siirrät häntä noin puoli metriä lähemmäksi. Siirrät häntä aina asteittain lähemmäksi, kunnes hän pystyy puhaltamaan kynttilän. Tällä tavalla pystytte leikkimään ainakin 5 minuutin ajan, jonka aikana lapsi saavuttaa kyvyn hengittää syvään sisään ja ulos.

2. Ilmapalloleikki

Ilmapallotekniikka on uskomaton leikki, joka auttaa meitä kannustamaan rentoutumista oikean hengittämistavan avulla. Mitä tarvitset? Laajan, avaran tilan ja värikkäitä ilmapalloja. Mitä sinun tulee tehdä? Puhalla ilmapallo räjähdyspisteeseen asti ja puhalla sitten toinen antaen sen hitaasti tyhjentyä ilmapallon suuta liikuttelemalla.

Pyydä sitten lapsia sulkemaan silmänsä ja kuvittelemaan olevansa ilmapalloja. Pyydä heitä täyttämään itsensä ilmalla, hengittämällä syvään sisään. Sitten pyydät heitä päästämään ilman hitaasti ulos, aivan kuin he olisivat kuten toinen ilmapallo.

Tämän jälkeen, pyydä lapsia kertomaan sinulle tilanteista, jolloin he tunsivat olevansa kuin ilmapalloja. Aikoja, jolloin he eivät pystyneet sietämään tai suvaitsemaan jotakin. Sitten pyydä heitä kertomaan sinulle kuinka he ratkaisivat tilanteen. Tarjoa myös vaihtoehtoja, mikäli he tarvitsevat apua tietoisuuden lisäämiseksi kyseisissä tilanteissa.

lapset ja ilmapallot

3. Progressiivinen rentoutuminen

YouTubessa löytyy videoita perustuen Koeppenin alkuperäiseen tekstiin rentoutumisesta, jotka selostavat rentoutumisaskeleet taustamusiikin kanssa tai sitä ilman (syötä sanat “Koeppen relaxation” ja saat erilaisia videovaihtoehtoja). Musiikki auttaa sinua pääsemään tunnelmaan rentouttavalla tavalla, joka luo lämpimän ja rauhallisen ympäristön.

Lisähuomautuksena, jos sinua hermostuttaa harjoituksen aikana, voit tehdä seuraavasti: tarraa kiinni tuolista jolla istut ja jännitä käsiäsi ja vartaloasi samalla painaen jalkojasi maata vasten.

4. Siemenleikki

Rentouttavan taustamusiikin ja himmeän valaistuksen avulla symboloimme puun kasvua. Aloitamme polvillamme maassa, pää painettuna alaspäin. Venytämme käsiä eteenpäin kuin olisimme heräämässä olevia kissanpentuja.

Me olemme siemen, joka musiikin tahtiin alkaa kasvamaan ja tulee isoksi puuksi, jolla on kauniit oksat. Nämä oksat ovat kätemme, venytettyinä ylöspäin kun nousemme jaloillemmeTämä on täydellinen harjoitus tehtäväksi illalla juuri ennen kuin laitat lapset nukkumaan.

tyttö meditoi

5. Kilpikonna-tarina

Schneiderin kehittämä kilpikonna-tarina on mahtava itsehillintätaitojen kehittämiseen. Se kertoo tarinan pienestä kilpikonnasta, joka suuttui kaikesta ja menetti itsehillintänsä helposti. 

Yhtenä päivänä, tuntiessaan olonsa yksinäiseksi ja eristäytyneeksi, se löytää viisaan kilpikonnan joka kertoo hänelle keinon kontrolloida vihan tunnetta. Tämä käski pikkukilpikonnan mennä kuoreensa ja laskemaan kunnes rauhoittuisi; pysäyttämään ajatuksensa ja rentoutumaan.

Tämä tarina on sopiva 3-7 -vuotiaille lapsille. Kannustaakseen tämän tavan käyttämistä voimme antaa heille palkinnoksi tarran tai pienen kilpikonnan kuvan joka kerta kun he käyttävät tätä harjoitusta jännittyneen tilanteen aikana. Voit ladata ja tulostaa kilpikonnakuvat tästä.

6. Rauhoittumispurkki

Rauhoittumispurkilla viittaamme pulloon, jonka me täytämme vedellä ja silikoninesteellä, joka tiheyttää sitä, sekä mukaan heitetään jotakin räikeää, kuten esimerkiksi glitteriä. Voimme tehdä sen lasten kanssa tavallisena taide- ja käsityöprojektina. Pohdiskelu on tärkeää heille jännittyneiden hetkien aikana, kuten myös hetkien joilla viittaamme “zen”-tilaan.

Ideana on sekoittaa pulloa ja tarkkailla liikettä. Sitten selitämme heille, että glitteri on kuin heidän tunteensa. Ne sekoittuvat täysin kunnes he rauhoittuvat ja pääsevät aloilleen. Se on täydellinen tapa kannustamaan pohdiskeluhetkiä.

Pelkästään tarkkailemalla glitterin hidasta leijailua ympäriinsä auttaa heitä keskittymään ja rentouttamaan mielensä mieltä aktivoivien tapahtumien jälkeen. Voit katsoa Youtubesta ohjeet (hakemalla esimerkiksi hakusanoilla “glitter jar” tai “glitter bottle”) sellaisen tekemiseen kotona! Älä unohda sulkea pulloa ekstravahvalla liimalla, jottei se avaudu ja kaikki sisältö valu pihalle.

7. Suuri pallon ilmassa pitämispeli

Tämä peli on toinen tapa, jota käytetään pitääkseen hauskaa ja oppiakseen kuinka hengitetään syvään. Siinä lapset yrittävät pitää palloa ilmassa niin pitkään kuin mahdollista. Hauskaa, eikö? Totuus on että tämä peli on ikisuosikki ja erittäin kätevä rentoutumisen edistämiseksi.

pallonpuhallus

8. Paperin rypistäminen, pallojen puristelu ja piirtely

Piirtely, paperin rypistäminen ja pallojen puristelu stressin lievittämiseksi ovat mahtavia leikkejä, jotka auttavat lapsia kanavoimaan heidän negatiiviset tunteensa. Lisäksi samaan aikaan kannustat heitä kehittämään heidän motorisia taitojaan, sillä nämä leikit auttavat vahvistamaan heidän pienten käsiensä lihaksia.

9. Mandala-muotojen piirtäminen

Mandala-muotojen piirtäminen ei ole hyväksi vain rentoutumiselle ja pohdiskelulle vaan myös keskittymiskyvyille ja heidän luoville kyvyilleen. Kirjakaupoista ja netistä löytyy monia sopivia vaihtoehtoja, joita lapsesi tulee rakastamaan.

värikäs kuvio

Tässä on koosteemme tältä päivältä. Toivomme, että nämä leikit ja apukeinot todella auttavat lastesi kasvattamisessa. Ei unohdeta, että on parempi kasvattaa vahvoja lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia. Luonto on uskonut meille lasten koulutuksen ja se on meidän isoin vastuumme.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.