Henkinen riippuvuus: Palaan aina takaisin luoksesi

Henkinen riippuvuus: Palaan aina takaisin luoksesi

Viimeisin päivitys: 07 lokakuuta, 2017

Vaikka tuuli kääntyisi, veneeni tulee aina seilaamaan takaisin luoksesi. En osaa navigoida toisia vesiä enkä tiedä toista tapaa ohjata venettäni tuulen kanssa. Mutta sinä olet tuuli, ja sinä saat meret täyttymään kyynelistä, joita olen itkenyt. Voi kuinka paljon olenkaan vuodattanut sen jälkeen, kun kerroit minulle, ettet yksinkertaisesti kykene enää olemaan rinnallani.

Sinä sanot, että rakastat minua, mutta tarvitset henkäyksesi etkä halua joutua hyökkäyksieni kohteeksi. Sinä sanot, ettei sinun tarvitse näyttää rakkauttasi minulle kulkemalla kanssani minne ikinä menenkin. Ja nämä sanat satuttavat minua, aivan kuin olisit jättämässä tämän kaiken taaksesi. Minulle rakkaus on sitä, että olen valmis tekemään kaiken puolestasi.

Tiedän, että tämä henkinen riippuvuus, joka puskee minua jatkuvasti takaisin luoksesi, on muutettavissa. On kuitenkin vaikeaa hyväksyä, että tapa jolla rakastan ei ole oikea. On myös vaikeaa hyväksyä, ettei rakkautta voida osoittaa hengittämällä jatkuvasti toisen kaulassa, vaan luottamalla siihen ettei toinen aina ole rinnallasi.

Sinä olet kaikkeni enkä voi elää ilman sinua. Olen rakentanut itseni ajatuksesta, jossa me olemme yhdessä enkä enää tiedä kuinka olla minä. Nyt, jäljellä on vain me.

henkinen riippuvuus ei päästä venettä muille vesille

Tuuli, joka kääntyi myrskyksi

Alussa kaikki ei ollut niin huonosti. Se oli kuin hento tuulahdus, jonka voit kokea iltapäivisin aina keväällä. Tuulahdus, joka tuo mukanaan kylmiä väreitä koskiessaan ihoasi ja saa sinut tuntemaan itsesi mukavaksi nykyisyytesi kanssa.

Kiinnyin sinuun nopeasti ja elämäni alkoi olla riippuvainen sinusta. Sinä olit minun maailmani, ja lakkasin tekemästä muita asioita, jotta voisin olla rinnallasi. En ottanut ainuttakaan askelta ilman, että ajattelin ensin mitä sinä sanoisit. Hallitsit minua aivan kuin olisin ollut nukke. Otit ohjat veneestä ja minä rajoitin itseäni ajatellen, että jos tekisin kaiken haluamasi, kaiken vain sinua varten, yksikään merirosvo ei koskaan voisi hyökätä meidän veneeseemme.

Mutta yhtenä päivänä kaikki muuttui ja sinä aloit pyytää tilaa itsellesi. Kerroit minulle, kuinka minä olin alkanut ahdistaa sinua. Sinä et pyytänyt minua olemaan riippuvainen sinusta, mutta se oli ainoa tapa jolla osasin rakastaa. Se kaikki kuitenkin hälveni haukkujesi mukana. Sinä et ymmärtänyt kuinka paljon rakastin sinua ja kuinka paljon olin tehnyt vuoksesi.

Mutta tuuli kääntyi myrskyksi ja yllytti aaltoja. Ja sitten mukaan astuivat mustasukkaisuus ja kritiikki. Riidat ja pelot. En halunnut menettää sinua, mutta tiesin, että tapa jolla rakastin sinua, söi minua jatkuvasti sisältä. Siksi kysyin apua ja ymmärsin, mitä henkinen riippuvuus todella tarkoitti. Opin myös kuinka voisin estää tätä kaikkea tapahtumasta uudelleen. Opin, että rakkauden tulee olla vapaata ja luotto toiseen ihmiseen kohdallaan. Vain täten pystyin taas olemaan itseni, vaikka se olisikin pieni osa myös meitä.

mies ja nainen aalloissa

“Ole aina se rohkea nainen, joka ei pysähdy pahimmankaan myrskyn silmässä, joka tuntee itsensä paremmin kuin kenenkään muun, ja joka ei välitä siitä mitä toiset ajattelevat. Ole aina oman elämäsi omistaja, ja jos maailma hylkää sinut, löydä kumppanuus omista käsistäsi. Älä koskaan muuta tapaa jolla olet sinä vain miellyttääksesi jotakuta toista, ja mikäli joku päivä päätät piiloutua, löytäköön onni aina takaisin luoksesi.”

Kuinka päättää henkinen riippuvuus

Kenenkään ei tulisi tarvita ketään muuta ollakseen onnellinen. Tämä pätee niin parisuhteisiin kuin kaikkeen muuhunkin, sillä henkinen riippuvuus ei ainoastaan esiinny romanttisissa suhteissa. Sitä voi ilmetä myös perheenjäsenten ja ystävien kesken. Siksi seuraavien ohjeiden noudattaminen voi auttaa sinua ylläpitämään terveempiä ihmissuhteita:

  • Älä systemaattisesti aseta toisen ihmisen tarpeita omiesi edelle. Oma hyvinvointisi on tärkeää. Sinun tulee rakastaa itseäsi ennen kuin voit rakastaa ketään muuta terveellä tavalla.
  • Kukaan ei voi tehdä kaikkia onnelliseksi. Ei ole sinun vastuullasi miellyttää muita. Et voi odottaa kaikkien pitävän kaikesta mitä teet, aivan kuten sinun ei tulisi lakata tekemästä asioita, joista muut ihmiset eivät välitä.
  • Jos tarvitset toisen ihmisen nauttiaksesi itsestäsi ja ollaksesi onnellinen, ajattele uudelleen sidettä jonka olet luonut tuohon ihmiseen. Onnellisuuden ja ilon pitäisi tulla sen mukana ja niiden tulisi olla jaettavissa toisten kanssa.
  • Opettele olemaan yksin. Omasta seurastasi nauttiminen ilman riippuvuutta toisista ihmisistä on erittäin terveellinen tapa harjoittaa rakkautta itseäsi kohtaan. Ole tuuli, joka ohjaa venettäsi ja tulet taatusti nauttimaan elämän pienistäkin asioista, joita normaalisti et osaisi arvostaa kunnolla.
  • Ajattele uudelleen mitä rakkaus sinulle todella merkitsee. Rakkaus ei ole omistamista. Vaikka viettäisit paljon aikaa jonkun kanssa ja tekisit asioita joista hän pitää, se ei tarkoita että rakkautesi häntä kohtaan olisi yhtään sen suurempi. Rakkaus on omana itsenäsi olemista ja sen jakamista toisen ihmisen kanssa.

Nämä askeleet voivat estää tuulta kääntymästä myrskyksi ihmissuhteessasi. Sillä ennen kuin voit rakastaa toista, sinun tulee rakastaa itseäsi, ja jos et tiedä kuinka tehdä niin, saatat löytää apua terapiasta. Älä epäröi pyytää apua, jos todella tarvitset sitä. Näin voit ylläpitää terveitä siteitä ympärilläsi olevien ihmisten kanssa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.