Haavoittuvuus on merkki psykologisesta rohkeudesta

30 toukokuu, 2020
Kun sallit itsesi olla haavoittuvainen, se on merkki rohkeudesta. Loppujen lopuksi, vahva henkilö ei ole hän, joka onnistuu ylläpitämään epäaitoa onnellisuuden naamiota pitkään. Olet vahva, kun ilmaiset tunteesi maailmalle, ja kun hyväksyt virheesi ja tuskasi.

Päinvastoin kuin mitä yhteiskunta saa meidät ajattelemaan, haavoittuvuus on psykologisesta näkökulmasta arvokas asia; haavoittuvuus on merkki ihmisyydestä. Olemalla haavoittuvaisia pystymme hallitsemaan emotionaalista maailmankaikkeuttamme, ja tämän lisäksi voimme olla läheisemmässä ja aidommassa yhteydessä ympäristöömme.

Haavoittuvaisena oleminen vaatii voimaa. Maailmassa, jossa ihmiset arvostavat itseluottamusta ja kovuutta, he, jotka uskaltavat päästää irti täydellisyyden haarniskastaan, ovat huomattavan rohkeita. Haavoittuvuus ei ole merkki heikkoudesta, se on merkki rohkeudesta.

On muistamisen arvoista, että haavoittuvuus ei ole synonyymi vastahakoisuudelle, eikä se tarkoita myöskään voiman tai rohkeuden puutetta. Haavoittuvuus on vain yksi ihmisluonnon puolista. Olennaisesti se on osa luonnettamme, joka tekee meistä herkkiä tarpeitamme kohtaan. Se antaa meidän myös tuntea empatiaa muiden ihmisten tuskaa ja emotionaalisia todellisuuksia kohtaan.

“Olen todella kiitollinen, sillä tämän haavoittuvuuden tunteminen tarkoittaa, että olen elossa.

-Brené Brown-

Höyhen laskeutuu kämmenelle.

Et ole sankari, olet ihminen

Uruguaylainen kirjailija Mario Benedetti sanoi kerran, että täydellisyys on vain hiottu kokoelma virheitä. Myönnetään kuitenkin tämä: ihmisten on todella vaikea hyväksyä omia virheitään, epäonnistumisiaan ja muutoksiaan. On todennäköistä, että yhteiskunta on jollain tavalla osoittanut, että meidän olisi näytettävä maailmalle että olemme menestyneitä ja aina iloisia, vaikka todellisuudessa olemme peloissamme, surullisia tai ahdistuneita.

Täten, kulttuurillisesta näkökulmasta, emotionaalisella ja jopa fyysisellä haavoittuvuudella on aina ollut negatiivisia ja häpeällisiä konnotaatioita. Kuka tahansa joka ei pysty täydellisyyteen, ole vahva ja päättäväinen, vaan sen sijaan hyväksyy epäilykset ja virheet osana peliä, tuntee olonsa huonoksi, sillä hän ei täytä sitä, mitä yhteiskunta häneltä odottaa.

Toisaalta on mielenkiintoista, että kirjallisuuden, runollisuuden ja eksistentiaalisen filosofian kirjailijoiden, kuten Martin Heideggerin maailmassa haavoittuvuus on jotain välttämätöntä ja rakentavaa. Eräät kirjat, kuten Robert D. Stolorowin teos World, Affectivity, Trauma muistuttaa meitä siitä, että tällainen ”ulottuvuus” on vain seuraava oman olemassaolomme alue. Loppujen lopuksi olemme kaikki ihmisiä: rajallisia, herkkiä, kuolevaisia ja arvaamattomia.

Haavoittuvuuden ja vahvuuden välinen tasapaino

On hämmästyttävää esitellä kykyjä tietyissä aktiviteeteissa tai haasteissa; on hämmästyttävää antaa muiden nähdä kuinka hyvä olet jossain. Mutta sen myöntäminen, ettet ole hyvä kaikessa, on myös hyväksyttävää. Asian on itse asiassa oltava näin, sillä se on todellisuus.

Vastuun ottaminen omista virheistä, kivun tai surun osoittaminen tietyissä tilanteissa, tai muille kertominen, että juuri nyt on vaikeaa ja että tarvitset aikaa itsellesi, on myös ihailtavaa. Siinä ei ole mitään väärää, etkä ole yhtään vähemmän arvokas vain siksi, että hyväksyt sekä vahvuutesi että heikkoutesi osana itseäsi yksilönä.

Kovuus ei ole psykologisesti arvokasta, mutta haavoittuvuus on

Kovana ja erehtymättömänä esiintyminen ei nosta sinua huipulle, ei ainakaan silloin, kun kyse on onnellisuudesta, hyvinvoinnista, kunnioituksesta ja ihmistenvälisestä vuorovaikutuksesta. Edes työympäristössä näitä ominaisuuksia ei pidetä ainoana tapana edetä.

Nykyään ominaisuudet kuten herkkyys, empatia ja haavoittuvuus voivat saada sinut hyvään asemaan työympäristössä, sillä ne sallivat sinun tehdä sopimuksia helpommin ja näin koko ympäristö muuttuu inhimillisemmäksi.

Haavoittuvuus on merkki inhimillisyydestä.

Olet täydellinen, kun sallit itsesi olla haavoittuvainen

Brené Brown, Houstonin yliopiston professori on huomauttanut, että haavoittuvaisuus on paikka, jossa syntyvät rakkaus, kuulumisen tunne, ilo, rohkeus, empatia ja luovuus. Miksi siis uskomme, että kun sallimme itsemme olla haavoittuvaisia, olisimme epätäydellisiä?

On surullista, jos ei koskaan salli itsensä olla haavoittuvainen. Ja on vielä surullisempaa, kun ei uskalla avautua toiselle voidakseen välittää tunteita ja tunteakseen toisen henkilön tuskan tai ilon. On valitettavaa, kun joillekin ihmisille on pakkomielle osoittaa maailmalle olevansa päteviä, kovia, joustamattomia, ja etteivät he tee koskaan virheitä. Tämä dynamiikka ei osoita muuta kuin epätäydellisyyttä ja onnetonta oloa.

Vahvuuksien ja heikkouksien, valoisten ja pimeiden puolien näyttäminen on rohkeutta. On rohkeaa kaatua maahan kun et enää jaksa eteenpäin, ja nousta silloin, kun olet saanut voimasi takaisin. Haavoittuvuuden voima tekee sinusta ihmisen. Se tekee sinusta täydellisemmän, kun hyväksyt itsesi ja muut sellaisena kuin he ovat. Mikään ei ole yhtä lohdullista kuin tämä.

  • Brown, Brene (2012). Daring Greatly: How the Courage to be Vulnerable Transforms the Way We Live, Love, Parent, and Lead.  Gotham Books.
  • Stolorow, RD (2011). Mundo, afectividad, trauma: Heidegger y psicoanálisis post-cartesiano . Nueva York: Routledge