Ero ei ole epäonnistumista

Kumppanisi on saattanut erota sinusta hiljattain. Tuhannet epäilyt alkoivat ottaa paikkaansa parisuhteessanne, ja surun hetket tuntuivat olevan mahdottomia voittaa. Eroon liittyy yleensä sekoitus eri tunteita. Ei siksi, että välillänne olisi enemmän tai vähemmän rakkautta, vaan siksi, että olette jättämässä taaksenne yhden elämänvaiheen, aivan kuten olette joutuneet tekemään aikaisemminkin. Valitettavasti, yksi eron suurimmista tunteista on epäonnistuminen.

Ei ole lainkaan kummallista, että ero tuo pintaan sekoituksen nostalgisia ja innostuneita tunteita. Koet nostalgiaa menettämästäsi, mutta samaan aikaan tunnet itsesi rohkeaksi taistellessasi vastaan tilannetta, joka vahingoitti elämääsi. Hämmennys on läsnä kun otat askeleen eteenpäin, kaksi taaksepäin, ja toiset kaksi eteenpäin. Lopulta tulet kuitenkin pääsemään ulos.

Lisäksi ero tuntuu olevan synonyymi vakauden loppumiselle. Vaikka kumppani olisi ollut epäluotettava, hän oli kuitenkin aina mukana elämässä ja suunnitelmissa. Vakaus saattaa ainakin osittain tuhoutua suhteen lopussa, mutta meidän tulee ratkaista asiat joko toisten tai itsemme kanssa.

Epäonnistumisen tunne eron hetkellä

Epäonnistuminen on yksi yleisimmistä tunteista hiljattain eronneiden parien keskuudessa. He ovat vannoneet rakkautensa kestävän hyvät ja huonot ajat, aina ikuisuuteen saakka. Yhtäkkiä he löytävät itsensä kuitenkin tilanteesta, jossa aiemmin sanotut sanat kaikuvat tyhjyyden keskellä. Tyhjyyden, jossa pelko ja viha ovat läsnä.

Kun parit alkavat seurustella, on tyypillistä investoida yhteyden nopeaan ja voimakkaaseen kasvuun. Tämä on investointi, joka perustuu toivoon, yksityiskohtiin, ja haluun jakaa aikaansa toisen kanssa. Aikaa ei koskaan tunnu olevan riittämiin.

Ajan kuluessa tilanne muuttuu entistä vakaammaksi ja pari alkaa vetää naruista jotka olivat aiemmin löysiä, ensimmäinen jännite parisuhteessa alkaa ilmetä. Kukaan ei voi olla ikuisesti suhteen ensimmäisessä, ruusunpunaisessa vaiheessa. Parisuhteemme lisäksi myös ystävät ja muut henkilökohtaiset sitoumuksemme ovat etääntyneet, ja parisuhteen “normalisoituminen” tarkoittaa myös itsemme löytämistä uudelleen, ainakin osittain.

Kuitenkin, vaikka käänteinen järjestys olisi lievempää toisen jakson aikana, se on silti olemassa. Ei ole enää kyse niinkään antamisesta ja tarjoamisesta, vaan yhdessä rakentamisesta. Tämä rakennus luo keskinäiseen riippuvuuteen taipuvaisia siteitä, joiden vaikeuttaminen on hankalaa. Voimme puhua talosta tai asuntolainasta, mutta myös molempien kumppaneiden perheistä, yhdessä suunnitellusta kesäreissusta, tai häistä joihin teidän oli tarkoitus mennä yhdessä.

Näiden siteiden murtaminen aiheuttaa epäonnistumisen tunnetta: ne muistuttavat meitä siitä, että olimme osa projektia, joka nyt kuihtuu savuna ilmaan. Vaikka pari olisi ollut jo jonkin aikaa erossa toisistaan, epäonnistumisen tunne saa heidät odottamaan hetken, ennen kuin he kertovat erostaan toisille.

Epäonnistumisen tunne voi myös lähteä itsetuntomme romahtamisesta, etenkin henkilölle joka ei itse tehnyt päätöstä suhteen päättämisestä. Hän saattaa tuntea olevansa liian huono kumppaniksi ja yleistää ajatuksen muillekin elämänalueille, kuten töihin.

Epäonnistumisen tunnetta ei tule, jos katsomme parisuhdettamme toisella tavalla

Epäonnistumisen tunne on looginen tapa tarkastella parisuhdetta. Perinteisesti, se on peritty näkemys, joka on siirtynyt sukupolvilta toisille. Aikaisemmin eroja katsottiin yhteiskunnassa halveksuvalla ja tuomittavalla tavalla. Tämä on myös osa nykyistä elämäntyyliä, sillä suunnittelemme monet tekomme tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta. Tämä on siis tulevaisuus, jota kukaan ei voi taata.

On mielenkiintoista, miten ajan kuluessa ja surumme hälvetessä, muistamme suhteemme hyvät ajat pahojen sijaan. Voimme antaa niille merkityksen, josta luultavasti olisi ollut apua aiemmin. Tähän perustuu ajatus siitä, että suhde on sen arvoinen, mitä se kykenee antamaan sinulle nyt; ei mitä se antaa sinulle tulevaisuudessa.

Suhde on ollut arvoisensa yhteisillä kävelyillänne, rakkaallesi kokatuilla illallisilla, hauskoilla yllätyksillä, ja hermostuneisuudella jota koit tavatessasi appivanhempasi ensimmäistä kertaa. Uhrasit mahdollisesti paljon päästäksesi eteenpäin, mutta ajattelet, ettei suhde antanut tasavertaisesti samaa takaisin. Kyllä, suhde, ei toinen ihminen. Ehkä hän ei koskaan valmistellut yllätystä sinulle, mutta et koskaan kaivannut sitä, sillä valmistelit yllätyksiä hänelle. Ehkä hän ei koskaan tullut hakemaan sinua töistä, mutta… nautitko siitä, kun sinä teit kuitenkin hänelle niin?

Tällainen tapa tarkastella parisuhdetta ei ainoastaan ehkäise epäonnistumisen tunnetta, mutta myös motivoi ja kannustaa meitä hallittavuudellaan. Se jokin ei ole muuta, kuin tunne toisen säilymisestä lämpönä takkimme sisuksissa, kun palelemme kylmyydestä. Se ei ole muuta kuin se mitä teemme ja mikä on käsissämme, aivan kuten eteenpäin jatkaminen suhteen päätyttyä.